Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten mä en lainkaan totu tähän köyhyyteen!

06.06.2008 |

Olen ollut kohta 2-vuotiaan lapsen kanssa kotona. Kaikkea muuta olen oppinut, mutta vieläkin kehtaan ihan todella kiukutella siitä, kun rahaa ei ole! Mua itkettää lukea sellaisia "tee sämpylät maidon sijasta veteen, säästät pitkän pennin" vaikka se jos mikä on mun elämää. Haikailen vain kesälomamatkoijen ja ravintolakäyntien perään, ja vaikka niihin välillä sattumoisin pääsenkin, olen harmissani köyhäilystä. On ihan pepusta ettei voi edes toripullalle mennä, tai ainakin siinä on sitten viikon huvit ja sekin maksettu Visalla. Meillä mieskin on nyt vähissä tuloissa, niin tämä oikein korostuu.



Voiko tähän tottua!!? Onhan muutkin selvinneet, varmaan ilman kovatuloisia miehiäkin.

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
07.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei tuo meidänkään "tilipussi" kovin leveä ole...

Mies pitkäaikaistyötön ja sitä ennen tosi pienellä palkalla. Minä pian 11v kotona lasten kanssa (4 lasta)

Niin vain ollaan pärjätty sillä mitä on ollut. Me jopa ostimme asokodin tammikuussa. Nyt jopa asumistuki on suurempi kuin aiemmin :) Nautitaan tällaisesta elämästä tässä ja nyt, lasten ollessa pieniä... Ehkä joskus kun pieni asuntolainamme on maksettu ja olemme molemmat töissä, voimme muistella lämmöllä näitäkin tiukempia vuosia :x

Vierailija
2/8 |
06.06.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen ollut kotona lasten kanssa kohta 13 vuotta, joten tulotaso ei ole kehuttava. En kuitenkaan ole koskaan pitänyt itseäni köyhänä, korkeintaan rahattomana.

Minun rikkauteni istuvat illalla saman pöydän ääressä ja syövät kotitekoista veteen tehtyä pullaa suut messingillä. Lasten kaverit haikeana toivovat, että kunpa heidänkin kodistaan joskus tulisi pihalle ihana pullantuoksu.

Syksyisin kerään metsästä tarkasti talteen kaikki löytämäni marjat ja sienet. Mustikkakiisseliä tarjotessani vieraat ihastelevat, että ihana saada aidoista metsämarjoista tehtyä kotikiisseliä. Valion tölkkitavara ei kuulemma ole lainkaan samanlaista (itse en ole maistanut, koskaan ei ole ollut sellaiseen varaa).

Itse en (tutuista syistä johtuen) käy ravintoloissa. Mutta kiva kuulla lapsilta, miten turvallista on aina mennä nukkumaan kun tietää, että isä ja äiti ovat kotona.

Kesälomamatkat ovat helppoja eikä tarvitse ottaa suuria riskejä. Pakataan vain ruisleipäeväät kassiin ja suunnataan lähimetsään tai uimarannalle. Lapset tykkäävät kovasti ja itsellekin se on mukavaa vaihtelua arkeen.

Meidän perheessä lasten ei tarvitse aikuisena syyllistää vanhempiaan, kun yksityisautoilu ja lentokonematkat ovat syöneet maapallon öljyvarat. Meidän lasten ei tarvitse miettiä, miten selvitä niistä jätevuorista, joita omat vanhemmat ovat tuottaneet. Eikä meidän lasten tarvitse kuolinpesän äärellä pohtia, mihin ihmeeseen tämän kaiken rojun laittaisi.

Meillä ei ole koskaan ollut varaa pilata tätä maapalloa, jättää omille lapsillemme ikävää perintöä tai tuottaa ylen määrin tavaraa muiden riesaksi.

Asennekysymys, mutta itse olen mielummin pienistä asioista nauttiva ja rahaton.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
08.06.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on kaksi lasta, kohta neljävuotias ja tyttökin pian 1, 5-vuotias. Olin lasten välissä jonkun aikaa töissä, tosin tein hyvin lyhyttä viikkoa. Ennen lapsia ehdin olemaan vuosia työelämässä ja totuin leveämpään leipään. Oli muutos jäädä sitten kotiin ja saada lopulta pelkkää kotihoidontukea, eli muutaman satasen kuussa.



Mutta jotenkin koen, että tämä rahaton aika on myös tosi hyödyllinen. En ennen ollut hyvin selvillä, paljonko tienaan ja mitä mikäkin maksaa. Nyt olen paljon hintatietoisempi ja tarkempi ja katson tarkkaan, mihin vähät rahani pistän. Tietyllä tavalla se on tuonut elämään ryhtiä ja olen jotenkin ylpeä itsestäni ja tästä "tiedostavuudestani". Entistä minääni pidän nyt vähän leväperäisenä ja tyhmänäkin.



Käyn nykyisin kaverillani hiustenleikkuussa, minulla on tasapitkä hiusmalli, joten se kaipaa vain latvojen leikkaamista silloin tällöin. Kamuhintaan se kustantaa viisi euroa kerta. Ajelen 20 v fillarilla, johon on kyllä uusittu satula (jee!), ostin siihen lastenistuimen kirppikseltä. Ei varsinaisesti kaunis pyörä, mutta eipä kukaan sitä himoitse. Täällä päin on paljon varkauksia, pyöriä usein varastetaan. Minun on saanut olla ihan rauhassa. Eikä ihme. Tosi paljon kuljen myös jalan, kannan ostokset repussa, jolloin säästyy muovipussin hinta, saan shoppailevalta siskoltani vaatteita, joista hän ei tykkää, jne.



Olen löytänyt myös uusia, halpoja harrastuksia, esim.Naisvoimistelijoiden jumppa on vähän yli 30 euroa koko kaudelta (alle kaksi euroa kerta), uimahalliin ostin sarjalippuja, kun ne olivat puoleen hintaan (n. 2 euroa uimakerta), kirjasto on ilmainen, kunhan huolehtii, ettei joudu sakoille. Joskus käymme lasten kanssa kirkon kahvilassa mehulla ja pullalla. Mehu ja pulla maksaa yhteensä 50 senttiä, jonka saa kasaan vaikka pulloja keräämällä. Huonolla seudulla kun asutaan, niitä löytyy ... Eli ihan kivoja elämyksiä saa halvallakin. Vähän tietysti kirpaisi maksaa tuo kolmenkympin jumppamaksu kerralla, mutta olin onneksi saanut joulukuussa veronpalautuksia.



Joskus toki tekee mieli törsätäkin. Parasta lääkettä on, ettei mene kauppoihin haahuilemaan. Minun on helppo kieltäytyä siitä, koska hoidan lapset ihan yksin ja heidän kanssaan ei ole nautinto käydä ikkunaostoksilla. Kannattaa pistää kaikki kotiin tulevat mainokset heti roskiin (osa tulee meidän nimillä, joten ne jaetaan, vaikkei meille muuten mainoksia tulekaan), ettei tule turhia houkutuksia. Äsken tulin katsoneeksi H&M:n kuvastoa, ja heti alkoi tehdä mieli uusia kesävaatteita, joihin ei tietysti ole yhtään varaa. Käyn pääosin tuossa lähistön Alepassa, jossa ei ole niin virikkeitä vaan ihan perustavaraa. Lapsille olen saanut tosi paljon vaatetta sukulaisilta ja työkavereilta.



Melkein suosittelisin, että käyt teidän menot ja tulot ihan tosi tarkkaan läpi. Voi löytyä jotain turhaa, josta on helppoa luopua, ja säästyneet rahat voi käyttää paremmin. Esim. kännykkäliittymät kannattaa kilpailuttaa, turhaa tavaraa voi myydä huuto netissä, aikakauslehtitilaukset yms. voi lopettaa. Ruoassa voi oikeasti säästää tosi paljon. Meillä säästetään myös vaipoissa, olen suureksi osaksi ommellut ne itse, vaikken kummoinen ompelija olekaan. Turhaa tavaraa olen tosiaan myynyt pois, ja rahoilla on sitten tehty jotain virkistävää, käyty esim. nukketeatterissa, johon ei muuten olisi rahaa.



Kun rahaa on vähän, osaa toisaalta sitten kauheasti arvostaa sitä, jos joskus saa jotain uutta tai pääsee vaikka teatteriin. Itse ostin viimeksi uudet sohvatyynyt Prismasta, halvathan ne oli tietysti, mutta jaksan vieläkin iloita niistä. Rahat sain myymällä vanhoja vaatteitani mainitussa huuto netissä. Silloin kun rahaa oli enemmän, oli jotenkin sille ihan turta. Tuli kulutettua ja kulutettua, vaikkei oikeasti ollut mitään tarvetta ja loppujen lopuksi mikään ei tuntunut oikein miltään. No, toisaalta kertyi sitten sitä roinaa, jota nyt myyn ja josta olen saanut vähän tulojakin.



Itse olen kotoisin maalta, pienestä talonrähjästä. Meillä asumiskustannukset olivat varmaan tosi pienet, marjat ja sienet poimittiin itse, meillä oli kasvimaa ja perunamaa, omenapuita ja marjapensaita. Äiti leipoi kaiken itse, joten saatiin herkkujakin. Jälkiruoaksi saatiin marjakeittoja ja -puuroja. Tuntuu, että kaikkea oli. Mieheni perhe oli samoin köyhä ja mies muistaa surkutella, miten he pääsivät vain pari kertaa kuussa saunaan, kun ei ollut rahaa ostaa jokaviikkoista saunavuoroa, kaupasta ostettiin eilistä pullaa ja jälkkäriä ei saanut koskaan. Itse kerras suutuspäissäni tiuskaisin, että saunaan olisitte päässeet koska vain, jos appi olisi lopettanut tupakanpolton, pullaa olisitte voineet leipoa itse, niin olisitte saaneet tuoretta ja jälkkärit olisitte saaneet marjastamalla lähimetsässä (miehen äiti oli kotona, joten hänellä olisi kyllä ollut aikaa leipoa ja marjastaa). Mies koki koko lapsuutensa ajan olevansa köyhääkin köyhempi, itse luulin meitä rikkaiksi, kun kaikkea oli, eikä vanhemmat valittaneet.

Vierailija
4/8 |
10.06.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

MoiI!



Kuullostaa kaikki tutulta vaikka olen nyt työelämässä. Meilläkin on kohta 2-vuoden ikäinen poika. Missä päin asut? Tuo sinun kirjoittamasi kuullostaa niin tutulta?´

Jos haluat jutella niin voit laittaa meiliä osoitteeseen sar106@hotmail.com.

Jos vielä asut pääkaupunkiseudulla niin voin tarjota sulla pullakahvit lasten

kanssa.



T. Sari

Vierailija
5/8 |
10.06.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastaa mulle! Toivon sitä.



sarr106@hotmail.com

Vierailija
6/8 |
12.06.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vastauksista! Vastailen nyt sullekin sari ihan näin yleisesti.



Kirjoituspäivä oli taas yksi niitä totaalisia talousaallonpohjapäiviä, nyt tuntuu taas paremmalta (lue: rahaa on sittenkin taas siunaantunut jostain). Kuten yksi vastaajista sanoikin, on rahan riittämään saaminen myös tavallaan antoisaa, niin minustakin. Kuitenkin silloin, kun eletään jo lainaksi, on "säästämisestä" enää turha puhua. Silloin kun rahaa on, on ihan antoisaa ajatella, että halvemman margariinin valitsemalla jää taas euro johonkin kivempaan pottiin. Nyt tiedän kyllä myös mitä on ihan oikea rahattomuus -vaikka melko satunnainen-, ja miten turvattomaksi se saa olon.



Olen ihmetellyt, miksi edes tiedän esim. ulkomaanmatkoista ja muusta mässäilystä, sillä oma lapsuudenperheeni eli hyvin niukkaa elämää rahallisesti, vaikken raha-asioita ikinä joutunut ajattelemaan. Todellakin elimme rikasta ja monipuolista elämää, jossa lapset eivät kokeneet jäävänsä mistään paitsi. Ehkä voisin ihailla heitä vielä enemmän ja ottaa oppia sieltä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
14.06.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alan tässä vasta pikkuhiljaa opetella,että miten äitiyspvrahalla ja miehen tuloilla pärjätään. Oikeastaan meillä ei ole vielä tarkkaan tiedossa,miten paljon rahaa syksyllä tulee. Itse saan ansiosidonnaista,mutta olin osa-aikatyössä. On se silti huomattavasti enemmän kuitenkin kuin minimipvraha olisi. Mieheni jatkaa syksyllä taas opintojaan ja tekee jkv töitä. Täytyy kai tehdä niin,että hän sitten tekee sen verran,ettei olla ihan matti kukkarossa. Toisaalta olen miettinyt joitain säästövinkkejä,kuten,että tekisin itse vauvan soseet ja edullista kotiruokaa. Meillä on vaan paha taipumus,että kun menemme kauppaan muka maitoa hakemaan,niin aina tarttuu kaikkea ylimääräistä mukaan. Toisaalta en vaan jaksa tinkiä kaikesta,joten mieluummin sitten hankimme rahat riittävään elintasoon,kuin tingimme kaikesta. Mieluummin mieskin venyttää luultavasti opintojaan kuin on ihan ilman mitään hankintoja.

Emme myöskään ole marjastaja-tyyppiä enkä itse viitsisi leipoa leipää tms.

Tingin mieluummin omista vaatteista ja puutarhan laitosta ja sisustamisesta kuin ruoasta tai tee kaikkea itse alusta alkaen.

Mutta nähtäväksi jää,että miten taloutemme muodostuu. Hyvää on kuitenkin se,että mieheni voi vaikuttaa tulojemme määrään tekemällä enemmän työtunteja ja että hänen opintonsa kestävät enää 1-1.5 vuotta. Aion myös tehdä viikkobudjetin,niin sitten on helpompi tietää mihin on varaa..

8/8 |
06.07.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei!



Tiedän mitä tarkoitat taloudellisella turhautumisella... itselläni on sitä myös ja välillä tuntuu niiin tyhmältä, kun ei osaa tyytyä siihen mitä on. Lapset ovat kuitenkin mittaamattoman arvokkaita. Meillä tilanne on se, että lapset syntyivät opintojeni aikana ja minimituloilla on elelty nyt useampi vuos. Miehellä on keskitulot ja selviämme arkisista asioista ihan hyvin, säästössäkin on lähinnä autoremppoja ja kodinkoneita varten jonkin verran, vaikka viimeisen vuoden aikana ei ole rahaa riittänyt sille tilille. Itse olen hoitovapaalla, valmistunut ja ensimmäisen työpaikan etsintä kiivaassa käynnissä. Huonolta näyttää ja se stressaa... haluaisimme taloudellisesti vakaampaa olotilaa ja erityisesti omaan kotiin maan tasalle. Asumme kerrostalossa ja se on ollut aina selvä, että kerrostaloihmisiä emme ole. Päivittäin tuntuu, että voi kökkö.... kun tekisi mieli laitella omaa kotia ja pihaa ja lapsille pihapiirin, jossa ei tarvitse pelätä kaahaavia autoja tai epämääräisiä kulkijoita. Sosiaalinen paine ei paljon auta, kun asumme maaseudulla missä jokaisella pitäisi olla punainen tupa ja perunamaa kaikilla herkuilla. Tuttavaperheemme asuvat tai rakentavat omakotitaloa tuntuu että tuosta noin vain ja me vain haaveilemme ja paukutamme etuovea. Olemme kyllä miehen kanssa tietoisia, että tilanne on meillä kovin toinen kuin näillä tuttavillamme, joilla isät/anopit/veljet pykäävät taloja suunnittelusta sähköasennuksiin saakka ilmaisille tonteille ja maksavat osan asuntolainasta ennakkoperintönä. Meillä ei ennakkoperintöjä ole tiedossa, emme asu perintömaiden ulottuvilla eikä lähipiirin taidot tai edes talkoohenki ole millään tavalla huipussaan, päinvastoin. Oma kohta harmittaa ja on välillä niiiiiiin vaikea hyväksyä lausunto "niin makaa kuin petaa", kun tuntuu että joku muu on jättänyt lakanat laittamatta ja ite yritämme vain mallata risaista päiväpeittoa..... (ja kun toisilla on niin pitsiä niin pitsiä - nolon katkeraa).



Eikä sillä, suhteellisuudentajua pitäisi löytyä, on tullut koluttua maailmaa savimajoja myöten ja tiedän, että ihminen tarvitsee verrattain vähän ollakseen onnellinen. Nautin myös siitä, kun kulutan mahdollisimman vähän ja ekologisesti, löydän ilonaiheita pienistä ja tavallisista asioista ja hetkistä.. niinkuin muissakin näissä vastauksissa on löydetty. Mutta rahanlaskeminen on silti stressaavaa, kun sitä kuluu kaikkeen ylimääräiseen (enkä sano nyt että turhaan, vaikka mieli tekisi) ja suunnittelemattomaan. Nyt kesällä rahanmeno korostuu, kun on paljon juhlia.. uskokaa tai älkää niin itsetehtyihinkin lahjoihin saa kulumaan rahaa ja ennen kaikkea aikaa, jota ei lapsiperheessä ole koskaan varmasti liikaa.. ei haluaisi repiä itseään rikki yökausia ommellessa ja luodessa kirpparikamoja uusiokäyttöön.. ja kun nykyään, vaikka kuin itse tehdyt käsityöt on kovassa huudossa, niin lahjapöytään odotetaan lahjalistan mukaan ainakin neljä paria kahvikuppeja.. Ja matkustaminen juhlapaikalle ei ole ilmaista meni omalla autolla tai julkisilla. Nämä tämmöset menot ärsyttää eniten, kun ne on sitä ylimääräistä mihin vain ei olisi varaa sen jälkeen, kun on laskut maksettu ja kaapissa ruokaa - ne oman elämän perusedellytykset siis.



No tää poikkes nyt aiheesta. Oman kodin siis haluaisimme, mutta kun emme haluaisi huonoa ja kestämätöntä vaan hyvää ja kestävää, niin ei vain ole kovin realistista, ei edes täällä halvalla maaseudulla. Haaveilen omavaraisuudesta... että saisi ruokaa ja lämpöä omasta maasta eikä olisi riippuvainen maailmantaloudesta tai korkotasosta. Talon ei tarvi olla iso eikä överiä, mutta sen verran laatua, ettei sademetsistä hakattua (jos uusi) tai kosteusvaurioista (joka saa aikaan konkurssin). En mielestäni toivo ihan kauheita ?:| En ole mikään hippijuppipunkkari vaan ihan tavallinen immeinen ja mies tavallisissa töissä. Jokin vain mättää tässä asenteessa, kun en osaa olla tyytyväinen. En siis tiedä voiko siihen rahattomuuteen tottua... itse olen tottunut siihen pienissä asioissa, mutta isommissa hankinnoissa en. Ja jos ihan totta sanon, niin kyllä meillä nykyään aikuiset juo vettä maidon sijasta :( Ja nyt tuli tippa linssiin. Mutta silti - me olemme ihan oikeasti keskituloisia, jos kelan määritelmillä asiaa mitataan. Tällä hetkellä toivon eniten saavani töitä, sitten meidät varmasti määritelläänkin rikkaiksi (mitä en voi kuin ihmetellä). No jaksamista kuitenkin ja pakko vielä kuitenki muistuttaa, että lapsi on vain kerran pieni ja JOS tietää, että tulotason lasku on väliaikaista, niin siitä selviää pakollisten laskujen jälkeen ihan varmasti sillä lapsen vilpittömällä rakkaudella!!!