Oletko onnellisempi siitä, että juuri isäsi on isäsi vai siitä, että miehesi on lastesi isä?

Ehdottomasti, vaikka ei isänikään mikään narkkari tms ole.

Olen myös hyvin onnellinen siitä, että aikaisemmin erittäin vaikea suhde isääni on nyt yli kolmikymppisenä parantunut merkittävästi. Oikeastaan nykyään olemme läheiset.

Siitä, että mieheni on lasteni isä.

Uskomattoman fiksu, empaattinen, luotettava henkilö.



Mieheni taas on jostain asteikon toisesta päästä.. mutta hyvät puolensa hänessäkin on, eikä taas isänikään täydellinen ole. Kukapa on :)

No on isäni mukava ja rakastan sitä, mutta ei se kummoinen isä kyllä ollut. Ei olla järin läheisiä enkä koe saaneeni ikinä varsinaista tukea tai ehdotonta rakkautta.

Lasten isä taas eron jälkeen menetti myös otteen aiemmin hyvästä isyydestä.



Eli mites sen sanois. Isyys on vaikeempaa kuin äitiys? Ei se niinkään mene, mutta joku vinksahdus tuntuu enemmän miehiä isyysasiaoissa uhkaavan kuin naisia äitiydessä.

Epäitsekkäitä, rakastavia, fiksuja, huumorintajuisia ja kaikin puolin mahtavia. Taisin valita isäni kuvan miehekseni.

onnellisempi miehestäni lapseni isänä. Itse hänet valitsin, joten ei ihme, että on ihana, rakas ja täydellinen. Oma isäni taas on rapajuoppo. Vanhempiaan ei voi valita.

onneksi hänestä riittää oikeanlaista miehen mallia myös minun lapsilleni.

Oletko onnellisempi siitä, että juuri isäsi on isäsi vai siitä, että miehesi on lastesi isä?

Olen niiiiiiin onnellinen siitä, että lapseni isä on mieheni. Parempaa ei voisi olla.

Oma isäni. Huh huh. Mitenköhän tämän muotoilisi poliittisesti korrektisti... Ööö. Olen pahoillani, että isäni on isäni :((((((

Mutta pakko sanoa, että isä. Logiikkani menee niin, että isäni (ja toki äitinikin) ansiosta olen se ihminen joka olen. Eli hyvän itsetunnon omaava nainen, joka osasi valita lapsilleen erinomaisen isän.

molemmista. Minulla maailman paras isä. Ilman miestäni minulla ei olisi maailman ihanimpia lapsia, joten on miehenikin oltava aika mahtava.