Kun tupakkavalistus menee yli...
Joo, olen yhteiskunnan pohjasakkaa. Poltan tupakkaa.
Lopetin aikoinaan, kun aloin odottamaan esikoistani. Minulla on kolme lasta. Nuorimmainen on nyt 5v ja olen polttanut taas (luoja tietää miksi) pari vuotta ihan säännöllisesti (liikaa)
Muuten luulisin olevani suht kunnollinen. En käytä alkoholia. On vakituinen työ. En polta töissä. Olen ollut hoitovapaalla sen säädetyt 3 vuotta kuopukksenkin jälkeen. On ydinperhe ja kaikkea.
Mutta poltan.
Ja ainakin työterveyshuolto pitää kyllä huolen siitä, etten nyt vaan unohda tupakan vaarallisuutta. Ihan niinkuin en tähän ikään mennessä tietäisi MITÄ se aiheuttaa. Lääkäriin ei voi mennä edes näyttämään murtunutta isovarvastaan, kun sekin paranis justiinsa, jos vaan lopettaisin tupakoinnin. Ei väliä, mikä vaiva. Tupakka tappaa. (Olen joutunut ravaamaan siellä nyt vähän useammin, kun piti käydä työterveystarkastuksessa, sitten rokotuksilla ja kerran hakemassa sairaslomalappu...) Työterveyshuoltomme on pieni ja samaa virttä se toistaa terkkarikin. Seinät on tapetoitu Nicorette-mainoksilla ja sitä rataa.
Itselläni alkaa jo nousta henkinen vastarinta. Taannun kohta täysin ja motivaatio lopettamiseen on hukassa tyystin.
Kohtalotovereita? (Ei varmaankaan täällä...?)
Kommentit (38)
Siinä vaiheessa kun maria guzenina sanoi haluavansa kieltää parveketupakoinnin, niin päätin etten lopeta polttamista ihan poliittisista syistä. Ylipaino tulee yhteiskunnalle ihan yhtä kalliiksi kuin tupakointi. Olen erittäin väsynyt siihen, että yksilön elämää kontrolloidaan tällaiseen asiaan asti. Mä poltan jos haluan. Ja by the way, olen hyvin koulutettu, hyvin ansaitseva, hoikka ja liikunnallinen ihminen, enkä ole sairastanut (varsinkaan tupakan tähden) juuri koskaan elämässäni.
ruvetaan puhumaan siitä kuinka paljon alkoholi maksaa sairaspäivinä työnantajille... Tää on just niin tätä jos on jalka poikki lopeta tupakanpoltto. Kuinka monelta kysytään alkoholinkäytöstä kun käyt lääkärissä? Kummassa menee ennemmän työaikaa hukkaan, krapulapäivissä vai tupakkatauoilla? Kumpi on haitallisempaa jos minä äitinä poltan 10 tupakkaa päivässä tai juon 10 kaljaa päivän aikana?
ihan silkan alkoholin takia... ;)
Siinä vaiheessa kun maria guzenina sanoi haluavansa kieltää parveketupakoinnin, niin päätin etten lopeta polttamista ihan poliittisista syistä. Ylipaino tulee yhteiskunnalle ihan yhtä kalliiksi kuin tupakointi. Olen erittäin väsynyt siihen, että yksilön elämää kontrolloidaan tällaiseen asiaan asti. Mä poltan jos haluan. Ja by the way, olen hyvin koulutettu, hyvin ansaitseva, hoikka ja liikunnallinen ihminen, enkä ole sairastanut (varsinkaan tupakan tähden) juuri koskaan elämässäni.
myös kannabikseen. Mut sarkasmisikeen, en mäkään ymmärrä tupakoitsijoita kun maksattavat keuhkosyöpänsä yhteiskunnalla. Eivät vietä kymmentä viimeistä elinvuottaan kalliissa laitoksissa, niin kuin jotkut tervaskannot. Ja itseasiassa radon-alueilla asuvienkin pitäisi hoidattaa keuhkosyöpänsä yksityisesti, mitäs asuvat siellä!
Tämä "maksa oma keuhkosyöpäsi" logiikka on niin yleinen. Ja ne jotka sitä käyttää ei ajattele hetkeäkään sisältöä. Eli tupakoitsija käyttää jotain sallittua ainetta eli tekee jotain sallittua, jonka hän kuitenkin TIETÄÄ vaaralliseksi, ja tämän tiedon perusteella monet haluavat että henkilö maksaisi itse omat sairaalakulunsa.
Jos poistaa tupakan tuona aineena, niin ihan samalla logiikalla pitäisi omat kulunsa maksaa myös:
-ylensyövät lihavat
-alkoholinkäyttäjät
-autolla ajavat
-heijastimetta kävelevät
-talvipyöräilijät
-extrermelajien harrastajat
-ylistressaajat
-työnarkomaanit
-yleiskunnoltaan heikot ihmiset
ja niin edelleen.
vielä enemmän kuin parvekkeella sauhuttelu. Ja sehän siinä olisi edessä. Eittämättä.
Siinä vaiheessa kun maria guzenina sanoi haluavansa kieltää parveketupakoinnin, niin päätin etten lopeta polttamista ihan poliittisista syistä. Ylipaino tulee yhteiskunnalle ihan yhtä kalliiksi kuin tupakointi. Olen erittäin väsynyt siihen, että yksilön elämää kontrolloidaan tällaiseen asiaan asti. Mä poltan jos haluan. Ja by the way, olen hyvin koulutettu, hyvin ansaitseva, hoikka ja liikunnallinen ihminen, enkä ole sairastanut (varsinkaan tupakan tähden) juuri koskaan elämässäni.
Tupakoinnin vuoksi on Suomessa vuosittain 1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää ja 600 000 lääkärissä käyntiä. Sairauspoissolot palkattomiksi ja lääräri käynnit maksullisiksi.
Veronmaksaja kiittää.
Entäs ne kaikki nivelrikkoiset läskipossut.
No anyway asiaan. Siis kaikki tuo tupakasta vouhottaminen tekee ne vouhottajista aivan pässejä. Siis kyllähän kaikki tietää, että tupakointi ei ole terveellistä. Eikä se tilanne siitä miksikään muutu vaikka siinä askin kyljessä olisi mitä tahansa tekstejä tai kuvia, tai että askit on nykyään jemmattu kääntyvien lippojen taakse (esim Siwoissa).
Se on tietysti hyvä, että röökamista on rajoitettu julkisilla paikoilla. Tällöin ne, jotka eivät halua polttaa, eivät savulle altistukkaan.
Mutta joo, menee tuo vouhotus aivan äärimmilleen, mutta minkäs teet.
- Ex-polttaja
vielä enemmän kuin parvekkeella sauhuttelu. Ja sehän siinä olisi edessä. Eittämättä.
Siinä vaiheessa kun maria guzenina sanoi haluavansa kieltää parveketupakoinnin, niin päätin etten lopeta polttamista ihan poliittisista syistä. Ylipaino tulee yhteiskunnalle ihan yhtä kalliiksi kuin tupakointi. Olen erittäin väsynyt siihen, että yksilön elämää kontrolloidaan tällaiseen asiaan asti. Mä poltan jos haluan. Ja by the way, olen hyvin koulutettu, hyvin ansaitseva, hoikka ja liikunnallinen ihminen, enkä ole sairastanut (varsinkaan tupakan tähden) juuri koskaan elämässäni.
Sisätupakointi kerrostalossa on ihan vihoviimeistä! Asuttiin aikaisemmin kerrostalossa. Kaikki seinänaapurimme kessuttelivat parvekkeellaan toisinaan. Eipä mitään, ne olivat lasitettuja parvekkeita ja jos vaan muisti omasta olkkarin ikkunasta laittaa ylimääräiset luukut kiinni, niin eipä tuo häirinnyt. Mutta auta armias, kun kaksi kerrosta alemmas muutti mummeli, joka veti sisällä tupakkia. Käytävä haisi sen jälkeen aina ihan järkyttävälle ja usein se haju leijaili meidän eteiseen saakka! Tosi kiva tulla kotiin ja todeta, että koko huusholli haisee siltä kuin MEILLÄ olis kiskottu röökiä sisällä :O
Asuttiin samassa kämpässä 5 vuotta ja ongelma ilmeni vasta viimeisen 6kk aikana, jonka tuo mummeli alakerrassa asui...
Ikävä kyllä ei taida olla mahdollista säädellä mitä ihmiset omistusasunnoissaan puuhailevat, ellei se nyt ihan tyystin laitonta touhua ole...
Mutta joo, menee tuo vouhotus aivan äärimmilleen, mutta minkäs teet.
- Ex-polttaja
Kun se oli vaan se huono omatunto, joka saa kuvittelemaan niin. Eiku miten se meni.
kaikkea voisitte ostaa, jos ette polttaisi? Toivon, ettette nyt pelkästään "vouhottajia" uhmataksenne jatkaisi polttamista ja tupakkatehtaiden rikastuttamista. Mutta jos poltatte, niin laittakaa jooko ne tumpit roskiin. Roska päivässä -liikkeen sivuilla on ohje myös oman kannettavan minituhkiksen tekoon.

Pitkän aikaa ollut jo sitä, että tupakasta nostetaan aivan ÄLYTÖN haloo. Nyt menee askit piiloon kaupoissa =D Ja kuitenkin fakta on se, että jos valtio haluaisi oikeasti tupakoinnin lopettaa, lopetettaisiin myynti. Vaan ei halua, verotulot voittaa kulut. Järjetöntä kaksinaismoralisimia.
Ja totta, tiedän riskit myös. Mutta yli on menty ja lujaa näiden juttujen kanssa..
nuuskaaja sentään ei aiheuta hallaa kuin itselleen (no, raskaana olevat on tietysti eri juttu), kun ei tule sitä savua.
Kyllä vähän vaikuttimena oli tämä muuttunut yhteiskunnan hyväksymättömyys.... 80% vaikutti oma kyllästyminen tyhmään rahareikään.
Jos sinulla on halua ja varaa niin tehdä, niin miksi lopettaisit?
sain 22-vuotiaana lääkäriltä diagnoosin: ALKAVA KEUHKOAHTAUMA ja osteoporoosi johtuen tupakoinnista.
Poltin tupakkaa, joo. Menin lääkäriin silmäoireiden takia. Varsinainen lääkäriin hakeutumisen syy skipattiin kokonaan ja lääkäri vauhkosi ainoastaan tupakoinnistani ja diagnosoi varmasti nuo edellämainitut sairaudet. Osteoporoosin diagnosoi sillä perusteella, että mulla oli murtunut lapsena usein luita (olin villi ja kömpelö kakara). Haloo, enhän mä lapsena tupaakka polttanut!?
No ei mulla oiekasti mitään noista sairauksista ollut ja musta oli todella törkeää lääkäriltä ihan faktoina ja varmoina juttuina diagnosoida nuo sairaudet mulle :(
Menet lääkäriin näyttämään turvonnutta ja kipeää polvea. Lääkäri lukee papereista, että olet kärsinyt 10 vuotta sitten masennuksesta ja paniikkioireista. AHA! Suhun sattuu, kun oot MASENTUNU! Ja lähdet kotiin Panacod-reseptin sijaan Sipralex- ja Diapam-reseptin kanssa... Polvi ei parane, mutta oikeastaan se ei enää haittaa niin paljon - kun on lääkitys kohdallaan... :P
Tupakoinnin vuoksi on Suomessa vuosittain 1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää ja 600 000 lääkärissä käyntiä. Sairauspoissolot palkattomiksi ja lääräri käynnit maksullisiksi.
Veronmaksaja kiittää.
Tupakoinnin vuoksi on Suomessa vuosittain 1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää ja 600 000 lääkärissä käyntiä. Sairauspoissolot palkattomiksi ja lääräri käynnit maksullisiksi.
Veronmaksaja kiittää.
Syövät, sydänsairaudet, verenkiertohäiriöt ja -sairaudet, näön heikkeneminen(taisi joku mainitakkin silmäoireen), krooniset keuhkosairaudet, astma, krooninen keuhkoputkentulehdus, impotenssia, sepelvaltimotaudin, aivoinfarktin ja katkokävelyn aiheuttaja.
1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää * sairauspäivän hinta on 300-350 euroa.
Työnantajat varmasti kiittää...
En vain tajua miksi ap ei lopettaisi. Voihan sitä juhlatilanteissa sauhutella, mutta tarviiko sitä jokaisella kahvitunnilla ja mainoskatkolla juosta kessuttelemaan kuin olisi pahastikin koukussa.
Tupakkavero tuottaa vuodessa n. 617 000 000e ja tällähän summalla suomi pelastetaan!
Voit ihan ajankuluksesi laskea paljonko työnantajalle nuo sairauspoissaolot maksaa, jos yhden päivän sairauspoissaolo maksaa työantajalle, 300-350e.
Ja yhden lääkärikäynnin hinta on n.57–1200e.
Kiitos tupakoitsijoille, kaikesta hyvästä?!