lapseni on varas ja valehtelija

Voihan asiaa niinkin ajatella. Tosiasia kuitenkin on, että yhteiskunnan säännöt olisi hyvä sisäistää jo lapsena.

Minäkin sanoisin, että pienistä asioista palkitseminen tehoaa joskus paremmin, kuin suurista rankaiseminen.

voihan juttua soveltaa. rasti perheen seinäkalenteriin vaikka. ja sit saa leffalipun tms kun on usempi rasti. voi olla lapsellista ja muut hengaa tyttöystävien kanssa, mutta eihän sille voi mitään - lapsellista on sekin jos ei aamutoimet suju ja varastaa ja valehtelee...?

hymynaamapalkintokäytäntö kohta isolla 12 vuotiaaalla tuntuu oudolta; muut hengailee tyttöystävien yms kanssa ja meillä kerättäisiin aamutoimista tarroja....

onko se muka niin iso ja kehittynyt, että on jo iso ja kehittynyt - ei ole, kun kerran käyttäytyy noin lapsellisesti. Sen sijaan se kaipaa äidin huolenpitoa ja huomiota. Lapset kehittyy eri aikaan ja teidän poika ei selvästi ole niitä aikaisimmin vastuuntuntoisiksi ja kokonaisuuksia hallitseviksi kehittyneitä.

vai toimiiko poika yksin?

ap:n isä, äidin isä on määräävin tekija geeniperimässä? Onko poika yksin, vai kaverien seurassa koulun jälkeen? Kuinka paljon pojalla on taskurahaa käytettävissä viikolla?

meillä on kova kuri pojan suhteen ollut aina. Monen mielestä välillä turhankin. Hän on erityisopetuksessa sosiaalisten taitojensa takia. Telkkaria ei katso oikeastaan koskaan, pelaaminen on rajoitettu ainoastaan palkinnoksi ns hyvästä päivästä, tai joskus edes semistä.(eli ehkä kahdesti kuukaudessa, pari tuntia)

Monesti koulun jälkeen ollaankin ihan kotona miettimässä omassa huoneessa, miten sitä kuuluu käyttäytyä. vähänkin jos lipsuu antamaan liikaa hyvää, vanhemmat saa palkkioks pelkkää pskaa.

Tuntuu nyt jo että lapsen koko elämä on ollut yhtä arestia. Vie meitä kuin pässiä narussa, vedättää, valehtelee, eikä ajattele tekojensa seurauksia. Näpistykset on olleet toistaiseksi vielä ihan turhia juttuja, jotain teippiä ja pikkujuttuja koulusta, tietääkseni. Ollaan vaan opettajan kanssa huolissaan mihin tämä kaikki vielä vie.

ap

Rankaisu on siis perustilana? Mitä, jos kokeilisitte positiivista vahvistamista?

"Miettimässä, miten kuuluu käyttäytyä" HALOO! Onpa hohdokasta elämää. Jos perustila on tuollainen, niin eihän millään ole mitään väliä ja varmaan itsekin näpistelisin ja riehuisin ihan vain tuodakseni elämään jotain piristystä.

Harrastaako lapsi jotain? Onko kavereita? Harrastavatko kaverit?

Missä on lapsen isä? Onko sisaruksia?

Mitä teette lapsen kanssa yhdessä? Mitä tekee äiti & isä kahdestaa lapsen kanssa? Mitä tekee muiden aikuisten kanssa (isovanhemmat, kummit, sukulaiset, tuttavat)?

kohtalontovereita ja apuja?

Vaikka lapsellanne ei olisikaan käytöshäiriödiagnoosia, niin aika lähellä sen saamista varmasti olisi. Kannattaa muistaa, että paljon käytettynä rangaistukset menettävät tavislapsenkin kanssa tehonsa ja erityistarpeisilla tosiaan eivät alunalkaenkaan ole tehokkaita. Luonnolliset seuraamukset, loputon johdonmukaisuus ja palkitseminen toimivat usein paremmin.



Tämä kirja on monen käytöshäiriöisen lapsen vanhemman raamattu: http://www.bookplus.fi/kirjat/greene,_ross_w./tulistuva_lapsi-4232397 Oikeasti voi suositella.



Jos englanti taipuu, niin suosittelen mitä suurimmassa määrin tätä foorumia: http://www.conductdisorders.com/forum/



Tsemppiä!

Ja kerrotko säännöllisesti kuinka paljon rakastat ja kuinka ihana ja tärkeä lapsesi on? Koita tarttua positiivisen palautteen merkeissä jokaiseen hyvään hetkeen. Ja kunhan vain muistat osoittaa välittämisesi ja kertoa systemaattisesti miten väärin varastaminen on, niin jonain päivänä hän sen ymmärtää ja ehkä käyttäytyykin sen mukaisesti.

Mikään eläin, ei myöskään ihminen, opi kovin tehokkaasti rankaisemalla. Palkkiot ovat paljon tehokkaampia. Ja tehtävät pitää opetusvaiheessa pilkkoa niin pieniksi paloiksi, että niiden onnistuminen on mahdollista tai suorastaan todennäköistä, jotta päästään palkitsemaan tarpeeksi usein. Vasta sitten, kun se pieni pala sujuu hyvin, paloja yhdistellään tai aletaan vaatia enemmän.



Ap:n lapsen tilanne on verrannollinen siihen, että ap pistettäisiin selliin yksin istumaan vedelle ja leivälle, otettaisiin aamuisin ulos ja käskettäisiin, opetella kirjasta kymmenen sivua sanasta sanaan ulkoa tunnissa. Jos onnistuu, saa leivän päälle juustoa, jos ei lykätään takaisin selliin ja otetaan se leipäkin pois. Mitä luulet ap, oppisitko kovin nopeasti kirjan ulkoa?



Ap:n lapsi varmasti joskus tekee jotain oikeinkin. Sitä oikeiden tekojen osuutta pitää kasvattaa. Mikään ei lisää jotain käytöstä tehokkaammin kuin oikea-aikainen palkkio. Kun positiivisten asioiden määrä saadaan nousemaan, voidaan yksittäisiin negatiivisiin käytöksiin alkaa puuttua myös rangaistuksilla. Mutta silloinkin pitää ensin varmistaa, että lapsi osaa kyseiseen tilanteeseen myös sen oikean käytöksen. Jos vain yritetään tukahduttaa tiettyä käytöstä, homma ei pelaa. Pitää tarjota tilalle korvaava, palkitseva käytösmalli.



Kun lapsen kanssa asiat tuntuvat menevän umpisolmuun, kannattaa tutustua eläintekoulutukseen. Jos pulukin saadaan opetettua tekemään yhtä ja toista, niin kyllä saa lapsenkin, joka kuitenkin on huomattavasti älykkäämpi otus kuin pulu tai edes koira. Lastenkasvatuksessa vain syystä tai toisesta kitistään sitä, kuinka ei haluta käyttää tehokkaita metodeja, kun 'kyllä sen lapsen nyt pitäis oppia muutenkin.' Osa oppiikin (lähinnä matkimalla) ja hyvä niin, mutta jos lapsi ei opi, niin ei silloin pidä heittää kirvestä kaivoon, vaan lähteä etsimään niitä tehokkaampia tapoja opettaa. Ja jatkuva rankaiseminen on tehottomin mahdollinen tapa. Se opettaa ainoastaan opitun avuttomuuden tai nostaa vastarinnan lapsen temperamentista riippuen.

Mutta mielestäni palkitseminen tyyliin joka jutusta ei ole fiksua- lapsi on ensin tyytyväinen ja suorastaan kerää niitä tarroja olemalla mieliksi, mutta mihin hän sillä pyrkii? Saamaan jotain kivaa itselleen, ei suinkaan käyttäytymään paremmin... ja jossain vaiheessa, kun tarrojen aika on ohi, ongelmat ovat taas edessä.



Minusta kuri on tarpeen ja rajat selkeät. Itselläni ylivilkas poika, jolla lisäksi neurologisia ongelmia. Tiedän ettei hän voi aina kontrolloida käytöstään, mutta eipä se silti oikein ole että lyö toista, jos tämä tulee liian lähelle. Joka ikinen kerta puhuttelen, rankaisen jne. ja seuraukset nousevat sitä mukaa, mitä enemmän jankkaa vastaan. Viikko sitten viikonloppuna puhui niin rumasti isälleen, että seisoi jäähyllä ikänsä mukaiset minuutit kolmesti (koska ei rauhoittunut) ja menetti kaksi autoa, jotka rikkoi vihoissaan. Se riitti; tajusi vihdoinkin miksei jankuteta joka ikisestä jutusta ja sen jälkeen ei ole sitä tehnyt.

ymmärrä yhtään mitään oppimisesta ja kasvatuksesta. Kovaa kuria ei ole mitään järkeä pitää vain siksi, että voi kiillottaa sädekehäänsä ja sysätä kasvatuksen toimimattomuuden syyn lapsen niskoille. Tai tietysti voihan se vanhemmille tuoda hyvän mielen. Mutta luulisi, että vielä paremmalta tuntuisi, jos saisi sen lapsensa oppimaan, miten ollaan ihmisiksi. Ja siihen kova kuri harvoin on ratkaisu. Usein tosin saatetaan ongelmallisten lasten kanssa tarvita selkeitä rutiineja ja lähes aina paljon johdonmukaisuutta, mutta jatkuva rankaiseminen ei auta yhtään mitään, pahentaa vain tilannetta.



Ap:nkin lapsi todennäköisesti uskoo täysin olevansa huono ja paha ja täysin kyvytön olemaan mieliksi. Silloin ei ole mitään mieltä edes yrittää. Ja kun ei ole yritystä, ei myöskään mikään muutu ainakaan paremmaksi. Lapsi pitää saada ponnistelemaan sen eteen, että oppisi toimimaan paremmin muiden ihmisten kanssa ja tässä yhteiskunnassa ja se ei onnistu rankaisemalla, eristämällä tai pakottamalla.



Vihon viimeistä on myös tuo omassa huoneessa mietiskely. Jos lainataan 51:sen esimerkkiä, niin se vastaisi sitä, että se ap:n ulkoa tankkaama kirja olisi koptinkielinen ja aina kun ap epäonnistuisi, hänelle saatesanoiksi sinne selliin laitettaessa todettaisiin, että mietiskele ja opettele sitä koptia, mutta vahingossakaan ei kukaan antaisi mukaan koptin sanakirjaa tai kielioppia saati muuten opettaisi. Siinäpä ap sitten keskenään mietiskeluisi, miksi on niin tyhmä ja huono, että ei edes koptia osaa. Varmasti oppisit tehokkaasti, eikö niin?

Mutta mielestäni palkitseminen tyyliin joka jutusta ei ole fiksua- lapsi on ensin tyytyväinen ja suorastaan kerää niitä tarroja olemalla mieliksi, mutta mihin hän sillä pyrkii? Saamaan jotain kivaa itselleen, ei suinkaan käyttäytymään paremmin... ja jossain vaiheessa, kun tarrojen aika on ohi, ongelmat ovat taas edessä.

Ja sinun mutusi on tietysti paljon parempaa kuin kaikki aiheesta tehdyt tutkimukset? Ajattelepa asiaa tältä kannalta: Miksi itse teet positiivisia asioita? Miksi käyt töissä? Olisiko palkalla ja työn tuottamalla tyydytyksellä mitään tekemistä? Miksi teet kotitöitä? Olisiko sillä mitään tekemistä sen kanssa, että haluat syödä, pukeudut mielelläsi puhtaisiin vaatteisiin ja sinusta kotikin on siistinä kivempi? Kuinka kauan olisit ystävällinen ihmiselle, joka ei palkitsisi ystävällisyyttäsi? Siis kuinka kauan toivottaisit aamulla hyvää huomenta työtoverille, joka vastaukseksi sylkäisi sinua naamaan? Miksi ajattelet, että lapsesi pitäisi olla sinua ylevämpi ja toimia oikein ihan vain halusta toimia oikein? Suurin osa meidän ihmisten oikeasta käytöksestä johtuu joko palkkioista tai puhtaasti tavasta. Palkkiot muuten ovat tehokkaita luodessa niitä hyviä tapoja ja tottumuksiakin...

Minusta kuri on tarpeen ja rajat selkeät. Itselläni ylivilkas poika, jolla lisäksi neurologisia ongelmia. Tiedän ettei hän voi aina kontrolloida käytöstään, mutta eipä se silti oikein ole että lyö toista, jos tämä tulee liian lähelle. Joka ikinen kerta puhuttelen, rankaisen jne. ja seuraukset nousevat sitä mukaa, mitä enemmän jankkaa vastaan. Viikko sitten viikonloppuna puhui niin rumasti isälleen, että seisoi jäähyllä ikänsä mukaiset minuutit kolmesti (koska ei rauhoittunut) ja menetti kaksi autoa, jotka rikkoi vihoissaan. Se riitti; tajusi vihdoinkin miksei jankuteta joka ikisestä jutusta ja sen jälkeen ei ole sitä tehnyt.

Toki aina voi koventaa rangaistuksia, kunnes lapsi kärsii elinkautista vankeusrangaistusta. Suomessa tuo tie loppuu siihen, muualla voi saada kuolemantuomionkin. Moni ei kuitenkaan halua lastaan vankilaan, vaan mieluummin opettaa sille lapselleen miten käyttäydytään, eikä vain uhoa, kuinka aina voi rankaista vielä enemmän. Osa toki oppii (lähinnä tosiaan mallista) rangaistuksista huolimatta, mutta pelkästä rankaisemisesta lapsi ei mitään opi. Olennaista on opettaa lapselle oikea käyttäytymismalli kyseiseen tilanteeseen. Jos puolisosi soittaa ja kysyy, mitä pitikään tuoda kaupasta, niin alatko silloinkin opettaa hänelle, mitä ei pitänyt tuoda. Siis aloitat, että ei banaaneja, ei moottoriöljyä, ei jouluvaloja, ei ykkösmaitoa... Olisiko se mielestäsi tehokasta? Vai teetkö niin, että käsket tuoda jotain, odotat ulko-ovella, lyöt avarilla, jos ei tuo oikeita tavaroita ja lähetät takaisin, kunnes puolisosi lopulta arvaa, mitkä olivat haluamasi ostokset ja tuo juuri oikeat?

Lapsi ei saa myönteisiä hetkiä ikinä. Epäreilua ettei saa ikinä pelata kun muut saavat , kaverit ym vaikka kuinka. Olette opettaneet tahtomattanne, ettei hän voi vaikuttaa elämäänsä ja maailma on epäreilu. te olette epäreiluja.



Milloin viimeksi olet halinut lasta, kertonut että tykkäät. Kuinka paljon muita lapsia on? Miten olette tehneet yhdestä syntipukin?



Yrittäkää eri tavalla. Ennenkuin pilaatte lapsen itsetunnon ja tulevaisuuden tyystin.



Jokaisessa on HYVIÄ puolia, kehumisen arvoisia.



Nyt poika on juuttunut siihen, mitä häneltä PUUTTUU. Vanhempien rakkautta, sylä, huomiota. Kehuja.



Kehu lapsi päiväss. Anna aikaa. Katso silmiin KUUNTELE!



Älä luulottele . Kysy. Ja kuuntele. Ole läsnä.



Olet sen velkaa pienelle pojallesi. Joka on nyt piilottanut itsensä teiltä täysin. .. Miksi?



Eikö saa epäonnistua? Miettikää millaista mallia annatte. Tylyä, kovaa. Kova maailma pojalla.



Voimia uuteen alkuun!