Mitä näistä pystyt tekemään vauvaikäisen kanssa kahdestaan kotona ollessa?
-laittamaan ruokaa
-puhumaan puhelimessa enemmän tai vähemmän
-käymään suihkussa
-lähtemään ja käymään kaupassa
-vastaanottamaan vieraita
-siivoamaan (siistimään arkisotkuja)
-hoitamaan asioita vauva kainalossa
Kuinka pitkiä yhtäjaksoisia unia teidän 2 kk-tinen nukkuu?
Kyselee ensikertalainen äiti jonka koko aika menee vain ja ainoastaan vauvan hoitamiseen
Kommentit (29)
Kaikkia noita olen tehnyt molempien lasteni kanssa. Esikoinen tosin vaati enemmän seuraa kuin kuopus. Molemmat nukkuivat 2-kuisina pari kolme tuntia putkeen ja lyhyempiä päiväunia sitten lisäksi.
Kuopukseni oli vauvana hyvin huonouninen, n. 2kk ikäisenäkin oli koko ajan hereillä ja otti vaan 5-15 min. unipätkiä muutamia kertoja päivässä. Yöllä heräili ½-1 välein.
N. 9kk iässä päätti jättää päiväunet kokonaan. Onneksi alkoi taas nukkua n. 1-vuotiaana.
Ja kun kuopuksen seurana oli vielä erittäin vilkas 2v, oli puuhailut päiväsaikaan aika minimissä...
nukkuvaa sorttia,lisäksi on jo kokemusta vauvan hoidosta ;)
Esikoisen kanssa tuntui ettei ehdi mitään! Näin jälkikäteen
hieman hymyilyttää 8)
T.Kolmen äiti (6v,5v ja 5kk)
Ylipäänsä hyvä vinkki on, ettei totuta lasta pienestä pitäen siihen, että saa aina olla sylissä tai aina on joku lähellä leikittämässä. Tosin monilla käy juuri näin ekan lapsen kanssa ;)
Mulla eka lapsi nukkui tosi huonosti 30 min - 60 min, ja sinäkin aikana heräsi useamman kerran. Paremmin alkoi nukkua vasta 8 kk ikäisenä. Jotta kyllä siinä aina jotain sai tehtyä, vähän kerrallaan. Koskaan ei tosin esim. siivouspäivää voinut pitää, vaan siivosin yhden huoneen kerrallaan, silloin tällöin vessan, tiskasin astioita muutamassa erässä pitkin päivää (koskaan ei ollut tiskipöytä täysin tyhjä).
Kyllä ne kotiaskareet saa siinä tehtyä, vaikka pieni vauva vie kyllä yllättävän paljon aikaa. Isompi kuin 2 kk ikäinen alkaa jo viihtyä lelujen kanssa. Odotahan kun lapsesi on 4kk! ;) Pitkästyy tosi helposti, mutta uusia leluja vaihtelemalla saattaa sitten viihtyä niin että saat rauhassa tiskattua tai tehtyä kotihommia paremmin :)
mainitsemistasi asioista.Nukuin aina kun voin ;) Eli riippuu monestakin
asiasta.T.nro 28
Pystyn...
-laittamaan ruokaa
-puhumaan puhelimessa enemmän tai vähemmän
-käymään suihkussa
-lähtemään ja käymään kaupassa
-vastaanottamaan vieraita
-siivoamaan (siistimään arkisotkuja)
-hoitamaan asioita vauva kainalossa
Lisäksi ehdin tehdä välillä töitä koneella (+sähköpostit hoitaan), askartelemaan, jumppaamaan ja hoitaan + lenkittämään koiran.
Meidän mies jo tosin 10kk, mutta oli aikanaan myös 2kk ja tein samoja asioita silloinkin.
mutta myös luonteesta. Toiset vauvat eivät vain viihdy sitterissä tai lattialla, vaikka mitä tekisi. Ja kantoliinassakin vain nukkuvana tai silloin, jos kantaja pysyy taukoamattomassa liikkeessä.
Nimim. kokemusta on
Miksi ei pystyisi tekemään? Mulla mies on aina vuorokauden kerrallaan töissä ja olisin aika surkea tyyppi jos en sinä aikana sais kotia hoidettua ja itseäni pestyä.
Ei vauvanhoito ole kokopäivätyötä, jos siitä ei väen väkisin tee sellaista. Siilloin kun oli vaan yksi lapsi mä ehdin vauvanhoidon ja mainitsemiesi hommien lisäksi lukea ihan mahdottomat määrät romaaneja - oli löysää aikaa tosi paljon (ja meidän koti on aina vimosen päälle siisti, ei siis johdu siitä että en tekis kotihommia!). Kaksi lasta vie aikaa vähän enemmän mutta silti aikaa jää kyllä lorvailuun ja itsensä huvittamiseenkin esim. täällä netissä.
Nukkui paljon ja seuraili tyytyväisenä touhujani lattialta tai sohvalta. Eipä onnistu enää kun pikkuriiviö on 1v2kk, paljon vaikeampaa on elämä nyt.