Lue keskustelun säännöt.
En halua enää olla ystävä ex-bestikselleni
07.11.2011 |
Tuttavuus riittäisi. Vuodet veivät meitä erilleen ja nyt kun kumpikin on perheellinen, ystävä yrittää jälleen lämmitellä ystävyyttämme. Itseäni ei kiinnosta.
Vuosia sitten olin itse sinkku ja ystäväni jo perheellinen, minusta tuntui että hän paheksui minua ja elämääni, eikä enää halunnut olla tekemisissä kanssani yhtä paljon kuin ennen. Hyväksyin asian ja ajattelin että kasvoimme erillemme, kuten monet muutkin.
Nyt kun olemme kumpikin jälleen samassa elämäntilanteessa hän pommittaa minua yhteydenotoilla ja haluis kovasti nähdä sillä verukkeella että siitä on ihan liian kauan aikaa kun on nähty ja yadayada. Ois kuulemma ihanaa viettää aikaa yhdessä jne.
Olenko ihan kamala kun minua ei voisi oikeasti vähempää enää kiinnostaa? Ehkä mua myös nyppii se kun en oikeasti koe että olisin muuttunut perheellisenä jotenkin olennaisesti erilaiseksi kuin sinkkuna, ja siksi paremmin soveltuva taas hänen keskiluokkaiseen elämäänsä ystäväksi.
Kiukuttaa. Vaikka varmaan vähän turhaan. Eihän mun ole pakko olla hänen ystävänsä.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään jaksa olla yhteyksissä kaikkiin kavereihin, jotka ovat perheellistyneet minua aiemmin. Ollessani sinkku ja lapseton meillä oli tietynlainen dynamiikka keskinäisessä kanssakäymisessä ja nyt se on sitten muuttunut jotenkin, kun minäkin olen samassa veneessä. Tuntuu välillä, että jotkut aiemmin perheellistyneet ovat halunneet olla jotenkin liikaa semmoisina tukihenkilöinä kertomassa minulle, millaista minun elämäni on nyt perheellistyttyäni... Tuntuu, että olen menettänyt kaikki vanhat ystäväni. En tiedä, mitä tekisin.
Tähän sopisi kuiva toteamus, että "lapsen syntymä mullistaa elämän". Joo'o. Kaikki menee uusiksi ystävyyssuhteita myöten. :D