Lue keskustelun säännöt.
Olen romahduksen partaalla
07.11.2011 |
Olen katsonut tätä meidän avioliittoa nyt vuoden päivät ja todennut, että tämä on niin tätä eikä mies näytä ymmärtävän useista huomautuksista huolimatta, että jotain on pahasti vikana. Minä olen niin kyllästynyt siihen, että aina kun minä yritän lähestyä miestäni osoittaakseni hänelle edes jotain hellyyttä - ja kyllä, minäkin haluaisin sitä vastavuoroisesti - niin hän torjuu minut. Joko hän työntää minut pois sanoillaan tai vetäytyy itse. Hän on päättänyt, että meillä on seksiä korkeintaan kerran kuukaudessa ja sitä minun pitäisi odottaa kuin kuuta nousevaa ja olla tyytyväinen siihen, etten väliaikoina saa aina edes koskea häneen. Hän ei näe, miten ahdistunut minä olen. Hän ei suostu myöntämään, että minun ahdistukseni johtuu hänen käytöksestään minua kohtaan. Hän ei halua edes nukkua samassa sängyssä kanssani. Olen niellyt pettymykseni niin monta kertaa, mutta antanut miehelle aina mahdollisuuksia parantaa tapansa. Nyt minusta tuntuu kuitenkin siltä, että en jaksa enää.
Meillä on muutaman kuukauden ikäinen vauva. Yritän jaksaa hoitaa häntä, mutta viime päivinä en ole kokenut erityistä iloa. Minun on vaikea hymyillä vauvallekaan, kun olen niin vihainen miehelle. En haluaisi olla niin masentunut ja itkeä, mutta olen niin väsynyt, kun iltaisin menen vauvan kanssa kahdestaan nukkumaan ilman, että mies on osoittanut sinäkään päivänä mitään hellyyttä. Joskus vauva itkee paljon ja minä rauhoittelen häntä. Mies ei reagoi välillä mitenkään, vaan pysyttelee enimmäkseen toisessa huoneessa. Joskus mies tulee ja ottaa vauvan syliinsä rauhoitellakseen, mutta minä olen ilmaa. Kyllä mies pussailee ja halii vauvaa, mutta minua ei. Vauvalla on oikeus itkeä ja saada lohdutusta ja syliä, mutta mieheni ei ikinä lohduta minua, jos minulla on paha mieli. Usein hän suuttuu siitä, jos minä alan itkeä, alkaa huutaa ja lähtee taas toiseen huoneeseen tai ulos. Minä en saa itkeä.
Nämä pari viime päivää olen ollut niin masentunut, etten halua puhua miehelleni mitään. Kyhjötän vauvan kanssa kahdestaan makuuhuoneessa ovi kiinni ja odotan, että päästään nukkumaan.
Tänään minä lähetin miehelleni pitkän tekstiviestin töihin, jossa purin tuntojani ja pitkään asiaa pantattuani kirjoitin vihaavani häntä hänen käytöksensä vuoksi, etten jaksa enää osoittaa hänelle rakkautta, kun tulen aina torjutuksi hänen taholtaan... En jaksa enää sitä, etten saa edes rakastaa.
Olen niin sillä rajalla, että otan kohta terävän veitsen ja alan vedellä käsivarren täyteen viiltohaavoja. Niin paljon minuun sattuu se, ettei mies osoita minulle rakastavia tunteitaan, vaikka väittää rakastavansa.
Kommentit (16)
olette olleet yhdessä ja onko tilanne ollut aina samanlainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheneuvolasta apua koko perheelle? Älkää ainakaan mitään radikaalia nyt tehkö, tuoreita vanhempia kun olette. Tsemppiä!
Neuvolan kautta perheneuvolaan tai seurakunnan perheasian neuvottelukeskukseen. Jos miehesi ei suostu mukaan, käy terapiassa yksin.
Nyt luuri käteen nainen ja soita heti sinne neuvolaan! Vauvasi tarvii sinua!
Puhumattakaan lähtee uhkaamaan itsetuhosuudella kumppaniaan?
Entä kuvitteletko että miestä alkaa jotenkin kiinnostamaan tuollasen jälkeen?
Te tarvitsette neuvolan apua. Soita sinne ja jätä viesti. Ei teillä ole minkään asteisia edellytyksiä saada parisuhdetta toimimaan keskenänne.
Kuulostaa kertakaikkiaan järkyttävältä että lukittaudut vauvan kanssa makkariin. Haloo: sinä olet äiti, et teini-ikäinen kiusanhenki!!
Te tarvitsette neuvolan apua.
Miten he voivat auttaa, jos meillä ei kerran ole mielestäsi mitään toivoa parina? Auttaisiko terapia minua olemaan vielä parempi itseni tukahduttamisessa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voisi auttaa sinua selkiyttämään ajatuksesi, myös ne joita et nyt tänne kerro
katsomaan tilanteesi ja vaihtoehtosi ja valitsemaan niistä järkevän
itsesi viiltely ei ole järkevä vaihtoehto, ja kun kerrot sellaista edes harkitsevasi, se kertoo sinun olevan ulkopuolisen avun tarpeessa
älä ota tätä missään nimessä arvosteluna, vaan vastauksena kysymykseesi
Hei ap, lapsesi on niin pieni vielä, että kohdallasi voi olla kyse synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja voi olla että miehesi ei osaa hanskata tilannetta tai että hän on itsekin masentunut. Ota yhteyttä neuvolaan, apua on saatavissa!
Tiedän sen tunteen kun on niin paha olla, että tekee mieli viillellä, ei se ole mitenkään tavatonta, monet tuntevat samoin. Älä kuitenkaan nyt viiltele, vaan soita neuvolaan tai terveysasemalle, että saisit mahdollisimman pian apua.
Oletko täyttänyt sellaisen tuoreen äidin masennusseula-kyselylomakkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teksti kuulostaa masentuneelta ja vauvasi on 2kk.
Hae apua ja tsemppiä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakin aluksi sitä, että ihan yksin kävisit juttelemassa asiasta esim. terveyskeskuksen psykologin kanssa. Olen nimittäin itse tuntenut aikoinaan ihan samoin kuin sinä, siinä mielessä on tehnyt mieli satuttaa itseäni, ja huomasin, ettei pariterapiasta silloin ollut apua, vaan ainostaan yksilöterapia (tai oikeastaan en saanut terapiaa, muutama juttelukerta riitti) auttoi. Sen jälkeen, kun olet saanut oman mielesi tasapainoon, riippumatta siitä miten mies käyttäytyy, on minusta pariterapian paikka. Jos sinne menee ennen sitä, on vaarana minusta se, ettei koe pariterapian auttavan, koska siellä otetan huomioon vain sinun tunteita vaan etsitään tasapainoa ja ymmärrystä kummallekin osapuolelle, ja ainakaan minun kohdallani se tuntui ikävältä, ensin piti löytää oma se oma tasapaino, ja sen sai vain keskittymällä pelkästään omiin asioihin.
ja kerro sitten, että MIKSI sinä haluat rakastaa tuollaista miestä??
Miksi haluat olla sen kanssa?
Tuollaista perhe-elämän malliako haluat lapsellesikin näyttää?
Ja sitten... ÄLÄ ROIKU miehessäsi!!
Hanki oma elämä! Ja elä sitä lapsesi kanssa!
Miehesi pitää sinua itsestään selvyytenä eikä arvosta sinua pätkän vertaa!
Anna miehellesi syy arvostaa sinua!
Eli tee elämässäsi sitä, mitä haluat äläkä odota armopaloja tuollaiselta luuseri-äijältä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...että tämä on mitään ns. synnytyksenjälkeistä masennusta. Ihan parisuhdemasennusta tämä on.
En ole ottanut vielä mitään veitsiä tai kynsisaksia... mutta olen raapinut kättä kynsin. Eipä se mitään tietysti auta, vaikka saakin hetkellisesti kiinnitettyä huomion henkisestä tuskasta fyysiseen. Mies vaan saisi taas syyn huutaa minulle, kun itkeäkään ei saisi...
Täytin juuri sen masennuskyselyn jossa kysyttiin sen viikon fiiliksiä. Se vaihtelee. Ahdistaa mennä jonkun viikon päästä lääkärille, kun sinne pitäisi täyttää niitä voimavarakyselylomakkeita, joissa kysytään parisuhteestakin. En tiedä, valehtelisinko vai sanoisinko rehellisesti...
tulee vaan mieleen että ei kai miehellä ole toista
naista? Tuo käytös vaan sopii kuvaukseen.
Todella harvinaista ettei miehelle kelpaa naisen
läheisyys, joko ei kestä sua tai itseään tai sitten on joku muu kuvioissa ja siksi mies ei pysty läheisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulee vaan mieleen että ei kai miehellä ole toista
naista? Tuo käytös vaan sopii kuvaukseen.
Todella harvinaista ettei miehelle kelpaa naisen
läheisyys, joko ei kestä sua tai itseään tai sitten on joku muu kuvioissa ja siksi mies ei pysty läheisyyteen.
Mietin että voi olla myös tuo uus tilanne että
vauvan tulo on miehelle hämmentävä tilanne ja se vaikuttaa tässä.
T. 15
ja kerro sitten, että MIKSI sinä haluat rakastaa tuollaista miestä??
Miksi haluat olla sen kanssa?
Tuollaista perhe-elämän malliako haluat lapsellesikin näyttää?
En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan, mutta en usko että rakkaus tulee kellään mystisesti itsestään. Rakkaus on tekoja joita tekee toiselle puolin ja toisin... ja rakkaus kasvaa sitä myötä. Mies sanoo kuitenkin rakastavansa minua ja omasta mielestään hän osoittaa sen hoitamalla kotia ja kokkaamalla... ja on tehnyt isoja uhrauksia ollakseen kanssani... Mutta minä en saa mennä hänen lähelleen kuin harvoin. En uskalla kohta edes halata jos hän työntää minut taas pois...
viiltelyssä kyllä mitään järkeä ole eikä se auta mihinkään. Voiko miehellä olla toinen nainen? Oliko vauva haluttu vai vahinko?