Rivitalo ja takapihalla nukkuva lapsi
Asun rivitalossa ja seinänaapuri on valittanut takapihalla oleskelustani.
En saisi käydä tupakalla päivä aikaan takapihalla koska heidän lapsi häiriintyy tupakan savusta ja ovien kolkuttelusta. Myös jos olen ollut siivoamassa/haravoimassa takapihalla, olen saanut naapurilta valitukset että häiritsen nukkuvaa lasta.
Mitä mieltä olette asiasta?
Kommentit (38)
sillä se on normaalia elämää.
Ap:han mainitsi, että oli siirtynyt etupihalle tupakoimaan juurikin sen takia, ettei häiritse sillä naapuria. Mutta kun tämän naapurin mielestä ap ei ilmeisesti saisi tehdä takapihallaan yhtään mitään koska se häiritsee vauvan unia.
muuten en. Tosin en polta, mutta siis sulla on ap oikeus olla siellä takapihalla just niin paljon kun haluat. Sano naapurille ystävällisesti, että sulla on pihahommia yms. tehtävänä ja et voi jatkuvasti olla tekemättä niitä koska heidän vauvansa nukkuu koko päivän pihalla. Ehdota naapurille että voi nukuttaa vauvansa etupihalla, ja jos hän ei tätä voi tehdä niin sano (edelleen ystävällisesti) että et voi auttaa asiassa. Kerro myös että tupakoit mielelläsi eri puolella kuin vauva nukkuu, mutta muuten naapurin täytyy ymmärtää että ei ole ainoa asukas rivitalossanne.
kysyin naapurilta kerran että eikö vauva voisi nukkua etupihalla että saisin haravoitua ja muutenkin siivottua takapihan talvikuntoon, mutta vastaus oli kielteinen ja syynä etupihalla kulkevat muut naapurit.
Mahdoton tapaus tuo naapuri on keskustelun suhteen, jos näin suoraan sanotaan. Olen ollut ystävällinen ja näyttänyt sekä sanonut ymmärtäväni heidän tilanteen, mutta yritin myös sanoa etten kaikessa voi joustaa, että sitä joustoa olisi tultava myös heidän suunnaltaan.
Miten pienen lapsen äiti viitsii tupakoida?
Kuuluuko ovista kova ääni, kun ramppaat sisään ja ulos? Polttaako teillä muut (mies, lapset) eli onko liikettä enemmänkin? Monesti tupakoitsijoilla on aistit heikentyneet, eivätkä havainnoi aiheuttamaansa häiriötä.
Kieltämättä itsekin voisin kuvitella, että samalla kun haravoit, roikkuu kessu suupielessäsi. Itse vihaan tupakointia siinä määrin, että en varmaan asuisi teidän naapurissa. Tai sitten tekisin aktiivisen kompostin niin, että hajut tulisivat pihallenne. Passiivinen tupakointi ärsyttää.
niin mielestäni teet jo nyt enemmän kuin olisi pakko tai mitä moni tekisi.
Meillä ei ole kyllä tullut mieleenkään lähteä naapurin miehelle valittamaan, vaikka joskus se sirkkelöimisellään, ruohonleikkuullaan tai muulla lapsen herättää. Naapuri kun on sellainen ihminen, että viettää paljon aikaansa pihatöissä. Mitä se meille kuuluu, omapahan on asiamme saada lapsi nukkumaan ja omapahan on naapurin miehen piha jolla mellastaa. Siis tietysti olettaen, että meteli on kohtuullista ja päivänaikaan sopivaa.
Kerran lähdimme vaunuttelemaan ja pakkasin vauvaa vaunuihin ulkona. Vauva siis oli vielä erittäin hereillä. Naapurin ukko leikkasi ruohoa oman pihansa kauimmaisessa laidassa. Huomatessaan meidät, hän sammutti ruohonleikkurin ja hiipi lähemmäs ja kuiskasi, että "anteeksi! Häiritsikö tämä ruohonleikkaaminen kamalasti?". Tyrmistyin ihan ja purskahdin nauruun, että "no eipä tietenkään, tee vaan ihan mitä tahdot omalla pihallasi". En tiedä onko taloyhtiössä sitten aiemmin asunut tuollaisia valittajia, kun ap:n naapurissa.
Kirjoititkos AP, että myös sulla on lapsi... Onko lapsesi vauva vielä vai jo leikki-ikäinen? Ajattelin vaan, että aikooko tuo naapuri myös valittaa jos lapsesi leikkii omalla takapihallaan? Kun tunnetustihan lasten äänet saattaa vähän nousta leikin tiimellyksessä ja siihenkin saattaa vauva herätä...
On hienoa, jos voit tupakoida etupihalla... Muuten ääniä ei tarvitse vältellä, tottakai omaa pihaa pitää voida käyttää. Meillä on taapero ja naapurilla yksivuotias, joka nukkuu välillä takapihalla välillä etupihalla vaunuissa. En minä voi tietää milloin hän nukkuu ja missä, enkä viitsi heidän puolelle kurkkia. En mä tahallaan kenenkään vauvaa herättäisi, mutta kun se ruohokin on joskus leikattava. Toki pyysin anteeksi kun vasta sitten huomasin kun äitinsä tuli hyssyttelemään.... Mutta joo, ei voi normaalia elämistä kieltää, vaikka oma kultamussukka ulkoana nukkuiskin. Voihan sen lapsen nukuttaa sisälläkin jos se siitä on kiinni.
Miten pienen lapsen äiti viitsii tupakoida?
Kuuluuko ovista kova ääni, kun ramppaat sisään ja ulos? Polttaako teillä muut (mies, lapset) eli onko liikettä enemmänkin? Monesti tupakoitsijoilla on aistit heikentyneet, eivätkä havainnoi aiheuttamaansa häiriötä.
Kieltämättä itsekin voisin kuvitella, että samalla kun haravoit, roikkuu kessu suupielessäsi. Itse vihaan tupakointia siinä määrin, että en varmaan asuisi teidän naapurissa. Tai sitten tekisin aktiivisen kompostin niin, että hajut tulisivat pihallenne. Passiivinen tupakointi ärsyttää.
Kuulostat taas niiltä tapauksilta että viis miten tupakoiva ihminen joustaa, ja viis siitä millanen ihminen hän on, mutta koska hän tupakoi, vihaat häntä.
Ja ei kuule ole ollut tapana esim. haravoidessa polttaa samalla. Kun tupakoin, istun alas ja vietän sen hetken tekemättä mitään, muuten kun tässä taloudessa ei tarvitse istuskella.
Olet mitä mieltä olet, mutta meni jotenki yli tuo kommentti...
Ja mitä veikkaat tupakoiko lapset, jos olen 1 pienen lapsen äiti? haloo.... ja vaikka minulla olisi isompiakin lapsia, he eivät todellakaan tupakoisi kotona!
Ap
niin mielestäni teet jo nyt enemmän kuin olisi pakko tai mitä moni tekisi.
Meillä ei ole kyllä tullut mieleenkään lähteä naapurin miehelle valittamaan, vaikka joskus se sirkkelöimisellään, ruohonleikkuullaan tai muulla lapsen herättää. Naapuri kun on sellainen ihminen, että viettää paljon aikaansa pihatöissä. Mitä se meille kuuluu, omapahan on asiamme saada lapsi nukkumaan ja omapahan on naapurin miehen piha jolla mellastaa. Siis tietysti olettaen, että meteli on kohtuullista ja päivänaikaan sopivaa.
Kerran lähdimme vaunuttelemaan ja pakkasin vauvaa vaunuihin ulkona. Vauva siis oli vielä erittäin hereillä. Naapurin ukko leikkasi ruohoa oman pihansa kauimmaisessa laidassa. Huomatessaan meidät, hän sammutti ruohonleikkurin ja hiipi lähemmäs ja kuiskasi, että "anteeksi! Häiritsikö tämä ruohonleikkaaminen kamalasti?". Tyrmistyin ihan ja purskahdin nauruun, että "no eipä tietenkään, tee vaan ihan mitä tahdot omalla pihallasi". En tiedä onko taloyhtiössä sitten aiemmin asunut tuollaisia valittajia, kun ap:n naapurissa.
Kirjoititkos AP, että myös sulla on lapsi... Onko lapsesi vauva vielä vai jo leikki-ikäinen? Ajattelin vaan, että aikooko tuo naapuri myös valittaa jos lapsesi leikkii omalla takapihallaan? Kun tunnetustihan lasten äänet saattaa vähän nousta leikin tiimellyksessä ja siihenkin saattaa vauva herätä...
Hauska naapurin setä teillä, kyllä tuossa olis jo itteäänki ruvennu hymyilyttämään :)
Ja siis kyllä, itselläni on 1½ vuoden ikäinen lapsi. Emme hirveästi ole omalla pihalla, koska taloyhtiössä ei ole keinuja, hiekkalaatikkoa tms. Käymme lähellä olevalla leikkikentällä leikkimässä. Oma lapseni on nukkunut aina päikkärit sisällä, koska asuimme ennen kerrostalossa missä ei ollut hissiä joten vaunut oli mahdoton raahata aina sisälle.
Jotenkin on tullut sellainen kuva naapuristani että ihan kuin hän ei edes tietäisi minullakin olevan lapsi vaikka tasan tarkkaan tietää sen.
Ap
tässä vain mietiskelen, että miksi vauva olisi jotenkin tärkeämpi tai arvokkaampi kuin tupakoiva naapurintäti?
miksi vauvaa pitäisi aina pitää pihalla? eikö sitä voi ottaa välillä sisään? ja eikö tupakoiva naapuri voi välillä polttaa etupihalla tai vaikkapa parkkipaikalla, jos vauva nukkuu takapihalla?
ja suurin ihmetyksen aihe: mikä näissä vauvaperheissä ylipäätään on vialla, kun kuvittelevat lähes aina olevansa maailman napoja???
itse en polta ja olen lapseton, joten seuraan keskustelua sivusta huvittuneena ja ihmetellen. itse olen sitä mieltä, että jos kaikki vain muistaisivat hyvät käytöstavat arkitoimissaan ja ottaisivat lähimmäisensä ylipäätään paremmin huomioon, ei näitäkään ongelmia olisi puolin jos toisinkaan.

Niin ap oli siirtynyt muualle tupakoimaan mutta kun naapurin mielestä ei saisi edes haravoida kun kullannuppu on ulkona nukkumassa.
Tosin ihmettelen itsekin, miksi vauva on noin paljon nukkumassa ulkona. Jos lapsi kerran nukkuu huonosti ulkona niin sisätilat luulisivat sitten olevan seuraavaksi paras vaihtoehto
, mitä kaikkea se vanhemmuus voi tuoda tullessaan. Pienen lapsen äitinä ei voi olettaa olevansa maailman napa, jota muiden tulee palvoa. Voin toki itsekin alle vuoden ikäisen tyttären äitinä todeta, että erinäinen mekkala osuu joskus turhankin usein juuri nukutusaikaan ja saa pinnan aikas kireelle. Tosin, jos lapsellani olisi univaikeuksia, yrittäisin tosiaan edes osan unista nukuttaa sisälle, missä mekkala tietysti vähempää. Nykyään vaan valitettavasti löytyy näitä itsekkäitä ihmisiä, joidenka kanssa vain täytyy yrittää tulla toimeen. Sinuna sanoisin naapurille, että olet yrittänyt parhaasi mukaan huomioida tilannetta, mutta että et voi missään huopatossutehtaassakaan ruveta asumaan. Naapurillasi toivottavasti on myös jotain tukiverkkoja, koska kuulostaisi aika väsyneeltä äidiltä...
Kutsu naapuriäiti kahville ja tutustukaa toisiinne, niin tiedätte jatkossa enemmän toistenne elämänrytmistä ja voitte puolin ja toisin ottaa toisenne paremmin huomioon.
Itse en olisi edes ikinä kehdannut nurista naapureille heidän käyttäytymisestään..
Esikoinen nukkui aina parvekkeella vauvana ja naapurissa asui ketjutupakoiva pariskunta. Yritin joskus käydä soittamassa ovikelloa sopiakseni tietyn ajan päivästä (jolloin vauva nukkui joka päivä) jolloin eivät polttaisi, mutta eivät avanneet ovea.
Tuo, että joku ei saa käyttää takapihaansa ollenkaan, on ihan älytöntä. Nyt ap käytät vaan takapihaasi normaalisti naapurista välittämättä! Toki tupakoinnin voisit lopettaa kokonaan, koska sairastut vielä jonain päivänä sen takia. Mutta miksi sinun naapurillasi on oikeus käyttää omaa pihaansa, mutta sinulla ei? Olet jo liiankin joustava!
se savu tulee sisäänkin. Pisteet siitä että olet siirtynyt toiseen kohtaan (joskin naapurisi ei sitten voi pitää etupihan ikkunoita auki). Olet varmasti kuullut että passiivvinen tupakointi on vaarallista, enkä halua sille altistaa itseäni (astma) enkä varsinkaan lapsiani, enkä halua kotiini edes hajuhaittoja.
Muuten olen sitä mieltä että lapsi oppii nukkumaan elinympäristössään ja sen äänissä, on opittava. Maailmaa ei voi pysäyttää aina kun jollain taloyhtiössä on päiväuniaika. Meillä kuuluu ruohonleikkausta, naapurin lasten leikkejä ja riitoja, koirat haukkuu jne. Joskus herää, joskus ei, mutta se ei tosiaan ole naapurien ongelma.
Sulla oma piha ,oma tupa oma lupa!Nukuttakoon sisällä omassa huoneessaan!Tsemppiä sulle!
t.äitimamma 39
Tiedäthän erittäväsi myrkkyjä ympäristöösi tunteja sen jälkeen, kun olet tupakoinut?
Mitä ihmeen myrkkyjä sitä tupakoinnin jälkeen "erittää"? Kerro toki lisää.
Jos itselläsi on lapsia, olet tietenkin kunnon äiti ja lopetat polttamisen. On uskomattoman itsekästä tupakoida ja myrkyttää sillä lapsiaan. Tiedäthän erittäväsi myrkkyjä ympäristöösi tunteja sen jälkeen, kun olet tupakoinut? Jätätkö oman lapsesi yksin sisälle tupakoidessasi? Kuka häntä vahtii?
Kannattaisi käyttää ehkäisyä, jos ei osaa olla myrkyttämättä lastaan.