järki ja sydän sanoo että pitäisi erota. Miksi se on silti niin vaikeaa?

On vaan totuteltava olemaan yksin, jos ero tuntuu muuten oikealta vaihtoehdota. Usko tai älä - siihen todella voi tottua. :)

Mä olen kuunnellut niin äidin äitini, isän äitini että ex-anopin elämäntarinat, joten mä olen nyt yksin. Siis onhan lapset joka toinen viikko, mutta en vain enää jaksanut rooliani "itsestäänselvyytenä". Kyllähän se mies sitten halusi yrittää ja terapiaan yms, olisi halunnut vielä mahdollisuuden. Täh, se sai niitä mahdollisuuksia monta vuotta, ei vaan tosiaankaan ottanut todesta, mitä mä sanoin/puhuin/itkin/nätisti.

Helpottaisi kummasti myös kun ei tarttisi miettiä miehen menoja sekä saisi enemmän aikaa itsellensä jos lapset olisi vkl miehen luona...

...ja juuri eilen itkin tuskaani, kun lapsia on niin ikävä. Tuntuu myös pahalta, kun 3-vuotias ihmettelee, miksei äiti ja isä rakasta toisiaan...



Suosittelen hakemaan terapia-apua ja lastenhoitoapua. Ero on se viimeinen vaihtoehto ja kipeä asia elämän loppuun asti. Joudut vielä lapsenlapsillesikin selittämään asiaa.

Yritä muistaa että sulla on tosiaan vain tämä yksi elämä. Haluatko elää parhaan nuoruutesi kärsien? Miksi? Onko se mies sen arvoinen että uhraat oman onnesi ja ilosi hänen takiaan?



Ole itsekäs. Lapset eivät ole mikään puolustus sille että sinun oma elämäsi valuu hukkaan. Lapset pärjäävät kyllä, ei avioero ole lapselle niin paha kuin monesti kuvitellaan. Lähes jokainen avioperheen lapsi on iloinen kun pääsee pois ahdistavasta perhe-elämästä, ja äiti on taas onnellinen ja iloinen.