Kiroiletko paljon? Mitä mieltä kiroilusta?

jokusen kerran vuodessa "ei helvetti!". MUtta ei koskaan esim. lasten kuullen.



Kiroilin yläasteikäisenä, opettelin siitä sitten eroon. Pidän sitä edelleen kielen köyhyytenä, keskenkasvuisuutena ja alatyylisenä mauttomuutena.

se on huonoa käytöstä ja tarpeetonta itsensä korostamista. Viestinsä saa kyllä perille ilman kirosanojakin.

kirosanoille, joiden alkuperä on uskonnollisessa terminologiassa. Kiroilu ei auta mitään tai päinvastoin voi vielä syvemmälle metsään.

Alapääosaston kirosanat ovat sitten vain sivistymätöntä kielenkäyttöä. Sellaiseenkaan en koe tarvetta.

Joskus jos on epäonnea, niin saatan sanoa mielessäni "oh shit", mutta en sitäkään yleensä sano ääneen.

Itse kiroilen kai aika paljon epävirallisissa yhteyksissä, kun siitä ajoittain mulle huomautetaan (lähinnä vanhempani). Käytän kirosanoja puheessa tehostesanoina enkä voi käsittää ihmisiä (lähinnä teinejä), jotka käyttävät vittu-sanaa puheessa pilkun paikalla, ikään kuin täytteenä. Itse siis taivutan kirosanoja enkä lätki niitä joka lauseeseen päättömästi.

Maksan lapselle jokaisesta kirosanasta 50-senttiä ja olen köyhtynyt ihan mukavasti. Lapsi pitää huoneessaan tukkimiehenkirjanpitoa ja laskuttaa multa säännöllisesti pahat puheeni. Varmaan menee 5 Euroa viikossa noihin, vaikka siivonnut olen suutani. On vaan tosi tarkka bongailemaan niitä rahanhimossaan ja yrittää nykyään laajentaa kirosanoiksi kaikki voivottelut.:)



En höystä puhetta "vittu" -tilkesanalla ja se on IHAN hirveää, jos joku aikuinen sitä tekee. Tulee mieleen sietämätön teini.

kiroilu kuuluu alaluokan kastiin kuuluville

kiroilu kuuluu alaluokan kastiin kuuluville

En kiroile julkisesti. Hävettää jos keskustelukumppani hokee vittua.

Olen opettaja, joten päivisin ei voi kiroilla. Eikä kotonakaan, koska siellä pitää olla äiti.



Osa kirosanoista on mun mielestä suomalaista kansanperinnettä eikä siis mikään alaluokan juttu. Vittu ei tähän kategoriaan kuulu.

Itseäni harmittaa ja hävettää tämä kovasti. Olen oppinut tämän mallin lapsuudenkodissani, joka oli työväenluokkainen ja alko-ongelmainen.

Lapsetkin ovat oppineet tämän minulta. Työssäni en kiroile enkä muutoinkaan ihmisten ilmoilla, mutta kotona saan raivareita ja sitten lauon ihan hirveitä.

Käyn terapiassa ja yritän muutenkin kouluttaa itseäni tavoille. Osaisiko joku antaa vinkkejä miten päästä huonosta tavasta eroon?

Paitsi että mua vituttaa oma kiroilu :) Ja oon vielä sinua vanhempi...

kiroilen vapaa-ajalla, töissä vähemmän tai lievempiä sanoja..tai sen sijaan että sanon helvetin sanon helkutan, tai ..keleen.. no joo yritän lieventää ilmaisuani. Yksin jos olen ja ottaa pannuun niin annan palaa kunnolla. Väsyneenä tai jos tapahtuu jotain yllättävää (lyö jalan tms) saattaa kirosanat lentää ennen kuin ehdin ajattelemaan. Olen kuitenkin sen verran tietoinen ympäristöstä, etten lasten kuullen kiroile, en julkisillakaan paikoilla. Muutenkin mietin mitä sanon, jos näen että on lapsia ympärillä. Pystyn sitä siis alitajuisesti myös hillitsemään kiroilua. Yhdeltä kaverilta tulee noottia ja hänen seurassaan en enää kiroile. Mielestäni hyvin käytettynä silloin tällöin kiroilu on aikuisten kesken ihan jees..Muutenkin puhun aika ronskeja, enkä sanoja pelkää. Teinien vitun hokeminen on kyllä järkyttävää.

tulee sellainen rupu-sakki-olo jos niin tekisin. ei oikein tarvetta eikä kukaan tuttukaan enää tässä 35+ iässä paljoa kiroile, joskus kun lyön varpaani saatan huutaa prrrkelettä. sitten hiljenen kun lapset voisi kuulla..

että kiroileminen auttaa pahaan oloon vastoinkäymisten tai kivun sattuessa. Kiroilemattomuus on myös kielen köyhyyttä, koska ihminen rajoittaa siten omaa ilmaisuaan. Kiroilun paheksuminen taasen kasvattaa omaa v-käyrää ja antaa niuhomaisen kuvan, joten siitäkään ei ole hirveästi henkistä eikä sosiaalista hyötyä.

kun oikein sattuu niin ärräpäitä kyllä saattaa tulla.



Inhoan kiroilua, se on sivistymätöntä ja kertoo ikävästi ko. henkilön arvoista ja taustasta. En itse juurikaan arvosta enkä jaksa kuunnella kiroilevia ihmisiä. Huolellisesti sanansa valitsemalla saa sitä paitsi sanomansa paljon tehokkaammin perille.

että kiroileminen auttaa pahaan oloon vastoinkäymisten tai kivun sattuessa. Kiroilemattomuus on myös kielen köyhyyttä, koska ihminen rajoittaa siten omaa ilmaisuaan. Kiroilun paheksuminen taasen kasvattaa omaa v-käyrää ja antaa niuhomaisen kuvan, joten siitäkään ei ole hirveästi henkistä eikä sosiaalista hyötyä.

Tulee mieleen se Stephen Fryn kommentti kiroilusta, enjoy:

Kiroilu kuulostaa naurettavalta. Niin aikuisten kuin teinienkin kohdalla, mutta varsinkin teinien runsas voimasanojen käyttö pistää välillä oikein naurattaan, kun yrittävät kuulostaa niin aikuisilta että.



Tietysti kun jokin asia menee oikein urakalla pieleen tai loukkaan itseni, tulee aikamoinen litania ärräpäitä suusta, mutta normaalisti ei näitä sanoja tarvitse.

Kiroilun paheksuminen on minusta paljon alaluokkamaisempaa kuin itse kiroilu. Se on vähälahjaiselle juntille helppo keino esittää itseään parempaa. Toki kiroillakin voi väärin, tai tyylittömästi, mutta kiroilulla on selvä paikka sivistyneen ihmisen kielenkäytössä. Tyhmä saa olla jos ei sitä ymmärrä.

Olen opettaja, joten päivisin ei voi kiroilla. Eikä kotonakaan, koska siellä pitää olla äiti.

Osa kirosanoista on mun mielestä suomalaista kansanperinnettä eikä siis mikään alaluokan juttu. Vittu ei tähän kategoriaan kuulu.

Niin harvoin pääsee kiroilemaan, niin joskus kun seura on sopivaa, on ihana päästellä vittua, perkelettä ja saatanaa. Kansanperinnettähän se.

T: sairaanhoitaja ja filosofia maisteri

Olen opettaja, joten päivisin ei voi kiroilla. Eikä kotonakaan, koska siellä pitää olla äiti.

Osa kirosanoista on mun mielestä suomalaista kansanperinnettä eikä siis mikään alaluokan juttu. Vittu ei tähän kategoriaan kuulu.

Vittu on kyllä ainakin lapissa ihan kansanperinnettä, siellä keski-ikäiset ja vanhatkin panee vittua lauseeseen. Vittu-alkuisia paikkakuntiakin on monia.