Kannattaako jättää "hyvä mies"?

Miten ap teille kävi?

Tulet saamaan paljon vastauksia, joissa sanotaan että poikasi takia sinulla ei ole oikeutta haluta muuta. Minusta sinulla on yksi ainoa elämä... Olet kolmekymppisenä liian vanha olemaan kuollut. Jos kaikki on suhteen eteen tehty, kuten kuulostaa (yksin ei pääse kovin pitkälle), sinulla on kaksi vaihtoehtoa: Voit myöntää asian ja erota tyylikkäästi, ja alkaa rakentaa elämääsi uudelleen. Tai voit uskotella itsellesi, että sinun kuuluu jatkaa liitossa lapsesi takia. Silloin ehkä kuihdut ja katkeroidut, ja sitäpaitsi välität lapsellesi ei-kovin-onnellisen parisuhteen mallin. Jos ero periytyy, niin tekee onneton kulissiliittokin. Kakkosvaihtoehdossa voi käydä myös niin, että eroat tyylittömästi: rakastut intohimoisesti, joko onnellisesti tai onnettomasti, eroat ja saat paljon p*^%#a niskaan.



Minulla kävi tuo viimeinen vaihtoehto, mutta onneksi sentään rakastuin onnellisesti sielunkumppaniini. Luulin, että tällainen intensiteetti, intohimo ja rakkaus olisivat olleet kohdaltani jo ohi, mutta niinpä vain saan taas elää! Lapset toki kärsivät erosta jonkin verran, mutta olemme onnistuneet järjestämään asiat melko hyvin. Ja, mikä parasta, poikani ovat alkaneet keskustella ja puhua myös tunteistaan! En usko, että tätä olisi tapahtunut liitossa, jossa molemmat olivat jo sulkeneet keskinäisen yhteyden.

Tekisi mieli halata. Kuin minun kynästäni paitsi meillä kaksi lasta ja alunperin rakastuin vääränlaiseen mieheen ja meillä on uusi talo. Olen aivan rikki sisältä enkä tiedä pystynkö koskaan rakastumaan kehenkään enään. Miehen kosketus ärsyttää ja olemmekin paljon eri tiloissa. En tiedä mitä tehdä.

Kiitos vastauksista:) Mies tuossa menikin jo nukkumaan, sanomatta sanaakaan. Kai minäkin menen, sängyn toiseen laitaan.



Olen välillä haaveillut että rakastuisin johonkin toiseen ja saisin voimaa lähteä. Todellisuudessa en usko että näin kävisi, tuntuu ettei minussa ole edes kykyä rakastua. Ja toisaalta, silloin tosiaan saisi kaikki syyt omille niskoilleen. Luojan kiitos rakkaus ja hellyys on voimakkaana läsnä joka päivä oman lapsen kautta, ilman sitä tukehtuisin.



Mietin olisinko yksin sen onnellisempi, nyt saan kuitenkin valtavasti apua ja tukea lapsen hoidossa. Ja tunnen onnea katsellessani lasta isänsä kanssa, onnellisena ja täynnä rakkautta. Kaikki ilo ja kauneus minun ja mieheni välillä tulee lapsemme kautta. Yksin en pääsisi jakamaan sitä naurua ja tunnetta, kun oma lapsi tekee tai sanoo jotain suloista:) Yksin joutuisin pitämään aina itse kiinni kaikista rutiineista ja omaa aikaa olisi entistä vähemmän. Sekin lisäisi stressiä ja väsymystä: entä jos en jaksaisi olla "hyvä äiti" kuten tähän asti olen jaksanut -ainoastaan siksi että lapsella on myös huolehtiva isä. Toisaalta tässä suhteessa minusta alkaa hiljalleen viha tihkua ulospäin: sekin syö hyvää äitiyttä ja antaa lapselle sairaan kuvan perheestä ja parisuhteesta.



Minuun sattuu myös se, että jos päätän lähteä, mies ei varmasti koskaan sano, että älä lähde.

Täältä löytyy myös yksi samankaltaisessa tilanteessa elävä nainen. Joka joutuu tukahduttamaan naiseutensa, sensuelliutensa, romantiikan- ja erotiikankaipuunsa. Kosketuksen, ihailun, lämmön, mielenkiinnon kaipuu on kova. Mutta lapsella on isä, arki sujuu kivasti, kaikki on ihan jees päällisin puolin, kulisseissa.



Elämä on raakaa, todella. Meillä mies alkoi vältellä minua, kaikkia lähentymisiäni, arvostella jatkuvasti, nälviä mistä tahansa minuun liittyvästä tai liittymättömästä ja otin ne karvaasti itseeni, kun en vielä tajunnut mistä on kysymys. Itkin ja raivosin ettei minua saa kohdella näin, ja mies sanoi vaan että no, ota tai jätä. Että se ei vaan enää rakasta, eikä se vaan enää arvosta, sitä ei kiinnosta jnejne. Muutaman kerran on "erottu", mutta aina se hyppää muutaman päivän kuluttua takaisin ovesta sisään ja on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tilanne ei etene. Asioita ei saa ottaa puheeksi. Se on joko tai, joko nielen kaiken tai heitän sen he''ettiin.



Mikä sitten on paras aika erota? Silloin kun lapset on pieniä, taaperoita, koulussa, sit kun ne tajuaa kaiken, mitä ihmettä? Tottakai äitinä ajattelen lapseni parasta, mutta meneekö se aina minun parhauteni edelle? Ja olisinko sittenkään onnellinen yksikseni, kahjona yh-mamana joka hakee turhautuneena mitä vaan seuraa? Mutta minulla olisi sentään OMA TILA, ei tätä ahdistavaa yhteistä jäistä tilaa.



Pahoja kysymyksiä. Missä kulkee kunkin raja? Mikä on itsekästä ja mikä vain tervettä itsesuojelua?

Meillä mies siis niin pahasti riidoissa minua haukkunut että etsiydyin aikanaan jopa toisiin miehiin. Hain hyväksyntää. Miehellä selvästi omia itsetunto-ongelmia joita purkaa minuun suuttuneena. Näiden vuosien takia olemme eriytyneet todella pahasti ja ei nukuta samassa sängyssä. Naiseuteni tuntuu kuolleelta. Haluisin hyväilyjä ja seksiä ja rakkautta mutta miehen lähentely yritykset ei innosta yhtään.

Itsekin mietin välillä lapsia että viitsinkö riistää heiltä hyvän lapsuuden ja kodin ja hyvän isän. Vai jatkanko samaa kulissia. Meilläkin menossa siihen ettei kohta olla edes ystäviä enään.

Jos sinä kerran olet lähdössä suhteesta, niin miten oletat että sinä voisit viedä lapsen mukanasi?



Jso et kerran tule toimeen suhteessa, niin miten muka tulisit toimeen yksinhuoktajana.



Olet todella itsekäs ihminen.

Ihan mielenkiinnosta - kertoisitko oman käsityksesi parisuhteesta? Millainen auhde sinulla on, onko rakkautta ja läheisyyttä? Jos ei ole, miten pärjäät asian kanssa?



Terv. ohis, jolla tänään kiinnostusta näiden av:n kiihkeiden ja persoonaak käyvien kannanottojen taustoihin

Jos sinä kerran olet lähdössä suhteesta, niin miten oletat että sinä voisit viedä lapsen mukanasi?

Jso et kerran tule toimeen suhteessa, niin miten muka tulisit toimeen yksinhuoktajana.

Olet todella itsekäs ihminen.

Siis sanoiko ap että veisi lapsen? Voisihan se olla vaikka viikko-viikko systeemi. Se minusta sopii huoltajaksi jolla vähempi tulee muutoksia.

Miten muut yksinhuoltajat täällä pärjää? Miten suhteen toimiminen liittyy mitenkään yksinhuoltajana pärjäämiseen?

Itsekäs ihminen on sellainen joka ei ajattele muita, minusta ap ajattelee juuri lastakin esim. ja miestä sanoo hyväksi mieheksi. Itsekäs ihminen ei niin tekisi. Eikä ajattelisi mitään vaan eroaisi eiä kyselisi neuvoja.

t:3

lähtemistä tai pettämistä kannattaa jutella miehen kanssa. Hän saattaa olla ihan yhtä tyytymätön suhteeseenne ja pystytte sopimaan yhdessä miten jatkatte tai eroatte.

ihmeessä te tolvanat teette lapsia ja ostaate taloja, jos ette ole täysin tyytyväisiä suhteeseen?

lähtemistä tai pettämistä kannattaa jutella miehen kanssa. Hän saattaa olla ihan yhtä tyytymätön suhteeseenne ja pystytte sopimaan yhdessä miten jatkatte tai eroatte.

Kun yritän puhua niin mies suuttuu ja sanoo ettei tässä ole mitään järkeä ja erotaan vaan. Eli hänkin kyllästynyt. Silti seuraavana päivänä kaikki taas ok ja mies on kuin ei mitään.

t:3

ihmeessä te tolvanat teette lapsia ja ostaate taloja, jos ette ole täysin tyytyväisiä suhteeseen?

Ilman meitä tolvanoita ei voisi kukaan sanoa että on onnistunut täydellisesti elämässään. Kato jing ja jang. Tarvitaan helvetti että voi olla taivas ja kaikki ei ole yhtä fiksuja samaan aikaan, jotkut kypsyy hitaammin kuin toiset ja kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri. Voi kun soisinkin kaikille hyvät liitot!

Ei edes lasten takia. Todennäköisesti ero olisi teidän kaikkien kannalta paras asia. Yrittäkää vaan saada fiksusti ja rauhallisesti asiat sovittua.

enkä usko sen olevan lapsenkaan etu että on kaksi kämppistä vanhempina. Jos joutuisin vastaavaan tilanteeseen tekisin varmaan kaikkeni ja raivoaisin kumppanilleni et nää asiat on saatava kuntoon tai ero tulee ja jos ei siltikään millään ymmärrettäisi toisiamme, niin ero siinä sitten aikanaan tulisi.



Kaikilla on kuitenkin omat tilanteensa ja arvonsa joten eikun tsemppiä elämäänne ja kaikkea hyvää toivotan.



M38

tai minun kaltaisessa tilanteessa?



t:3

nostan jos vielä jollain kommentoitavaa

mutta itse totaaliyh:na antaisin mitä vaan, että olisi mies, joka välitäisi lapsesta. Ei minuakaan kukaan halua, arvosta, ihaile, tai halua seksiä kanssani, en minäkään saa tekstiviestejä, rakkaudentunnustuksia, lahjoja, hellimistä äitienpäivänä tai muuta. En yhtään mitään. Mutta minulla ei ole edes miestä, joka välittäisi lapsesta, hoitaisi lasta rakkaudella ja katsoisi sitä rakastaen. Yksin hoidan lasta 24/7, rakkaus vain omissa silmissä ja sydämessä.

Jotenkin minun on vaikea suhtautua vakavasti näihin teidän valituksiin. Mielestäni olette lapsellisia, koska oma onni jokaisen on löydettävä omasta itsestään, ja suhteen eteen on tehtävä töitä. Tulee hyviä kausia ja huonoja kausia, nini se vaan on. Aina ei voi olla kivaa.

- teilla on ap _alle kaksivuotias_ lapsi. Hyvin pieni vielä. Kai tiedät, ja ymmärrät, että elätte parisuhteessa juuri nyt kriisiaikaa? Lapsen saaminen muuttaa parisuhdetta, siitä on KELA ihan lähtettänyt sulle jonkin esitteenkin. Tuo, mitä juuri kuvailit, juuri on sellainen parisuhteen kriisi jonka lapsi aiheuttaa. Te selviätte kriisistä, asiat paranee kun lapsi kasvaa.



- Mitä kaikkea ajattelet erosta seuraavan? Oletko ihan varma, ettei ajatus erosta liity olleenkaan, edes pikkuriikkisen, ajatukseen kostosta, siitä että näytät miehelle mitä hän sinun mukanasi menettää (=arjen elämänsä rakkaimman ihmisen, oman lapsensa kanssa). Tuleeko sinulle hyvä tunne siitä, että voisit käyttää sitä valtaa, joka sinulla on mieheen? Aivan varmasti kiistät tämän, mut ole itsellesi rehellinen.

Entä kuvitteletko, että elämä eron jälkeen olisi jotenkin samanlaista, kuin elämä sinkkuna ennen kuin tapasit miehesi? Sitäkö aikaa kaipaat? Se voi kuitenkin olla aivan erilaista, kun itselle on tullut ikää ja on lapsi hoidettavana.



- Jos ihan rehellisesti mietit, niin uskotko tosiaan, että kenelläkään pitkässä parisuhteessa elävällä ei koskaan olisi tuollaisia kriisejä kuin mitä teillä nyt? Kuvittelitko, että aina on kivaa ja mukavaa? Tuskin kuvittelit. Ja nyt, kun teillä on tuollainen aivan tavallinen (yhtään vähättelemättä sitä kuinka pahalta se sinusta tuntuu) kriisi, olet lopettamassa koko suhteen. Ymmärrän, kuinka kamalalta tuntuu se, ettei toinen näytä rakastavan, mutta voin kokemuksesta sanoa, että rakkaus, lämpö ja läheisyys voi tulla takaisin voimakkaampana kuin ennen. Se vaan ottaa aikaa.



Kaikkea hyvää, tarkoitus ei ollut tässä lytätä sinua, vaan antaa erilaista pureksittavaa.

aika samaa mieltä kuin edellinen. Teillä on niin pieni lapsi, että veikkaisin kaiken johtuvan kyllä ihan muutoksesta ja väsymyksestä.



Pitkään parisuhteeseen kuuluu nousut ja laskut.



Sinun pitäisi löytää onni itsestäsi, ei toisesta. Olisitko onnellisempi jos olisit yksin? Kirjoituksessa kuvaat, että olisit onnellisempi toisen miehen kanssa. Ei se onni toisesta löydy, itsestä se löytyy.