Miksi jotkut vanhemmat odottavat ett' lapset kasvavat

4 lasta, joista kaksi on haastavia. Siis todella haastavia.

3 asuu jo omillaan. Enää yksi "jaloissa" osan aikaa. Odotan,. etä hän kasvaa ja oikeasti muuttaa omilleen.

Oma rauha ja jollain tapaa senjatkuvan huolen katoaminen/väheneminen.

Mä en jaksa.

kyllä mä usein haaveilen että kunhan se aika koittaa että ei ole taloudessa lapsia eikä koiria -> ei sotkuja, huollettavia, ruokittavia.. sitten vaan juon skumppaa ja harrastan seksiä milloin sattuu ja missä sattuu! Olen ajatellut että nämä ajatukseni ovat täysin inhimillisiä..?

Eivätkö (lähes) kaikki haaveile tulevasta tai muistele menneitä.

joista ei yksinkertaisesti voi nauttia. Meillä on vuosikausia kärsitty unihäiriöistä ja herätty yhden lapsen takia 5-20 kertaa yössä, otettu vastaan yliväsyneen lapsen kiukku ja raivo (ylläri, lapsellekin kertyy univelkaa unihäiriöiden takia), ruodittu allergiat, juostu verikokeissa, ravintoterapeutilla, punnituksissa, lasten psykologilla, yritetty selvittää syitä toistuviin ripuleihin. Mä oon tosi pahoillani, mutta mä ainakin olen niin surkea äiti, että umpipoikkiväsyneenä en jaksanut repiä riemua siitä, kun molemmat lapset ripuloi ja neuvolalääkäri sanoi vain, että "sellaisia jotkut lapset on".



No, nyt syitä on saatu selville ja tilannetta saatu parannettua, nyt voi jo enemmän jopa nauttia elämästä ja lähes jokaisesta lapsesta. Vaikka haasteensa se on tässäkin vaiheessa: uhmaikä, eskarin kautta opitut uudet ei-aina-niin-kivat jutut...

Mäkin odotan kovasti että lapset kasvaa. En todellakaan nauti joka hetkestä. Kasvatus on rankkaa ja lasten eteen on tehtävä paljon työtä ja priorisoitava heitä koko ajan omien tarpeiden ja toiveiden edelle. Nautin kyllä hetkittäin lapsista. Mutta en todellakaan koko aikaa. Se olis mahdoton vaatimus.