Mikähän dieettivillitys tulee karppaamisen jälkeen?
Kommentit (15)
Myynti kys. suuntauksen suhteen on kasvanut.
Luomuruoka tulee lisääntymään ja yleensäkin mahdollisimman vähän käsitellyt elintarvikkeet.
Vähäproteiininen ruoka samoin, sillä munuaiset eivät kestä runsasta proteiinia.
MSuomalaiselle mahdollisimman askeettista ja kotimaista; lanttuja, nauriita, punajuuria, riistaa, kotimaista kalaa ,suomalaisia marjoja ja sieniä, puuroja, piimää ja voita
"Syö kuten esi-isämme aikoinaan"
Pitää syödä sen alueen ruokaa, jossa on syntynyt. Jos on rodullisia piirteitä aasiasta, pitää syödä aasialaista ruokaa.
Sitten jokainen yrittää etsiä itsestään italiaisia piirteitä perusteluna tai keksiä, että suvussa täytyy olla ranskalaista verta, että saa syödä mieliruokiaan ympäri maailman. Jotkut vannovat venäläisten sukujuuriensa nimeen ja ahmivat blinejä.
"Elimistö voi huonosti jos se saa luontaisesti vieraita ruoka-aineita. Suomalaiselle ei sovi banaani eikä oliivit"
Lautasmalli vaihtuu kämmenmalliin. Ruoka-annoksen koko on syöjän kämmenelle mahtuva määrä ja jokaiselle sormelle pitää olla omat värit: ruuassa pitää olla viittä eri väriä joka aterialla.
ruokaa, jota läheltä saa. Suomalaisille parasta ovat metsämarjat, ei tuontihedelmät. Riisi on vihoviimeinen ravinto suomalaisille.Samoin soija.
Ruis, riista, marjat, maitotuotteet ja kananmunat. Siinä se.
Voisi päivittäisen ruoanlaittoon käytetyn ajan käyttää muihin hommiin :)
Läheltä haetun ruuan perusteluna voi olla vain ekologisuus, mutta tuskin ravinto-opilliset seikat?
Noh, kai ne kannattaa yhdistää, niin kuljetuskustannukset ja uskonnon voi yhdistää.
Allergiat alkoivat lisääntyä tuontiruuan myötä. Onko sitten syynä myrkyt, joilla viljelty vai suomalaisille sopimaton "sisältö".
Läheltä haetun ruuan perusteluna voi olla vain ekologisuus, mutta tuskin ravinto-opilliset seikat?
Noh, kai ne kannattaa yhdistää, niin kuljetuskustannukset ja uskonnon voi yhdistää.
Hedelmiä, mausteita?
En ole kuullutkaan tuontiruuan ja allergioiden yhteydestä. Enemmänkin ylihygienisyydestä ja maatalouden väistymisestä allergioiden syynä.
Se tulee olemaan aikamoinen haaste pääkaupungissa asuville ja aiheuttaa sen, että parvekkeet otetaan hyötykäyttöön. Omakotitalojen pihoihin tulee omat kasvimaat ja autotalliin majoittuu kesäpossu.
hyvä kun omenoita saa. Pitää ampua vain poroja takapihalta ja syödä hilloja. Siinä ei paljon kasvisruualla elellä.
Hedelmiä, mausteita?
En ole kuullutkaan tuontiruuan ja allergioiden yhteydestä. Enemmänkin ylihygienisyydestä ja maatalouden väistymisestä allergioiden syynä.
on jo keksitty. Voi ihmisen käsi ja minä kun ihan huulena heitin :D
väistymisellä tässä yhteydessä? Sitä tarkoitin, että suuri osa ihmisistä ei enää vijele tai kasvata liha- ja maitokarjaa itse eli elä eläinten keskellä. Emme enää saa "terveekkistä altistumista" eläinpölyille yms.
Ruoka tulee todellakin prisman takahuoneesta kelmutettuna, viipaloituna, jauhettuna suoraan muovirasiaan ja ostoskärryyn.
Tai sitten voitaisiin palata "elävään ravintoon", ruokaa ei saa kypsentää ollenkaan kuumentamalla.