Oletteko aloittaneet kiinteitä "huvin vuoksi"?
Vauva on nyt 4 kk ja täysimetyksellä mennään. Kuitenkin tekisi mieli antaa jo "makupaloja" hänelle kurkusta, puurosta yms.
Onko kukaan aloittanut vauvallaan kiinteitä ihan vaan ns. huvin vuoksi? Eli siis vaikka kasvaisi erinomaisesti rintamaidolla?
Tiedän, että 6 kk on suositus täysimetykselle, mutta olisiko fiksua aloittaa kiinteitä jo nyt todella hissuksiin. Eli esim. vähemmän kuin se 1 tl, jota suositellaan aloitusannokseksi.
Kommentit (21)
Perunalla, joka on siis se suositeltu ykkösmaku. Imetys ei mitenkään häiriintynyt, määrät olivat niin pieniä. Meillä oli selvästi lapsella jokin herkkyysvaihe syömisen suhteen silloin menossa, siksi tartuin tuumasta toimeen.
Vatsanväänteitä ei kannata lapselleen tarkoituksella aiheuttaa eli antaa esim viljoja. Maissivellillä aloittelisin.
Neuvola on kai olemassa lapsen ja perheen hyvinvointia varten. On ihan asiallista tiedustella sieltä erinäköisistä asioista. Kyllä siellä on tarjolla ajantasaistakin tietoa.
Ihmetyttää että miksi virallisissa suosituksissa on 6kk täysimetys jos oikeasti on jotain tutkimuksia että allergiaa esiintyy enemmän jos kiinteät aloittaa vasta tuon jälkeen?? Ja tuossa aiemmin jotkut mainitsi että 4-5kk vauva osoitti kiinnostusta ruokaan niin mistä ihmeestä sen voi tulkita? EIkös tuon ikäiset vauvat osoita kiinnostusta kaikkeen liikkuvaan ja kaikkiin esineisiin niin miten voit päätellä että hän ruokapöydän äärellä haluaa ilmaista kiinteiden syömishimoa??
tyttö on harvinaisen siisti syöjä, kun aloitettiin 4 kk iässä kiinteät ja kiinnostus oli suurta. Myöhemmin vauvat voivat olla nirsompia, 4 kk iässä on herkkyyskausi syömiselle.
Seurasi jo jonkin verran aiemmin syömistämme tarkkaan. Ja jos istui sylissä niin pää kääntyi haarukan mukana kasvojani kohti ja takaisin lautaseen. Myöhemmin tuli mutustelu suulla ja suun aukominen. Kun sitten sitä perunaa tarjosin silloin 5kk korvilla aukesi suu ihan automaattisesti lusikalle. Ja tasan se eka syömakerta oli yökkimistä.
Meillä näitä pieniä annoksia menee kahdesti päivässä vasta, noin kaksi ruokalusikallista. Loput on puhdasta imetystä. Ei ole mitään hoppua tämän kanssa. Vaan ihan tosiaan lapsen tahtiin.
Olin tuolla alussa se joka kertoi lapsen kiinnostuneen syömisestä ja siksi aloittelimme maistelua.
[i Ja tuossa aiemmin jotkut mainitsi että 4-5kk vauva osoitti kiinnostusta ruokaan niin mistä ihmeestä sen voi tulkita? EIkös tuon ikäiset vauvat osoita kiinnostusta kaikkeen liikkuvaan ja kaikkiin esineisiin niin miten voit päätellä että hän ruokapöydän äärellä haluaa ilmaista kiinteiden syömishimoa??
[/quote]
Eli toistit mitä sanoin; se ominaisuus ON ihmisessä. Tottakai se silloin siihen ihmiseen on PERIYTYNYT! ;)
14
_alttius_ sairastua allergiaan. Mutta se, puhkeaako allergia vai ei: siihen vaikuttavat ympäristötekijät! Ei siis todellakaan ole sama, altistuuko ensimmäisen kerran vaikkapa vehnälle 6kk iässä vai 2v iässä. Jos altistuu vasta 2-vuotiaana, allergian puhkeaminen on todennäköisempää. Samaten jos lapsuudenperheessä on koira, ja vauva altistuu koira-allergeeneille pienestä pitäen, hän ei ehkä allergisoidu koiralle, vaikka hänellä alttius siihen olisikin.
15
Meillä ainakin meni toisen lapsen kohdalla niin, että vaikka olisi pelkällä rintamaidolla reippaasti kasvanutkin, niin 4-5 kuukauden välissä alkoi osoittaa kovasti itse merkkejä, että haluaisi tutustua ruokapöydässä kiinteisiin. Joten menin sen mukaan, vauvaa kuunnellen ja ohjeita sen pohjalta soveltaen, koska mitäpä sitä luontaista uteliaisuutta tällaisessa asiassa & vaiheessa liikaa jarruttelemaan. Ensimmäisen lapsen kohdalla en samanlaista intoa samassa vaiheessa huomannut, joten hänen kanssaan edettiin sitten eri käytäntöjen pohjalta.
Arvasin että joku niuho tarttuu sanavalintaan, tarkoitin LUVALLA että asiasta keskustelin siellä. Asia oli päätetty meidän vanhempien kanssa mutta esikoisen aikana kaikki on uutta ja upeaa ja muut (kuten nro 11) näyttää tuomitsevan kaiken. ;)
Mutta kuten sanoin: neuvolan mukaan lapselle voi antaa kiinteitä 3 kk ikäsestä eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Se on valinta kuin se on jos aloittaa 4 tai 8 viikkoa tai 40 viikkoa myöhemmin.
Voit mennä neuvolaani selittämään lääkärille miten hänen juttunsa on naurettavia koskien makeaa. Olen näihin juttuihin törmännyt täällä saitillakin kun hedelmäsoseita syönyt lapsi ei kelpuuta tavallista ruokaa. Sinä kai et ole ja ah miten oletkaan suuri ja jumalallinen oikean mielipiteesi kanssa.
Miten paljon juttelet neuvolassa asioista? Vai teetkö kaikessa "suositusten mukaan" ja pidät pääsi pensaassa?
Itse olen valintojeni kanssa sinut ja puhun niistä neuvolassa ja sinne ne on kelvanneet. Minulle on yhä se ja sama miten kauan lastasi imetät, silti sinä auot päätäsi jostain turvaistuimista? Löysää pipoa, kuten sanoin niin neuvolasta asia OK ja se riittää. Poliisi ei sano että on ok matkustaa ilman turvaistuinta.
9
6kk täysimetyssuositus johtuu siitä, että jos suositeltaisiin kiinteiden aloitusta aikaisemmin, se vähentäisi lasten saamaa rintamaidon määrää ja imetyksen kokonaiskestoa. Jos kuitenkaan aikeenasi ei ole radikaalisti vähentää imettämistä ja mättää vauvaa kylläiseksi kiinteillä, niin ei pienten makupalojen antamisessa tuon ikäiselle ole ongelmaa. (pienemmälle vauvalle en aloittaisi ilman lääkärin määräystä). Rintamaidon kanssahan kannattaakin "esitellä" vauvalle paljon erilaisia ravintoaineita, koska niille ei tule silloin yhtä helposti allergiaa, kuin jos vauva totuttelee niihin vasta, kun imetys on jo lopetettu.
Tämä on siis minun mielipiteeni, vaikka yleisten suositusten vastainen.
Kai sää ny ymmärrät että allergia on tai ei ole. Se puhkeaa kun saa jotain semmoista jota kroppa ei siedä, ei se estä allergiaa tulemasta jos aloittaa pari kuukautta myöhemmin tai jopa 2 vuotta tai ennen iham miten vaan se on ihmisessä oleva piirre ettei hän siedä jotain.
Lastenlääkäri sanoi, että on huomattu allergioiden olevan todennäköisempiä, jos kiinteiden aloituksen lykkää 6 kk ikään.
Teelusikallinen on tosi paljon. Kannattaa aloittaa aivan mitättömästä määrästä joka ruoka-aineen kanssa, jotta suolisto saa tottua rauhassa.
Osa vauvoista ei tosin huoli lusikkaa suuhunsa. Ei kannata siis suunnitella kovin tarkkaan, vaan ihan vain kokeilla.
En myöskään ole huvin vuoksi antanut esim. lääkkeitä, vaikka niitäkin joskus syödään.
Edellisen vastaajan allergiariskiasiaan viitaten: http://www.vau.fi/Meilla-on-lapsi/imetys-ja-ravinto/Aiheuttaako-pitka-t…
me aloitettiin kiinteät joskus 4kk, mutta ihan porkkanalla ja perunalla. eihän puuroa ja viljatuotteita saisi edes antaa ihan heti noin pienelle?
En myöskään ole huvin vuoksi antanut esim. lääkkeitä, vaikka niitäkin joskus syödään.
No tuo vertaus lääkkeistä huvin vuoksi on kyllä ihan hölmö. Sehän voisi olla vaarallistakin. Sen sijaan en ole lukenut mistään, että 4 kk:n iässä aloitetut kiinteät ruoat olisivat vaarallisia.
Itse pohdin asiaa siltä kantilta, että mahdollisimman hidas totuttautuminen kiinteisiin ruokiin voisi olla vatsaystävällisempää. Ja lisäksi olisi kiva nähdä mitä vauva tykkää uusista mauista. Siitä tuo "huvin vuoksi" vertaus.
Ja viljoja antaisin jo nyt, kun ilmeisesti varhainen vilja-altistus voisi ehkäistä keliakiaa (ainakin keliakia-lehdessä olleen tutkimuksen mukaan), jota suvuissamme on paljon.
-ap
Eli 5kk tietämillä ja lähinnä siksi että vauvaa niin kovasti kiinnosti meidän syömiset. Mutusteli ruokapöydässä tyhjää suutansa yms.
Ei tuo neuvolatäti siitä ollenkaan pahoillaan ollut, vaikka alussa puhuikin 6kk täysimetyksestä.
Nauti nyt vielä ihan rauhassa niistä viikoista, kun ei tarvitse pestä porkkanaroiskeita verhoista!
Minäkin hermoilin, että ehtiikö vauva tottua erilaisiin kiinteisiin, kun lihat ym. pitäisi myös aloittaa aika pian puolen vuoden jälkeen. Kyllä ehti.
Jotkut muuten tuntuvat syöttävän ruokaa pikkuvauvoille ihan oikeasti "huvin vuoksi". Tyyliin "on niin hauska katsoa sen ilmeitä, kun suu menee mutruun".
Plus takana kummitteli neuvolantädin ohje, että suositukset 6 kk:n täysimetyksestä ovat nykytiedolla ristiriitaisia. Allergioita olisi vähemmän, jos aloittaisi kiinteä 4 kk:n tietämillä.
annoin silloin tällöin maissia, perunaa etc. en makeaa. sitten viisikuisena vähän enemmän tosissani. 6-kuisena jo lihaa jne.
Ja neuvolasta kysyttiin lupaa esikoiselle joka nyt reipas ekaluokkalainen. Terkka kuin lääkäri sanoi että ihan jees antaa kiinteitä jos tahtoo.
Lääkäri sanoi että älkää antako pelkkiä hedelmä- tai marjasoseita ettei jää herkkusuuksi. Kuukausi syötiin hedelmää, marjaa ja kasviksia sitten lisättiin viljaa ja lihaa.
Me aloitettiin pikkulusikalla. Lapsi määrää tahdin, kun lasta ei kiinnosta niin ei anneta enempää. Alussa meillä kaikki 4 lasta otti lusikan tai pari, joskus vaan maistoi kielenpäällä.
Kun lapsi syö muutamia päiviä kiinteitä niin alkaa ruokaa menemään enempi ja enempi. Ja tässä taas noudatetaan sitä että lapsi syö määränsä. Jos tahtoo imettää niin maitoa kannattaa tarjota ennen kiinteää.
Meillä ei ole kenelläkään vatsanväänteitä ollut, ei allergioita ja lapset pistelee kaikkiruokaisesti menemään mitä annetaan, tosin meillä syödään paljon erilaisia ruokia ja lapsia innostetaan maistamaan.
Olen itsekin vauvana saanut kiinteitä, appelsiinimehua yms ihan vauvasta, samoin mies ja muu suku. Tämän takia me annettiin kiinteitä vaikka maitoa tuli luovutukseenkin saakka. Tosin Tampereella maidonluovutuskin loppui kohta kiinteiden aloittamisen jälkeen koska sairaala ei vastaanota täälläpäin 4 kk pidemmälle, en viitsinyt alkaa pakasteita lähettämään Helsinkiin.
Ja lopuksi ihan vaan ettei jollekin mene herne nenään niin sanon että imettäkää pilttejänne miten pitkään tahdotte. Itse lopetin osittaiset imetykset n. 10 kk kieppeissä ja silloin vaihdettiin lehmänmaitoon (heti kun oltiin testattu hapanmaitotuotteita muutama viikko).
Meillä tämä toimi ja kaikille kelpasi. Pointti on aina se lapsi, vatsaa ja ihoa kannattaa seurata.
Kokeile muuten yhtä raaka-ainetta kerralla. Tämä ihan sillä että jos lapsi reagoi johonkin, sanotaan vaikka kukkakaaliin niin jos annat sitä 5 muun uuden raaka-aineen kanssa niin sen kukkakaalin paikantaminen kestää kuin että testaan sitä yksinään uutena lapselle. Jo sopivaksi nähtyjä voit laittaa samaan soossiin.
Eli anna vaikka perunaa ma-ke sitten lisää joukkoon porkkanaa loppuviikosta. Viikonloppuna voit kokeilla vaikka jotain marjaa.
Minä ja ehkäpä moni muukin on sinulle varmasti kateellinen kun imetyksesi on sujunut hyvin.
Mä itkin pitkään ja katkerasti kun neuvolalääkärin määräyksestä jouduin aloittamaan lisäruokinnan hieman aikaisemmin koska vauvan paino putosi pelkällä imetyksellä.
Huvin vuoksi on huonoin syy tehdä mitään.
peritty taipumus, mutta sen puhkeamiseen vaikuttavat ulkoiset tekijät. Tekijät kuten imetys, erilaisille ympäristön bakteereille, mullalle jne. altistuminen, ja eri ruoka-aineiden aloittamishetki. Onhan todettu tutkimuksissa, että liian pitkä täysimetys lisää allergioita. Se siis saattaa aiheuttaa allergioiden puhkeamisen niille alttiilla vauvalla.
14