Oletteko muut näin herkkiä?

Työkaveri kertoi eilen mumminsa hautajaisista. Itkin.

Ja tämä on vain ihan pientä. Itken tv-sarjoissa, itken kun luen, itke useimmat leffat läpi. Itken, jos joku kehuu lastani.



Olen järkyttävän herkkä. Välillä nolottaa, mutta lähipiiri tietää minut itkupilliksi.

Itken kevätjuhlissa, joulujuhlissa, joulukirkossa, häissä jne. Eilen itkin kun katsoin netistä isosiskon 23 v tekemän onnitteluvideon pikkusiskolleen 9v.

mun pitäisi juuri valita värssy, yritin tuossa aamulla lukea netistä, mutta en edes nähnyt eteeni enää kun vesi alkoi virrata.

Ajattelin, että olen nyt liian väsynyt tai menkat tulossa tai jotain.

Mietin että vaikka vainaja suht läheistä sukua onkin, värssyt tuovat mieleen edesmenneet vanhempani, tai ylipäänsä pelon siitä, kuka lähtee seuraavaksi.



Kyllähän mulla on myös masennusdiagnoosi, mutta en mä murehdi ja itke omaa elämääni.



Toisaalta vesiä saa pyyhkiä telkkaria katsellessa tuon tuosta, usein onnellisten loppujen vuoksi, ja kun joku tekee jonkun hyvän teon, niin mä alan vetistelemään..



Mä en ollut ollenkaan herkkä ennen lapsia, mutta siitä lähtien näin on vain ollut, kuopuksen syntymästäkin on jo 8v.

Minullakin kyynelkanavat tuntuivat aukeavan ensisynnytyksen jälkeen, mutta loppua ei näy.

Nykyään alan kyllä vetistellä, kun näen lasten kuolinilmoituksia, mutta se johtuu ihan siitä, että meiltä kuoli lapsi. Muuten en juuri koskaan itkeskele julkisesti.

Viimeksi tuli kyynel silmään vanheimpainillassa kun luokanopettaja kehui miten hienosti lapset olivat opettajan johdolla sopineet erään kiusaustapauksen. Oma lapseni ei liittynyt asiaan mitenkään, eikä minua ole kiusattu koulussa. Oli vaan niin liikuttavaa (ja samalla noloa pyyhkiä vaivihkaa silmäkulmia).