Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miksi toi Gaddafi (tai miten se sitten kirjotetaankin) oli paha?

Vierailija
25.10.2011 |

En juurikaan seuraa uutisia...herättää vaan kysymyksen että ansaitseeko kukaan tuollasta kohtelua kuitenkaan?



Mitä se on tehnyt?

Kommentit (3)

Vierailija
2/3 |
25.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maailma oli kovin erilainen, kun nuori eversti nousi Libyan johtoon 1. syyskuuta 1969. Gaddafi syrjäytti verettömässä vallankaappauksessa iäkkään kuninkaan Idrisin, jonka valtakautta kypsään ikään ehtineet libyalaiset muistelevat "huolettomana ja mukavana aikana".



Neljän vuosikymmenen ajan Gaddafi herätti kauhua ja pelkoa - mutta myös ihastusta.



Gaddafin taustasta tiedetään vähän: hänen kerrotaan syntyneen beduiiniperheeseen Sirten kaupungin liepeillä vuonna 1942. Hän korosti mielellään beduiinitaustaansa pukeutumalla eksoottisiin kaapuihin ja asumalla beduiiniteltassa myös ulkomaanmatkoillaan.



Gaddafin noustessa valtaan arabimaailmassa oli huudossa arabimaiden yhdentyminen ja sosialismi. Hänen esikuvansa oli naapurimaan Egyptin johtaja Nasser, ja Nasserin tavoin hän yritti luoda valtioliittoja naapurimaiden kanssa siinä kuitenkaan onnistumatta.





Tukea radikaaliryhmille



Myöhemmin hän alkoi tukea Irlannin tasavaltalaisarmeijaa IRA:ta, baskien separatistijärjestöä Etaa ja radikaaleja palestiinalaisryhmiä.



Vuonna 1977 ilmestyi Vihreä kirja, jossa Gaddafi esitteli oman vaihtoehtoisen mallinsa sosialismin ja kapitalismin välissä tasapainoillen.



Libyasta tuli hylkiövaltio sen jälkeen, kun Lockerbien pommi-iskun tekijöiksi osoittautuivat libyalaiset agentit. Suhteet lientyivät vasta vuonna 2003, kun Libya myöntyi maksamaan korvauksia Skotlannin yllä räjäytetyn matkustajakoneen uhrien omaisille.



Kun Gaddafi samana vuonna sanoutui irti joukkotuhoaseista, suhteet normalisoituivat entisestään ja Libya poistettiin terrorismia tukevien valtioiden listalta.



Uusi romahdus väleihin tuli, kun Gaddafin joukot ryhtyivät raa'asti tukahduttamaan opposition mielenosoituksia tämän vuoden helmikuussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
25.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Gaddafin hallinto perustui aatteellisen järjestelmään, jota hän itse kutsui "islamilaiseksi sosialismiksi". Se oli eräänlainen sekoitus arabinationalismia, hyvinvointivaltiota ja suoraa demokratiaa. Aatteidensa pääkohdat Gaddafi kirjasi Vihreään kirjaan. Islamilaisessa sosialismissa pienet yritykset voivat harjoittaa markkinataloutta, mutta suuret olivat valtion hallinnassa. Hyvinvointi, vapaus ja koulutus olivat tärkeitä. Alkoholijuomat ja uhkapeli olivat lailla kiellettyjä.



Muut eivät aina pitäneet Gaddafin hallintoa yhtä ideaalisena kuin hän itse, mikä johti väkivaltaisuuksiin. 1970- ja 1980-luvuilla Libya tuki avoimesti monia terroristijärjestöiksi luokiteltuja usein islamilaisia ryhmiä. Monien ryhmien ideologia oli kaukana Gaddafin omasta. Erityisen innokkaasti hän tuki Palestiinan vapautusjärjestöä. Tämän vuoksi suhteet Egyptiin katkesivat Egyptin solmiessa rauhan Israelin kanssa 1979. Suhteiden katkettua Egyptiin Libya lähestyi Neuvostoliittoa, vaikka maiden suhteet jäivätkin etäisiksi.



Sekä panarabialaisuuden että panislamilaisuuden innokkaana kannattajana Gaddafi yritti luoda kaikki maailman muslimimaat käsittävän yhteisön. Hän on myös yrittänyt muodostaa kaikista arabivaltioista yhtä suurta jättiläisvaltiota. Vuonna 1972 hän julisti Libyan, Egyptin ja Syyrian "Arabitasavaltojen federaatioksi", mutta lopulta suunnitelma jouduttiin hylkäämään maiden välisen kiistelyn seurauksena. Vuonna 1974 hän yritti yhdistää Libyan ja Tunisian, mutta tämäkin suunnitelma epäonnistui. Gaddafia kuitenkin pidetään nykyisin yhtenä merkittävimmistä arabinationalismin edustajista. Gaddafi pyrki myös Libyan vaikutusvallan lisäämiseen islamilaisissa valtiossa, sekä pyrki Afrikan maiden yhtenäisyyteen tuettuaan aiemmin hallitusten vastaisia kapinaliikkeitä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.



Tämän politiikkansa takia Gaddafi hämmensi maailmaa. 1980-luvun puolessavälissä häntä pidettiin lännessä laajalti kansainvälisen terrorismin tärkeimpänä rahoittajana. Libyan ja länsimaiden suhteet olivat kireimmillään Ronald Reaganin hallintokaudella. Yhdysvallat kielsi Libyan öljyn tuonnin maaliskuussa 1982. Vuonna 1984 poliisi Yvonne Fletcher ammuttiin Libyan edustajiston ulkopuolella Lontoossa Gaddafin vastaisen mielenosoituksen yhteydessä, mikä katkaisi diplomaattisuhteet Isoon-Britanniaan yli vuosikymmeneksi. Yhdysvallat hyökkäsi Libyan partioveneitä vastaan tammikuusta maaliskuuhun 1981 Sidran lahdella, jonka Libya oli julistanut aluevesikseen. Reagan nimitti Gaddafia "Lähi-idän hulluksi koiraksi."[7] 15. huhtikuuta 1986 Reagan määräsi suuren pommitusiskun, "Operaatio El Dorado Canyon", Tripoliin ja Bengasiin syytettyään Libyaa pommi-iskusta La Belle -diskoon Länsi-Berliinissä 5. huhtikuuta. Libyassa kuoli 60, mukaan lukien Gaddafin nelivuotias tytär. Suuren osan 1990-lukua Libya oli kauppasaarrossa kieltäydyttyään luovuttamasta Lockerbien pommi-iskusta syytettyä kahta libyalaista.



1990-luvulla Neuvostoliittoa vastaan taistelleista, Afganistanissa palanneista mujahideeneistä koostunut Libyan islamilainen taisteluryhmä (LIFG) yritti murhata Gaddafin sinkoiskulla Sirtessa helmikuussa 1996. LIFG kiellettiin maailmanlaajuisesti 2001 johtuen sen yhteyksistä al-Qaidaan.[8]



1990-luvun puolesta välistä lähtien Gaddafi muutti radikaalisti politiikkaansa ja paransi suhteitaan moniin valtoihin, aluksi Lähi-idän maihin. Hänestä tuli vähitellen kunnioitettukin afrikkalaisjohtaja, jota mm. Nelson Mandela on ylistänyt. Hän oli aina esillä Afrikan maiden järjestöissä ja lahjoitti suuria summia humanitaarisiin tarkoituksiin. Pitkälti Gaddafin visiosta "vahvasta ja yhtenäisestä Afrikasta" ja Sirten vuoden 1999 julistuksen pohjalta perustettiin Afrikan unioni, joka on myös hyötynyt huomattavasti rahallisesti Gaddafin tuesta.[9]



Libya suostui korvauksiin Lockerbien iskusta elokuussa 2003. Gaddafi tuomitsi syyskuun 11. päivän terrori-iskut, ja purki Irakin sodan jälkeen joukkotuhoaseohjelmansa ja avasi suhteita useimpiin maihin. Tony Blairista tuli ensimmäinen Libyassa vuosikymmeniin vieraillut länsijohtaja maaliskuussa 2004. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy solmi puolestaan Libyan kanssa yhteistyösopimuksen ydinvoimayhteistyöstä ja kolmen ydinvoimalan rakentamisesta Libyaan heinäkuussa 2007 ja Silvio Berlusconi ilmoitti elokuussa 2008 Italian maksavan Libyalle kolme miljardia euroa korvauksia ja tukea siirtomaa-ajan tuhoista. Vastineeksi Italia sai sopimuksia Libyasta. Syksyllä 2008 Gaddafi vieraili Moskovassa. Libya sai Venäjältä anteeksi vanhat monen miljardin velkansa vastineeksi uusista kaupoista.



Muammar Gaddafi tunnetaan eräistä erikoisuuksistaan. Hän asui ja otti vastaan vieraansa beduiiniteltassa. Vierailevat valtiovieraat joutuivat kiipeämään Yhdysvaltain pommitusten jättämien hänen entisen palatsinsa raunioiden yli, jotka oli jätetty mielenosoituksellisesti raivaamatta.[10] Gaddafi asui teltassa myös ulkomailla vieraillessaan, jolloin hänen telttansa pystytettiin yleensä isännän presidentinpalatsin tms. läheisyyteen, esim. Pariisissa Hôtel Marignyn pihamaalle[11], Moskovassa Kremliin ja Roomassa Pamphilin puistoon[12]. Hänellä oli myös pelkästään naisista koostuva henkivartiokaarti[