Olen etä-äiti enkä halua edes parisuhdetta, koska tahdon olla vapaa

mäkin alan pikku hiljaa nähdä niitä positiivisia puolia, ja lasten paraskin varmastikin sitten toteutuu, kun kerran asiantuntijatkin ovat sitä mieltä.

Parisuhteen olisin voinut aiemmin ottaa, mutta ainakaan niiden kanssa, joita tielle on tullut, en ole halunnut sitä solmia, joten alan olla melko skeptinen sen suhteen, että jonkun kanssa pystyisin yhdessä asumaan.

lapset rajoittavat omaa elämää ennen kuin niitä lapsia on. Varsinkin jos on ennen lapsen syntymää sinkku ja saanut mennä ja tulla oman mielensä mukaan, niin se ettei enää mihinkään ilman sinappikonetta tai kallista MLL:n lapsenvahtia pääse, on aivan järkyttävän iso elämänmuutos.

Edes koiraa tai kultakalaa en voisi ottaa, sekin on liian sitovaa, haluan olla vapaa.

Englanniksi, mutta tosi helppoa kieltä; suosittelen, hieno videonpätkä

mäkin alan pikku hiljaa nähdä niitä positiivisia puolia, ja lasten paraskin varmastikin sitten toteutuu, kun kerran asiantuntijatkin ovat sitä mieltä.

Parisuhteen olisin voinut aiemmin ottaa, mutta ainakaan niiden kanssa, joita tielle on tullut, en ole halunnut sitä solmia, joten alan olla melko skeptinen sen suhteen, että jonkun kanssa pystyisin yhdessä asumaan.

siis mä olen toinen, nykyään ap:n kaltainen

t.3

ole pm?

Sanotko noin, koska ei sullakaan ollut ihan oma valinta?

t.3

kultakalan ottamistakin, ettet haluaisi sitoutua sen hoitoon, mutta et osannut aavistaa, että LAPSI vaatii vielä vähän enemmän työtä ja sitoutumista KOKEILEMATTA?



Vaikkei lapsen aikaansaamaa totaalista elämänmuutosta voikaan tietää etukäteen perinpohjaisesti, kyllähän tollompikin tietää ja osaa päätellä (eikä voi välttyä kuulemastakaan näitä yleisesti tunnustettuja juttuja vanhemmuudesta), että lapsi sitoo ja vaatii vastuun kantamista enemmän kuin mikään muu päätös ihmisen elämässä sitä ennen.



Jos tuntee itsensä vapaaksi sieluksi, eikä halua sitoumuksia (mikä sinänsä on ihan ok), kyllä pitäisi olla aika selvä kokeilemattakin, ettei lapsi sovi elämäntyyliin. On täysi paradoksi tehdä lapsi, ja sitten päättää jälkikäteen, että "haluankin olla vapaa kaikista sitoumuksista/vastuusta". Sorry, sinä teit jo päätöksen luopua täydellisestä vapaudestasi ja ottaa suurimman mahdollisen vastuun harteillesi. Ja sitä päätöstä et voi enää perua.

haluaisinko lähivanhemmuuden takaisin itselleni, niin vastaus olisi että en haluaisi. Ainakaan siinä tapauksessa että lasten isä kykenisi edelleen olemaan lähivanhempi.

Jos taas vaihtoehtoina olisi joko lähivanhemmuus mulle tai lapset lastenkotiin, niin silloin varmaan olisi pakko työntää vapaudenkaupuunsa ja omantilantarpeensa taka-alalle ja alkaa taas lähivanhemmaksi.

Mutta onneksi en joudu valitsemaan, isä selviää kyllä lähivanhemmuudesta vaikka sitä pitääkin välillä vähän potkia perseelle ja uhkailla.

Eli en haluaisi takaisin vastuuta lapsistani 24/7, en ainakaan yksinäni.

ajatusmalli että lapset tuovat tullessaan pelkkää huolehtimista ja vastuuta ja jatkuvaa raatamista, siivousta ja kokkaamista.

En kykenisi arkeen vittuuntuneena lähivanhempana nauttimaan lapsistani ollenkaan, nyt pystyn koska teidän ettei minulla ole vastuuta lasten arjen sujumisesta, mä vaan nautin siitä että lapset on olemassa.

hoitamaan lapsiani että hän menee lenkille. Sanoin että olen kyllä tulossa, mutten halua sopia mitään kellonaikaa koska se rajoittaa vapauttani liikaa ja mulla on vielä paljon tekemättömiä hommia kotona.

Jos olisin lähivanhempi, olis mun pitänyt hakea lapset hoidosta jo 15 min sitten ja oma aika olis sitten taas tältä päivää ohi.

tuon huolehtimisen, kokkauksen jne. keskelläkin.

mutta onhan se totta, että vapaa-aikaan tottuu eikä siitä halua sitten enää luopua.

mulla olis tukiverkosto, joka ryntää lapsenvahdiksi puolen tunnin varoajalla jos mulle iskee fiilis että pitää päästä toteuttamaan itteeni.

Ja nyt mä oon vaan tämmönen sitoutumiskammoinen vastuunpakoilija, jota ahistaa jos se, että nettikirppismyynnit pitäis postittaa tietyn ajan kuluessa maksun näkymisestä. Liian sitovaa, taidan lopettaa kirppismyynnin.

haluaisinko lähivanhemmuuden takaisin itselleni, niin vastaus olisi että en haluaisi. Ainakaan siinä tapauksessa että lasten isä kykenisi edelleen olemaan lähivanhempi.

Jos taas vaihtoehtoina olisi joko lähivanhemmuus mulle tai lapset lastenkotiin, niin silloin varmaan olisi pakko työntää vapaudenkaupuunsa ja omantilantarpeensa taka-alalle ja alkaa taas lähivanhemmaksi.

Mutta onneksi en joudu valitsemaan, isä selviää kyllä lähivanhemmuudesta vaikka sitä pitääkin välillä vähän potkia perseelle ja uhkailla.

Eli en haluaisi takaisin vastuuta lapsistani 24/7, en ainakaan yksinäni.

Aikansa sitä on sitä mieltä, että sossujen jahtaaminen on huutava vääryys, ja että kykenee kyllä hoitamaan lapset.

Mutta kun raja tulee jaksamiselle, kun jatkuvasti saa taistella tuulimyllyjä vastaan, ja olla kytättävänä, niin lopulta ei voi kuin luovuttaa ja jättää lapset toiselle vanhemmalle.

Mutta jonkin ajan kuluttua sitä alkaa jo miettiä, että oikeastaan pääsee aika helpolla, kun ei tarvitse olla se "paska lähi-vanhempi", ja kasvattaa joka päivä, vaan voi nauttia ja viettää sitten sitä laatuaikaa lasten kanssa.

Ja rahallisesti ja asuinolosuhteiden puolestakin lapsella saattaa olla paremmin siellä isän luona, miksi se automaattisesti siellä rahattoman/työttömän äidin yksiössä pitäisi lastenkaan kitua.

Mutta miksi PM ihan tahallaan kärjistät täällä asioita, ja kerjäät paskaa niskaan (vaikka itsekin nuo vihan ja luovuttamisen tunteet tiedän), ja kerjäämällä kerjäät vihaa meitä kaikkia etä-äitejä kohtaan?

koska hän hyvä isä ja itse kaipasin vapautta. Nykyään elän jo uudessa parisuhteessa mutta olemme molemmat yhtä mieltä ettei lapsia tule.

ja näistä asioista saa puhua. Täähän on vertaistukipalsta ja samanlainen äiti se etä-äitikin on.

Älä luule että solidaarisuudesta etä-äitejä kohtaan jättäisin asioita sanomatta, paskat olen sitten vaikka ainoa etä-äiti maailmassa, ilman vertaistukea jos pitää hymistellä eikä todellisia tunteitaan paljastaa.

esmes yks yh-mamma vetää viinaa ja jakaa pimppaa, niin sittenhän kaikki yhoomammat on sellaisia.

Ihminen on yksilö ja tarttee omaa tilaa vaikka kuuluisikin johonkin ihmisryhmään, vaikka etä-äidit tai jousimiesäidit, tai blondit, yms.

kellekään muulle kuin mun lapsille. Päiväkodissakin tippu hoitsuilla leuka tisseihin kun ilmoitin pienemmän lapsen varhaiskasvatussuunnitelmapalaverissa, että aion muuttaa Tampereelle.

Ihan provona heitin, en oo muuttamassa yhtään mihinkään.

Ne uskalsi vasta palaverin lopussa kysäistä että miten oon ajatellu lasten tapaamiset. Sanoin etten oo niitä vielä ehtiny ajatella.

Mulle on ihan sama mitä ne päiväkodissakin minusta ajattelee, saavat ajatella mitä haluvat.

niin helpommin miettii mitä muut ajattelee. Kyl se siitä sitten.

jollain naisella on maine, että se on aivan huippuäiti ja superkasvattaja, niin täytyyhän silloin kaikki muutkin samanlaisessa talossa asuvat ja samantuloisen miehen kanssa naimisissa olevat äidit, jotka pukeutuukin samalla tavalla olla aivan huippuäitejä?

Meneekö se niin? Jos kerran mä pilaan etä-äitien maineen sillä että kerron kun on mahtavaa että saa olla vapaa ja nauttia vaan laatuajasta lastensa kanssa?