Suurennutin rintani. Haluaisitko kysyä minulta jotain?
Kommentit (26)
Maksoi hieman yli 6000 euroa.
Kaikki meni todella hyvin ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Toimenpiteestä nyt kaksi vuotta aikaa.
Minulla ei ollut pieniä rintoja. Niitä ei ollut ollenkaan. Rintakehä oli kuin pojilla. Bikinien yläosa valui rintojen "yli" kesäisin, koska rintojen kohdalla oli vain nahkaa. Ei ollut mitään, joka olisi kannatellut bikinejä. Kuppikokoni oli 65AA. Ennen lapsia C-tissit.
Siis jos ympärysmitta on 65 niin olet tosi pieni. Eihän ne rintarauhaset voi kokonaan hävitä.
Olen pitänyt itseäni ihmisenä, joka on vakaa ja jolla on terveellä tavalla hyvä itsetunto, joka ei ole riippuvainen ulkonäöstä. Silti rintojen täydellinen katoaminen lasten myötä sai minut tuntemaan naisena surua. Olisin ollut kiitollinen pienistäkin rinnoista, mutta kun ei ollut niitäkään. Kieltämättä tämä vaikutti naiselliseen itsetuntooni esimerkiksi siten, että koin uimahallissa esimerkiksi käydessäni lievää häpeää nahkapusseista, jollaiset rintakehälläni roikkuivat.
rintaasi? Saattaa olla tyhmä kysymys, mutta siis otettiinko nännipihat irti ja laitettiin siitä vai onko sulla arvet jossain rintojen sivuissa?
Kauan oli "toipilasaika"?
yläkropastani. Minulle mahtuu eskaikäisen lapseni t-paidatkin. Tai siis mahtuivat ennen. Ja kyllä, laihduin lasten jälkeen, se on ihan totta.
rintojen alla on pienet viillot jotka hädintuskin näkyvät enää. Implantti on ujutettu osittain rintalihaksen alle, joten reuna ei ole pyöreänä esillä kuten monilla mielikuva on. Implantti on tippamuotoinen ja se tekee siitä varsin luonnollisen näköisen. Ei rintoja äkkiseltään edes huomaa "keinotekoisiksi". Tai en minä edes itse niin ajattele, ne ovat minun omat rintani, vähän täyteisemmät nyt vain - ihan kuin ennen lapsia olivat!
Toipilasaika oli muutama viikko. 2kk tauko liikunnasta rasitti vähän pollaa mutta sen kesti kyllä.
sait rahat kasaan toimenpiteeseen?
odotitko kauankin ennenkuin viimein menit hankkimaan ne?
Pelottiko leikkaus?
Mikä paikan nimi oli missä kävit?
(Itsellä ajatuksessa nyt saman tilanteen vuoksi rintojen korjaus:( )
T: Rintojen pinenennysleikkauksesta n. 7kk.
Ihana kuulla, että ne tuntuvat omilta ja että leikkaus meni hyvin ja tulos miellyttää. Tiedän nyt itsekin millaista on, kun saa olla tyytyväinen ja onnellinen omasta kropastaan :).
Voitko esim. nukkua vatsallasi? Kuinka isot implantit sinulle laitettiin? Miten kipeä olit leikkauksen jälkeen sen muutaman viikon ajan?
rintoja käydä tarkistuttamassa/"huoltamassa" jotenkin elämän aikana vai ovatko ihan ikuisesti pysyvät ellei leikkauksella ota pois
Minulla oli ylimääräistä rahaa, jota olin leikkausta varten säästänyt. Ajatusta kypsyttelin pari vuotta. Ei pelottanut leikkaus, varsinainen päätöksenteko sinne TODELLA menemisestä oli se isoin, ehkä pelottavakin juttu.
Eiran sairaalassa kävin. Halvempiakin paikkoja on.
mutta hän sanoi minulle koko ajan, että hänen takiaan niitä ei pidä laittaa. Että hänelle kelpaan minkä kokoisena tahansa. Mutta ei voi kiistää, onhan ne ihan mielettömän kauniit, en ihmettele että mies tykkää ;-).
ja muistuttavat kooltaan omia, entisiä rintojani. Toki vähän "terhakammat" kuin ennen.
Koko oli 330ml ja muistutan vielä, että omaa rasvakudosta ei rinnoissani ollut käytännössä ollenkaan, pelkkää nahkaa vain.
Selällään piti nukkua 2 vkoa leikkauksen jälkeen, se oli aika raskasta, ja kyllähän sitä kipeä oli. Tosin minulla melko matala kipukynnys. Nyt rinnat tuntuvat täysin omilta kun olen niihin tottunut, ja luonnollinen lopputulos olikin se mitä halusin!
Implanttiin liittyy n. 8% kapseloitumisriski olikohan se nyt seuraavan 10 vuoden aikana. Monille on laitettu vain yhdet silikonit ja niillä menty loppuelämä. Silikoni menee harvoin rikki, mutta se voi vaihtaa paikkaa ja onhan kaikki tulehdus- ym. leikkauskomplikaatiot aina mahdollisia.
Itse en toiseen leikkaukseen halua mennä, nämä riittävät hyvin enkä isompia halua. Seuraava koko alkaisi jo olla hyvän maun rajoilla, omasta mielestäni siis, eivätkä rinnat enää näyttäisi luonnollisilta vaan kiinnittäisivät jo huomiota.
Mitään "huoltotoimenpiteitä" rinnoille ei tarvitse tehdä. Jälkitarkastukset kuuluvat toki asiaan.
asiallisia kommentteja rintojaan suurennuttaneelta. Itselläni on lähes mainitut patalaput vaikka en ole koskaan imettänytkään. Olisi ihanaa, jos olisi edes sen verran rintavarustusta että vaatteet istuisivat päällä nätisti ja uimapuvussa ei näyttäisi leveäperseiseltä mieheltä ;) Tuskin pariin vuoteen uskallan tehdä sitä lopullista repäisyä, mutta ainahan voin haaveilla ja käyttää kyllästymiseen asti super-topattuja liivejä.
Jos ap vielä palaa lukemaan ketjua, niin kerro vielä miten lähipiirisi (ystävät, suku jne) on kommentoinut tai suhtautunut silikoneihisi? Eron kun on täytynyt näkyä selvästi.
kokemusta muista tavoista suurentaa rintoja?
Esim jonkinlaiset pistokset joilla saa väliaikaisen yhden koon suurennuksen. Kiinnostaisi kuulla siitä lisää.
sinä joka olet menossa rintojen suurennukseen: mieti todella tarkkaan tuo kokoasia. Yleensä liian pienten implanttien ottaminen alkaa harmittamaan. Rintoihin tottuu nopeasti. 250cc on kokona hyvinkin maltillinen, minullahan oli pelkkää nahkaa ja nyt 330cc ja silti rinnat ei todellakaan ole mitkään "megastoret", vaan melko tavalliset rinnat. Kannattaa nyt todella vilkuilla otettuja kuvia ennen ja jälkeen, ja miettiä tämä kokoasia huolella. Operaatio on kallis eikä sinne ihan noin vaan mennä,tai ainakaan tavallinen taapertaja, mene toista kertaa...
Toisena kysymyksenä oli, miten sukulaiset suhtautuivat. No, kerroin kaikille etukäteen joten kaikki tiesivät siitä jo. Ilmapiiri oli kannustava ja ymmärtäväinen. Jos joku piti hulluna, ja tämä joku sattui olemaan läheinen (näitä oli yksi serkku ja yksi kaveri), nostin paitaa ja pyysin näyttämään, missä heidän mielestään minun rintani ovat. Joutuivat myöntämään, ettei niitä ole.
Luulen et suhtautuminen olisi voinut olla ynseämpi jos kyse olisi ollut ihan ok rintojen suurentamisesta. Mutta kun itsellä tosiaan tämä täydellinen rinnattomuus, niin sitä ymmärrystä ehkä tuli paremmin. Kovasti oltiin kiinnostuneita ja kyseltiin, ja kyllä rintoja on jälkikäteen todella paljon ihasteltu. Ja siihen hintaan pitääkin ;-).
Kaikille asiaa harkitseville sanon, että suosittelen kyllä, jos oma mieli vakaan harkinnan jälkeen sitä tahtoo. Se on kuitenkin juttu joka tehdään sinulle, ei muille, ja sen on oltava täysin varma juttu. Vaikka itsekin olin miettinyt asiaa todella tarkkaan, leikkauksen jälkeen oli muutama päivä melkoista matalalentoa tyyliin mitä ihmettä mä olen mennyt tekemään, mutta olo väistyi sitä mukaa kun kivut hellittivät.
Nyt olen tosi tyytyväinen vartalooni enkä halua siihen mitään lisää enkä mitään pois. Kaikki on nyt hyvin!
ap