Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä koko ajan ajatuksia/pohdintoja meneillään päässänne? Tai siis...
22.10.2011 |
itsestäni tuntuu, että pohdin ja analysoin ja mietin ja vatvon ja valmistelen ja suunnittelen ja taas mietin ja ja ja.. ihan koko ajan. Kaikkea.
Tuntuu että mä väsyn tähän miettimiseen. Olisi ihanaa joskus vain olla ja keskittyä ihan siihen mitä tekee, siihen käsillä olevaan hetkeen ja tekemiseen, ilman että pohtii sen kummemmin mitään.
Tunnen olevani välillä ihan totaalisen väsynyt, vaikken oikeastaan olisi tehnyt mitään konkreettista koko päivän aikana, mutta kun ajatuksissani olen käynyt jatkuvaa asioiden pohtimista ja miettimistä (yleensä vielä sellaisten "painavien" asioiden käsittelyä, esim. ihmissuhdeasioita, ihmisten käytöstä, itseäni äitinä, elämän tarkoitusta jne jne), niin olen aivan uupunut ja kaadun illalla väsyneenä sänkyyn.
Esim. tykkään hirveästi lukea, kirjoja ja blogeja, kaikkea elämänhallintaan liittyvää ja muutakin. Niissäkään en kuitenkaan keskity täysin vain siihen lukemiseen, vaan pohdin koko ajan siinä lukiessakin "ahaa, tuolla tavalla tuon voisi tehdä, mä olenkin aina tehnyt näin ja näin, se onkin ollut väärin ja aiheuttanut tuota ja tuota, nyt voisinkin jatkossa sitten tehdä tällä ja tällä tavalla ja josko sitten...." Ja siis tarkennan, että ei tämä koske vain elämänhallintaoppaita (olen vähentänyt niiden lukemisia ettei ne laittaisi minua ajattelemaan vielä enemmänkin) mutta siis "keksin" ajateltavaa ihan kaikesta. Jostain televisio-ohjelmasta jonkun sanomisesta tai tekemisestä. Lehteen painetusta otsikosta. Jonkun mielipiteestä, mistä vaan!
Vaikea selittää...
En kai osaa elää hetkessä? Koko ajan jotain painavaa ajateltavaa mielessä... Sitten jos konkreettista tekemistä tulee vähänkin enemmän (joku ylimääräinen kokous tai parit kutsut viikolla työpäivän ja kotihommien lisäksi) olen aivan stressaantunut. Luulen, että jos osaisin lakata veivaamasta ajatuksissani syvällisiä pohdintoja ja vain keskittyä siihen mitä teen, missä olen, asia kerrallaan, OPPISIN siis olemaan ajattelematta MITÄÄN, niin en olisi niin stressaantunut ja väsynyt. Tai siis että kun vaikkapa pesisin pyykkiä, osaisin vain todellakin pitää ajatukseni siinä pyykissä, enkä miettisi samalla miten olisin parempi äiti tai miten voisin ratkaista parisuhdeongelmiani tai miten olisin parempi ihminen ylipäätään...
Mutta, hitosti helpommin sanottu kuin tehty! Olen yrittänyt joskus pitää ns. "mietiskelytaukoja" eli yrittänyt vaan istua paikoillani, sulkea silmät ja olla ajattelematta mitään, mutta siitä ei tule mitään. Ajatustulva ei lakkaa kuin ehkä sekunniksi, jos sitäkään.
Onko muita, jotka tuntee näin? Miten elätte asian kanssa? Oletteko oppineet olemaan ajattelematta ylimääräisiä ja vain keskittymään hetkeen? Miten?!
Kommentit (22)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=epi00…
tuossa on tietoisen läsnäolon harjoituksia, on suunnattu epävakaille, mutta toimii ihan meille ylianalysoijille/pohtijoille.
omat vinkkini ovat: rauhoitu, hengitä, anna olla, kirjoita listoja, jäsennä ajatukset kokonaisuuksiksi, etsi aiheet joita ajattelet eniten, päästä irti muhimaan välillä ajatuksesta se ratkeaa ehkä itsekseen mielessäsi, vähennä stressiä, keskity ympäristöön, tunnustele pintoja, kohdenna katsetta esineisiin ja ihmisiin, piirrä tai maalaa, kirjoita päiväkirjaa, keskustele, älä syyllisty ajattelusta, keksi hauskaa tekemistä joka tempaa mukaansa vaikka lapsen kanssa, anna armoa itsellesi, koita rajoittaa ajatteluvirta vaikka aamuun tai iltaan, keksi tekemistä ettet tylsisty, liiku, naura vikana vaihtoehtona mieto rauhoittava lääke kuurina, nuku ja syö hyvin, vähennä kahvia ja tupakkaa jos poltat, hemmottele itseäsi välillä, kuuntele lapsesi juttuja, osallistu, näe, kuule ja tunne. terapia yksi vaihtoehto myös, kohota itsetuntoasi.
analysointi usein johtuu tunteiden pelosta, vapauta tunteet niin ei tarvitse järjellä niitä peitellä tai yrittää selittää.
tällaisilla jutuilla saan itseni ainakin yleensä pidettyä 'maan pinnalla' silloin kun onnistuu noiden toteutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus itse asiassa pohdin sitä, pitäisikö aloittaa, heh. Minulla ei ole elämälleni viisivuotissuunnitelmaa, koska tiedän ettei sellaista kannata laatia.
Olen luonteeltani aika suurpiirteinen, toisaalta taas käytännön elämä on jatkuvaa suunnittelua ja koordinoimista. On perhe, lapset, eläimet, iso talo, iso piha, vaativa työ, paljon työmatkoja ulkomaille jne. Eli joudun kyllä koordinoimaan jatkuvasti. Mutta en vatvo menneitä, en nykyistä enkä tulevaakaan. Mitä hyötyä siitä olisi?
Onko se mielestänne outoa? Ehkä se on..
Tykkään itsestäni, luotan siihen, että teen enimmäkseen oikein. No, ainakin yritän parhaani. Tiedän, etten ole täydellinen enkä sellaiseksi pyri. Kaiken kiireen ja kaikkien vaatimusten keskellä nautin laiskottelusta, ja annan siihen itselleni luvan. Koti on enimmäkseen siisti, lapset näyttävät pärjäävän mukavasti ja vaikuttavat onnellisilta, rakastan miestäni ja elämää ylipäätään. Taloudellisesti pärjäämme suht mukavasti. Ystäviä on, kavereita, ihmisiä ympärillä. Elämä on potkinut, ja kovia olen kokenut, mutta niin se käy meille kaikille. Tälläkin hetkellä kaikki on kuitenkin suunnilleen hyvin. Nyt. Huomisestahan kukaan meistä ei sitten tiedäkään.
En tiedä miksi. Kaikkien kokemusten jälkeen olen alkanut ajatella, että elämän tärkein ja vaikein läksy on oppia elämään tässä hetkessä. Ehkä olen oppinut, ainakin hieman. Tai ehkä en ole oppinut mitään, ja tuo vatvomattomuus vain kuuluu luonteeseeni.