mun kaveri keitti vauvalle vettä vedenkeittimessä!
huuhtaisi sitten lattialle pudonneen tutin sillä. Mä olin ihan järkyttynyt, siis ensinnäkin vedenkeittimestä voi irrota jotain myrkkyjä veteen, ja toisekseen sitä ei voi pestä yhtä hyvin kuin kattilaa, ja samassa keittää sitten teevedet ja kaikki. Mä olen aina ajatellut, että vauvalle pitää olla kaksi omaa kattilaa veden keittämistä varten.
Kommentit (55)
keittää sen veden kahdessa minuutissa, kun taas levy joutuu yleensä olemaan päällä vähintään viisi minuuttia. Kokonaiskulutus jää siis vedenkeittimellä pienemmäksi.
Mä olen kyllä öisin lämmittänyt rintani mikrossa ihan vaan, että vauvani saisi mahdollisimman pian maitoa. Jos alan lämmittää hellalla vettä kattilassa niin vauva ehtii hermostua ja huutaa niin että naapuritkin heräävät.
Sitähän ei tosiaan ajallisesti määritellä vaan teho suhteessa hyötyosuuteen.
Esim meillä induktioliesi on taloudellisempi verrattuna vedenkeittimeen,olen mitannut ja laskenut :)
keittää sen veden kahdessa minuutissa, kun taas levy joutuu yleensä olemaan päällä vähintään viisi minuuttia. Kokonaiskulutus jää siis vedenkeittimellä pienemmäksi.
Vedenkeitin syö watteja nopeassa ajassa aivan mielettömästi. Yritin tätä joskus ennenkin tutulleni sanoa ja hän ei millään tajunnut, että vedenkeitin on koko keittiön suurin ja tehottomin sähkösyöppö :)
Sähköliesi 0,007 - 0,014 kWh/10 min
Vedenkeitin 0,2 kWh/10 min 0,1 kWh/ 5 min 0,05 kWh/2,5 min
Mikroaaltouuni 0,2 kWh/10 min
Kahvinkeitin 0,1 kWh/10 min
Leivänpaahdin 0,1 kWh/ 10 min
Induoktioliedellä kulutus tietenkin pienenee radikaalisti ja hyvällä kattilalla ja kansi toki kiinni aina!
keittää sen veden kahdessa minuutissa, kun taas levy joutuu yleensä olemaan päällä vähintään viisi minuuttia. Kokonaiskulutus jää siis vedenkeittimellä pienemmäksi.
Vedenkeitin syö watteja nopeassa ajassa aivan mielettömästi. Yritin tätä joskus ennenkin tutulleni sanoa ja hän ei millään tajunnut, että vedenkeitin on koko keittiön suurin ja tehottomin sähkösyöppö :)
Sähköliesi 0,007 - 0,014 kWh/10 min
Vedenkeitin 0,2 kWh/10 min 0,1 kWh/ 5 min 0,05 kWh/2,5 min
Mikroaaltouuni 0,2 kWh/10 min
Kahvinkeitin 0,1 kWh/10 min
Leivänpaahdin 0,1 kWh/ 10 minInduoktioliedellä kulutus tietenkin pienenee radikaalisti ja hyvällä kattilalla ja kansi toki kiinni aina!

kulutus hieman pielessä tuossa listassasi. Juurikin oli joku ohjelma, jossa nimenomaan kehoitettiin käyttämään vedenkeitintä varsinkin pienien vesimäärien kuumentamiseen
Eli suoraan sieltä poimin nuo luvut. Jos on pieni vedenkeitin tai keittää tasan sen mitä tarvitsee niin se voi ehkä hieman järkevöityä sen käyttö, mutta energiatehokkuudessa se on surkein keittiön lisävaruste. Tosin kai nekin kehittyy, induktioliesi on kyllä mainio keksintö.
kahdella tai kolmella (jos yksi on kestovaipoille) pesukoneella... Missä te pesette alusvaatteet tai pyyhkeet? Ei kai tavallisten vaatteiden kanssa samassa? Entä jalkapyyhkeet? Ulkovaatteet? Meillä on onneksi alkujaankin huomioitu normaali hygienia sisustuksessa, on asennettu pesukoneita reilusti ja vesipisteitä on vielä muutama ylimääräinenkin, eihän sitä tiedä vaikka sitä haluaisi ekologisuuden vuoksi ruveta käyttämään kankaisia nenäliinoja tms.
Ps. Vedenkeittimestä, ei kai sitä minuutteja hurruteta? Jos ei sitten se ole ihan täynnä. Mielestäni pieni vesimäärä kiehahtaa paljon nopeammin, toisaalta kupillisen vettä varmaankin kaikkein tehokkaimmin kuumentaisi mikrossa.
Pps. Meillä on keittiössä myös useampi liesi ja paljon tilaa kattiloille, kiehautan aina ennen ja jälkeen ruokaan tai ruokapakkauksiin tms. koskemista kädet huolellisesti. Tissien keittämisestä onneksi pääsin kun vaihdoin tutteliin, alkoi selkää särkeä se lieden päällä notkuminen.
Mutta eihän pienen lapsen äiti mitään lämmintä ruokaa tarvitse. Eihän se tarvitse untakaan.
Pikkuvinkki: jos spriillä desinfioi tissit, ei tule palovammoja ja vauva on iloinen.
tää on niin kiva asunto ja nyt meidän on varmaan haettava isompi että saadaan toisenkin lapsen pyykkikone mahtumaan. Miten muuten on riittääkö käsidesillä pyyhkiminen rintaruokinnassa kun olen niin kauhean kuuman arka nänneistä, tuskin voin keitellä niitä? 24
Kyllä ne on keitettävä ja muista molemmille oma kattila.
miten mä saan mahtumaan kaksi viiden litran kattilaa liedelle vierekkäin? Mites se maito, pitääkö rinnat jäähdyttää ennen tarjoilua?
yhtäaikaa. Älä keitä niitä vaan lämmitä kädenlämpöiseksi, niin ei tarvitse jäähdyttää.
toi onkin kätevää että samalla tekee ruokaa kun siinä lieden vieressä seisoo rintoja desinfioimassa, oppiko vauva pian samoihin ruoka-aikoihin kun muu perhe? Tai sitten kyllä mun ruoka ehtii jäähtyä voiko sen lämmittää mikrossa vai tuleeko siitä säteilyä rintamaitoon?
Tuossa nyt ei ole muuten mitään ihmeellistä tai typerää kuin se, että vedenkeitin kuluttaa noin 20 kertaa enemmän sähköä kuin kannellinen pieni kattila.
Mistä te löydätte sellaisia vedenkeittimiä, jotka noin paljon kuluttavat ja joista "irtoaa jotain myrkkyjä"?
Mulla on vaan suomalaisia, siis Suomesta ostettuja, joissa on sisäpuoli terästä eikä niissä ole mitään muuta kuin korkeintaan kalkkisaostumia.
Vähemmän ne energiaa kuluttavat, kun niissä kuumenee vain se pieni vastus ja vesi, ei kokonainen rautalevy + kattila ja vesi.
Ei kai aloittaja voi tosissaan olla, vaan keksipä rattoisen keskustelunavauksen näin viikonlopun alkajaisiksi kun tiesi, että aivan takuuvarmasti mammat tähän takertuvat
keittää sen veden kahdessa minuutissa, kun taas levy joutuu yleensä olemaan päällä vähintään viisi minuuttia. Kokonaiskulutus jää siis vedenkeittimellä pienemmäksi.
Vedenkeitin syö watteja nopeassa ajassa aivan mielettömästi. Yritin tätä joskus ennenkin tutulleni sanoa ja hän ei millään tajunnut, että vedenkeitin on koko keittiön suurin ja tehottomin sähkösyöppö :)
Sähköliesi 0,007 - 0,014 kWh/10 min
Vedenkeitin 0,2 kWh/10 min 0,1 kWh/ 5 min 0,05 kWh/2,5 min
Mikroaaltouuni 0,2 kWh/10 min
Kahvinkeitin 0,1 kWh/10 min
Leivänpaahdin 0,1 kWh/ 10 minInduoktioliedellä kulutus tietenkin pienenee radikaalisti ja hyvällä kattilalla ja kansi toki kiinni aina!
Sähköliettä pidetään aina se vähintään 10min päällä, mutta mun vedenkeitin kiehauttaa 1,5l vettä (täyden pannun siis) minuutissa, pienemmät vesimäärät lyhyemmässä ajassa - koska ihmeessä vedenkeitin käyttäisi 10min jonkin vesimäärän kiehuttamiseen toisin kuin sähköliesi?
Mä keitän kaikki kamat meiän kotona 20 kertaa päivässä ja meillä on tietty pyykki kone joka huonees pareittain. Tiskikoneitaki on joka astialle erikseen monta kpl. ETTEI VAA BAKTEEREIT!!! :O
tietenkin kestovaipoille oma kone. Meillä on niin pieni kylppäri että on pakko alkaa käyttää kertavaippoja kun kylppäriin ei mahdu kuin kaksi pesukonetta, meidän aikuisten vaatteille ja vauvan vaatteille toinen. Kestovaippakonetta ei sinne kyllä mahdu.
Minkähän ikäisen vauvan vaatteet voisi sitten pestä samassa koneessa aikuisten vaatteiden kanssa? Kun ajateltiin tehdä toinen lapsi kun tämä masuasukki on 1v eli jos heti onnistuu on meillä kaksi alle 2v! Voisiko tuon alta 2v vaatteet jo pestä samassa koneessa aikuisten vaatteiden kanssa?
et kai sä meinannut parivuotiaan vaatteita pestä samassa koneessa kuin aikuisten??? Meillä on oma pyykkikone vielä 12-vuotiaankin vaatteille eikä olla todellakaan edes harkittu että moneen vuoteen voitais pyykkejä sekoittaa.
Toisaalta ymmärrän kyllä tilanpuutteenkin. Ei joka asunnossa ole kahdelle tai useammalle pesukoneelle tilaa. Tällöin voi samalla koneella pestä, jos aikuisten pyykin ja lapsen pyykin välissä pyöräyttää koneen 90 asteessa tyhjiltään sitruunahapon kera ja sen päälle vielä 60 astetta tyhjiltään.
sen mukaan kuinka monta pesukonetta on varaa ostaa, ja onko varaa hankkia tarpeeksi iso talo niitä kaikkia pesukoneita ja kattiloita varten. Ihmiset ei sitten nykyään yhtään ajattele, ihan vastuuttomasti vaan hankitaan monta lasta ja sitten valitetaan ja vaaditaan yhteiskunnalta tukea asumiseen.
ja uskositko mä en keittäny tuttia ollenkaan kun se tippu lattialle. Ihan terveitä lapsia ovat olleet terveempiä ku monet muut. Älä vauhkoa turhasta!
Eihän se kädenlämpöinen niitä bakteereja tapa mutta säälin kun sun nännis ei oikein kestä keittämistä.