Sukupuolen määritys ei kuulu rakenneultraan sanotaan
sairaalan saatekirjeessä. Jos sukupuoli kuitenkin näkyisi sen kummemmin määrittelemättä, eikösitä sittenkään kerrota? Vai näkeekö itse sen kuvan myös ja osaako sen itse edes nähdä?
Kommentit (4)
ihan yksikkö-/persoonakohtaisesti. Jos on mukava ultraaja, niin varmaan pyynnöstä sukupuolen kertoo, jos ei ole erikseen työnantajan puolesta kielletty. Ainakin itse olen saanut molemmilla kerroilla tietää, toki vauvat ovat olleet hyvässä asennossa eli helppo ja nopea nähdä.
En kyllä ymmärrä miksi sukupuolta ei voisi kertoa, eihän kai noilla viikoilla (tai muutenkaan) Suomessa kukaan 'väärää' sukupuolta olevaa vauvaa enää abortoisi? Ymmärrän että kyseessä on etupäässä lääketieteellinen tutkimus, mutta pienellä vaivalla voisi tehdä myös vanhemmat onnellisiksi, mikäli he haluavat sukupuolen tietää. Meille ainakin lapsi konkretisoitui ihan erilailla yksilöksi kun sillä oli sukupuoli ja (epäsuomalaisittain) nimikin ennen syntymää.
ultrauspaikan ovessa luki isolla, että sukupuolta ei kerrota tms. Varovasti uskalsin kuitenkin kysyä, sattuuko ultraaja sukupuolta näkemään ja hän suorastaan hämmästyi, että tottahan toki se näkyy, halusimmeko tietää sen ja auliisti kertoi.
että jos vauva on sopivassa asennossa niin näkeekö hän kumpaa sukupuolta vauva on, siihen ei kuitenkaan tuhlata aikaa. Itse en ainakaan erota ultrakuvista mitään muuta kun pään ja raajat.
Jotkut eivät sano vaikka näkisivät ja jotkut ultraavat vaikka vähän pitempään, että pystyisivät sanomaan edes veikkauksen. Meille sattui edelliseen rakenneultraan sellainen kätilö, joka vielä rakenteiden tutkimisen päälle teki tosissaan töitä että sai kunnon näkymän haaroväliin (vauva oli sitkeästi niin hankalassa asennossa, että jo kaikkien rakenteiden näkeminen oli vaikeaa). Tyttöä lupaili ja tyttöhän sieltä tuli. :)