Pedofiilit pitäisi kastroida kemiallisesti myös Suomessa
Laki läpi Venäjällä: Pedofiilit kastroidaan kemiallisesti
Torstai 6.10.2011 klo 15.25
Venäjän duuma on hyväksynyt lain, joka sallii pedofiilien kemiallisen kastraation.
Jatkossa alle 14-vuotiaiden lasten hyväksikäytöstä tuomitut voidaan kastroida kemiallisesti. Laki meni läpi ensimmäisessä käsittelyssä Venäjän parlamentissa eli duumassa.
Käytännössä oikeus tulee päättämään pakkokastraatiosta rikospsykiatrin lausunnon perusteella. Lausunnossa voidaan ehdottaa myös muita toimenpiteitä, sillä kaikissa tapauksissa kastraatio ei välttämättä auta.
Samaan aikaan tuomituille annetaan mahdollisuus pyytää vapaaehtoista kemiallista kastraatiota, vaikka uhri olisi yli 14-vuotias. Sen myötä he voivat saada lievemmän tuomion tai päästä ehdonalaiseen.
Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevaa lakia tiukennettiin muutenkin. Esimerkiksi rikoksiin toistuvasti syyllistyviä uhkaa jatkossa elinkautinen, kun aiemmin kovimmat tuomiot 15 vuoden luokkaa. Lisäksi, jos uhri on alle 14-vuotias, tuomitun täytyy jatkossa istua vähintään 80 prosenttia tuomiostaan ennen mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Kommentit (5)
Aina ollaan leikkaamassa munia miehiltä, mutta entäs kun kyseessä on ollut nainen ja uhri 10-13v poika?
Mitäs sitten leikataan?
Ja niille jokaiselle, jotka alkaa vänkäämään vastaan tähän aiheeseen, niin asia on 100% totta uhri olin minä!
Kysymys siis kuuluu:
Kun miespedofiilit silvotaan ja kastroidaan,
niin mitä naispedofiileille pitäisi tehdä ?
LUL ajattelin nuorta ja laukesin tälle jutulle!
ne voisi kastroida ihan mekaanisesti!!!
pitäis ottaa käytäntöön suomessakin ja monessa muussa paikassa