masennuksesta toipuminen, uusi raskaus vaiko ei?!!!??
otsikko taisi olla jo tarpeeksi lyhyt mutta sekava :)
poika täyttää ensi keväänä 2v ja olemme pidemmän aikaa jo puhuneet miehen kanssa että toinen lapsi olisi tervetullut vuoden päästä jne.
itse ajattelin asiaa niin että olisi mukavaa jos toinen lapsi syntyisi niillä tienoilla kun esikoinen on lähemmäs kolmea.
itselläni todettiin viime keväänä masennus johon olen syönyt lääkkeitä keväästä asti. tarkoitus olisi nyt joulun tienoilla alkaa vähentelemään niitä ja sitten lopettamaan kokonaan. sen jälkeen minulla olis lääkärin lupa raskauteen :)
mutta.... mitä jos masennus nostaa päätään raskauden aikana tai uuden vauvan synnyttyä!?? mitä jos en jaksakkaan taas!! ( esikoisen alku aika oli helvettiä henkisesti itseni kanssa, lapsi nyt oli suht helposta päästä)
onko kohtalo tovereita??? voiko masennuksesta huolimatta saada vielä lisää lapsia ja selvitä alkuajasta psyykkisesti suhteellisen ehjänä ???
jos raskauden aikana masennus oireilee ja oireet pahenee niin miten lääkehoito??? voiko käyttää vai ei??
olen menossa lääkärilleni muutaman viikon päästä ja tiedustelen kyllä lääke jne asioista häneltä mutta kohtalon tovereita kaipailen silti :)
t. eppuliini ja roope 1v 6kk
Kommentit (8)
Meillä onkin ihan melkein samanikäiset lapset (tosin mulla niitä jo kaikenkaikkiaan 3 kpl...), kun mun poika on nyt puoltoista vuotta.
Voin kertoa sulle mun oman tarinan.
Mulla siis vanhin lapsi, tytär, täyttää tulevana lauantaina 11v.!!!
Mulla oli esikoisen syntymän jälkeen erittäin vaikea masennus, eikä silloin kukaan edes osannut auttaa, eikä kukaan ymmärtänyt mikä mua vaivasi, vasta noin vuoden kärsittyäni ja jotenkin ihmeen kaupalla selvittyäni, joku lääkäri keksi mikä mua vaivasi ja sain lääkityksen ja pääsin terapiaan juttelemaan. Jossain vaiheessa sitten helpotti, mutta päätin etten halua enää lapsia!
Erosin ja tuli uusi mies, joka kovasti halusi lapsia..aikaa oli kulunut 7 vuotta ja mullakin oli hirmuinen vauvakuume ja kas tulin raskaaksi.
Raskauden lopulla tutut oireet palasivat ja masennuin jo entisestään, kun ajattelin, että ei taas, mikä mussa on vikana...Mutta kerroin kaiken neuvolassa ja sain pian avun.
Vauva syntyi ja masennus iski kunnolla, mutta ei mennyt läheskään niin pahaksi kuin ekalla kerralla. Söin lääkkeitä ja kävin juttelemassa ja puolessa vuodessa kaikki oli ohi, jes.
Ja vielä päätin, että yhden lapsen haluan, enkä anna masennuksen pilata sitä.
Kolmas vauva syntyi, eikä mulla ollut mitään, tunsin vain pelkkää iloa uudesta vauvasta...Jes jes!!!
Olin ja olen onnellinen siitä, että olen tehnyt nämä kaikki lapset!
Joten rohkeasti vain...nyt kun tiedät ja tunnet itsesi paremmin, osaat pyytää apua ajoissa!
Tulipa sepostus.
Toivottavasti siitä on sulle jotain apua!!!
Kaikkea hyvää sinulle!
Minusta sun kannattaa keskustella sen lääkärin kanssa ja muutenkin ottaa jo etukäteen selvää erilaisista tukimuodoista esim. mielenterveystoimisto, kotipalvelu, neuvola. Kerro tilanteestasi ja usein jo tieto siitä, että tarvittaessa apua saat, auttaa.
Minulla on lapset tyttö 11/01 ja poika 03/05. Esikoisen jälkeen masennuin, tosin itse tajusin olevani masentunut vasta kun vauva oli reilu 7kk. Oireita oli ollut aikaisemminkin, mutta masennus pysyi koko ajan suht lievänä ja oli melkoisen piilevää. Lääkityksen aloitin vauvan ollessa vähän vajaa vuoden ja jatkoin lääkitystä n. 1v. Tarkoituksella pidin itselläni hengähdystauon, en edes haaveillut toisesta lapsesta ennen kuin olin täysin toipunut masennuksesta ja saanut elää terveenä jonkin aikaa.
Toista lasta aloimme suunnitella esikoisen ollessa 2v6kk ja esikoisesta tuli isosisko 3v7kk iässä. Raskauden aikana minulla oli vaihe, jolloin olin masentunut ja se peläytti pahasti, kun ajattelin, että tilanne menee vaan huonommaksi. Hain ja sain heti keskusteluapua ja loppujen lopuksi masennuksen syy oli uupumus. Olin raskaassa työssä, jossa ei raskauttani otettu huomioon ja työskentelin useamman kuukauden aivan äärirajoilla kunnes tajusin hakea sairaslomaa. Olo helpotti heti, kun jäin töistä pois.
Koko tämän toisen lapsen vauva-ajan olen ollut varpaillani mahdollisen masennuksen vuoksi, varsinkin silloin kun on ollut huonoja päiviä. Mutta esikoisen vauva-aikaan verrattuna tämä on ollut paljon ihanampaa ja helpompaa. Olen jaksanut hyvin ja jopa miettinyt, että tähänhän voisi tehdä heti vielä kolmannen lapsen:) Minulla on ollut tukiverkko ja ystäviä, jotka tiesivät tilanteeni. Näin ei ollut esikoisen aikaan. Lisäksi vauva nukkuin heti alussa jopa 3h putkeen, esikoinen nukkui monta viikkoa maksimissa 1½tuntia eli yöunta minulle ei juurikaan tullut. Toisen lapsen syntymä oli ihanampi ja rauhallisempi kuin esikoisen hätäsektio-syntymä. Eli monta asiaa on mennyt paremmin, ihan sattumalta.
Tärkeää on, että tiedostaa kohonneen riskin masennukseen ja lisäksi kerää jo ennen vauvan syntymää itselleen tukiverkkoa.
ihana tietää ettei ole yksin asian kanssa.
odottelen nyt lääkäriin menoa ja keskustelen hänen kanssaan aluksi uudesta raskaudesta jne.
neuvolassa minua ei koskaan otettu oikein tosissaan masennuksen kanssa. vähäteltiin asiaa tosi paljon.
lapsi sairasteli paljon pienenä ja olemme viettäneet yht n 12 vko:a sairaalassa osastolla sen vuoksi. neuvolassa toitottivat koko ajan, ei ole ihme jos vähän väsyttää ja on uupunut kun lapsi on sairastellut! kukaan ei tehnyt asialle mitään tai antanut mitään ohjausta tai ratkaisu keinoja tilanteesta pois pääsyyn.
itselläni masennus meni siihen pisteeseen että kroppa alkoi reistaamaan. niiden oireiden vuoksi menin lääkäriin ja luojan kiitos lääkäri osasi ns lukea rivien välistä ja sai minutkin ymmärtämään että masennuksesta kyse on. siihen päivään loppui jalkojen, käsien puutumiset, päänsäryt, selkäsäryt ( no niitä vieläkin välillä on ihan selästä johtuen, ei päästä)...
Mutta kirjoituksessasi pisti ikävästi silmään tuo lääkärin " lupaus" (???) uuden lapsen tulo-ajankohdalle, siis sitten kun olet juuri pikkuhiljaa onnistunut pääsemään eroon masennuksestasi ja selviämään ilman lääkkeitä.
Minulle on sanottu, että lääkkeitä tulisi käyttää siihen asti kun on puoli vuotta ollut ilman masennusoireita. Jos juuri tuohon saumaan sitten tulisi uusi vauva, niin sehän olisi aika ohuella pohjalla. Juuri päässyt lääkkeistä eroon ja taas elämäntilanne, joka aiemmin aiheutti kovan masennuksen (vai oliko kohdallasi se että masennuit myöhemmin vaiko että se vasta todettiin myöhemmin).
Nykyään on tehokkaita ja turvallisia lääkkeitä sekä raskauden että imetyksen aikana käytettäviksi. JOS olisin suunnittelemassa uutta raskautta (nyt 2.5v:n äitinä, vain puolisen vuotta sitten masennuksesta yli päässeenä), ilman muuta jatkaisin lääkkeiden käyttöä odotusajan ja vauvan syntymän jälkeen.
Tiedän myös, että joskus se masennus jää myös siihen ensimmäiseen lapseen. Toivottavasti myös sinun kohdallasi.
iski kun tyttö oli siinä 7 kk. Mulla oli raskausmyrkytys raskauden lopussa ja tytölläni epäiltiin jos vaikka mitä ongelmia kun hän syntyi, onneksi oli kuitenkin täysin terve! Nämä kuitenkin kaiketi aiheuttivat sen etten osannut nauttia äitiydestä vaan pelkäsin koko ajan jotakin -> johti masennukseen. Lopulta olin henkisesti niin loppu että itkin vaan ja suutuin aina pienimmästäkin asiasta tyttärelleni. Öisin en saanut enää nukuttua kuin 3 tuntia yhteensä. Viimeinen " niitti" oli kun tyttäreni ei nukkunutkaan pihalla päiväunia kunnolla vaan heräsi jo 45 min kuluttua eikä suostunut nukkumaan. Minä otin tytön sisälle ja huusin ressulle kurkku suorana. Se onneksi pelästytti minutkin ja ymmärsin lähteä hakemaan apua. Lääkitystä olen nyt syönyt kuukauden verran eli aika pitkään siinä meni masennuksen kanssa ennenkuin ymmärsin hakea apua. Nyt olo on hyvä ja olen nauttinut tyttäreni kanssa olemisesta. Tosin palasin takaisin työelämäänkin ja nyt on jatkuvasti tyttöä kova ikävä. Mutta kyllä teki hyvää palata takaisin töihin ja saada vähän muutakin ajaltetavaa kuin vaipanvaihto jne. Ja nyt jaksaa taas leikkiä tytön kanssa ja nauttia tytöstä.
Samalla olen miettinyt juuri tuota että miten mahdanko uskaltaa toista lasta enää koskaan yrittää. Mieheni on aivan ihana ja tukee minua valtavasti ja rakastaa pientä tyttöämme hirveästi ja onkin hoitanut ja ollut paljon tytön kanssa. Silti tämä on ollut hänellekin niin raskasta ettei hänkään ole ainakaan toistaiseksi halukas toiseen lapseen. Kuitenkin kun katson pientä tytärtämme mietin että haluaisin jonain päivänä vielä toisenkin kun tuo ensimmäinenkin on niin ihana. Vielä toki ei toisen lapsen aika edes olisi, mutta ehkä siinä parin vuoden kuluttua. Mutta miten jaksan jos taas sairastun masennukseen? Osaisinko hakea apua tarpeeksi ajoissa? Mitä jos se seuraava lapsi olisikin vaikea vauva kun tämä ensimmäinen oli ns. helppo vauva? Meillä suku asuu sen verran kaukana ettei hoitoapua ole sieltä päin arkisin mahdollista saada. Mitä jos en jaksakaan? Toisaalta mietin että seuraavalla kerralla osaisin jo varmaan tunnistaa masennuksen merkit nopeammin. Lohduttaa tosin paljon kun tietää ettei ole ainoa kun pohtii näitä. Ja voihan se olla että vauvakuume iskee niin kovana parin vuoden kuluttua että on valmis ottamaan tietoisen riskin.
siis lääkäri ei ole varsinaisesti kertonut minulle mitään ajankohtaa milloin voisin seuraavan lapsen saada vaan lääkäri on ohjeistanut ainoastaan niin että nyt tämän kyseisen lääkityksen olemassa olon aikana en saa tulla raskaaksi, kyseinen masennuslääke jota syön ei ole sikiölle turvallinen.
itse olen syönyt lääkettä nyt toukokuusta asti eli 7kuukautta. olo alkoi helpottaa huomattavasti kesäkuussa.
itselläni masennus alkoi jo oireilla raskauden aikana, varmaan sitä ennenkin on ollut oireita.
oireet pahentuivat lapsen synnyttyä, väsymys ja stressi lapsen terveyden tilasta laukaisivat osaltaan oireita pahemmaksi.
keväällä oireet siis entisestään pahenivat ja hain apua.
Mulla on vähän sama tilanne kuin sulla, masennusoireita oli esikoisen ( -9/04) syntymän jälkeen melko pitkään, mutta lääkitystä mulla ei ole ollut.
Olin aina toivonut saavani joskus olla äiti ja kun harras toiveeni toteutui olinkin ihan lukossa. Synnytys oli aika vaikea ja loppuraskausaikaan raskausmyrkytyksen vaara oli suuri, josta johtuen hermoilin. Alku vauvan kanssa oli siis vaikeaa, kun en luottanut itseeni yms, olin " normaalin" itseni vastakohta. Mulla on onneksi ihana mies, joka hoiti poikaa paljon ja oli minun henkinen tuki, keskusteltiin asioista paljon. Mulla meni aika pitkään ennen kuin toivuin ja uskalsin olla oma itseni rakkaan lapseni kanssa. Pikkuhiljaa elämä alkoi olla sitä tavallista vauvaperheen elämää. Olen käynyt tuota aikaa paljon lävitse mielessäni ja joidenkin läheisten ihmisten kanssa, tosin aihe tuntuu olevan vielä yleisesti tabu, eikä sitä toisaalta halua kaikille näin henkilökohtaisia asioita kertoakaan.
Tämän hetkinen tilennteemme on se, että olemme yrittäneet toista lasta huhtikuusta alkaen. Olen miettinyt tätä masennusasiaa aina välillä, että kuinkahan sen kanssa käy. Olen tullut siihen tulokseen, että haluan yrittää ja jos tulen raskaaksi (TOIVOTTAVASTI!), niin aion käydä jutteleen tunteistani ammatti-ihmisen kanssa.
Halusin kertoa sinulle oman tarinani, jos sinulle sen kautta syntyisi uusia ajatuksia ja oivalluksia. Itse ainakin haluan uskaltaa ja yrittää ja toivon, että jos toisen lapsen saamme, niin alkuaika olisi helpompaa.
Mukavaa maanantaipäivän jatkoa!
Matleena