Lue keskustelun säännöt.
Osa ei parane masennuksesta ikinä
17.10.2011 |
Osa masentuneista ei parane koskaan, ikävä kyllä. He jäävät sairauslomalle, kuntoutustuella, työelämän ulkopuolelle... Pahinta on, jos sattuu olemaan myös päihdeongelmainen, siinä on sit kaksi isoa kuoppaa, joista pitäisi yrittää nousta.
Nämä ihmiset eivät halua mennä terapiaan tai lopettavat sen lyhyeen, koska "se ei ole heidän juttunsa", se tuntuu turhalta eikä etene, se pelottaa ja ahdistaa eikä sitä jaksa.
Sen sijaan nämä ihmiset käyvät kolmen kuukauden välein hakemassa psykopolilta tai mielenterveystoimistosta uuden reseptin SSRI:tä, Pameja ja nukahtamislääkkeitä, lopulta tyrkätään kouraan Ketipinor- tai muu neurolepti-resepti ja siinä sitä ollaankin.
Nämä ihmiset eivät kykene muuttamaan elämäänsä, katsomaan tosiasioita, puolisoaan, vanhempiaan tai itseään kriittisin silmin, kaikki vain tuntuu pahalta ja ahdistavalta ja toivottomalta. Ja sitä jatkuu vuodesta toiseen, hitaasti polttaen ihmisen loppuun kunnes vaihtoehtoina ovat lääkehuuruinen, tunteeton ja sumuinen elämä tai itsemurha.
Kommentit (38)
Tiedän tuon kaiken omakohtaisesti. 10v vakavaa masennusta, terapia tuntui idioottimaiseltq. Minussako vika vai terapeutissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tuon kaiken omakohtaisesti. 10v vakavaa masennusta, terapia tuntui idioottimaiseltq. Minussako vika vai terapeutissa?
siinä oli idioottimaista?
Sitä psykoterapiaa ei saa läheskään tarpeeksi eikä tarpeeksi moni.
Kela tarjoaa kaikille tukea terapiakuluihin ainakin kahdeksi, usein kolmeksikin vuodeksi. Kokemusta on. Tarvitaan vain psykiatrin lausunto. Monissa kaupungeissa on myös omia yksityisterapiaa korvaavia järjestelmiä, kuten Hgissä Valtava-tuki.
Tiedän tuon kaiken omakohtaisesti. 10v vakavaa masennusta, terapia tuntui idioottimaiseltq. Minussako vika vai terapeutissa?
siinä oli idioottimaista?
Sellaista jaaritteluahan se oli, en keksinyt mitään puhuttavaa. Yritin puhua ongelmista mutta ei siinä päästy sen pidemmälle kuin jankkaamaan joistain samoista asioista. Eikä niihin tullut mitään uutta näkökulmaa. Joten annoinpa sen homman olla n. 4kk intensiivisen terapian jälkeen.
vakavan masennuksen vuoksi, itsetuhoinen kun oli. niin vaan sai hengen itseltään sairaalassa, tehovalvonnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyn psykoterapiassa, en koe hyötyneeni siitä, se loppuu ensi vuonna kun kolme vuotta tulee täyteen.
Tuun toimeen itsenöisesti, käyn töissä, kaksi koulua keskeytetty ja yksi taas täl hetkel menos, mut koskaan en oo saikulle jääny!
Lääkkeitä en jaksa syödä kun ne eivät ole muutoksii oloon aiheuttaneet kuin sen että SSRI lääkkeet teki mm. itkuherkemmäksi. Vaikak käytin esim cipralexia eri annostuksina yhteensä 2 vuotta.
Masennusta takana neljä vuotta.
Koen että pärjään, saan käytyä koulussa, osa-aikatöissä, pyöritettyäö omaa kotiani, hoidettua kaksi koiraani ja muut eläimet.
Silti koen itseni masentuneeksi.
Jep.... kaikki eivat parane koskaan. Ei koskaan täysin, ja masennus uusiutuu herkästi.
Mutta vaikka se uusiutuu niin voi pärjätä elämässä.
Vaikkei koskaan parane, ei koskaan.
Silti voi pärjätä jopa ulkopuolisen silmissä normaalisti.
AINOA ERO normaaliin mulla on että tämä vaatii todella, todella paljon. Aina saat pakottaa iteäsi eteenpäin. Lähes jokainen päivä saattaa olla pieni taistelu.
Onneksi on helpompiakin kausia :)
Kuula kalloon ja pois tuhlaamasta yhteiskunnan varoja? Vai ainakin pakko-sterilaatio etteivät ainakaan lisäänny?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ainakaan ohjattu sellaiseen. Hän on kärvistellyt vain lääkkeiden kanssa jo 30 vuotta.
Ei sitä kaikki saa.
aivan surkeita. Olen tavannut neljä todella surkeaa ja kaksi hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vaikea masennus nyt neljättä vuotta, siihen asti kykenin käymään duunissa. Sit vain tuli seinä vastaan. En jaksanut enää päivääkään yrittää, voimat loppuivat. Jouduin Auroran päivystykseen ja sieltä avohoitoon ja yksityiselle terapiaan. Koen terapian auttaneen todella hyvin, en makaa enää sängyssä tai oleskele vain kotona, kun en kestä ihmisiä. Aloittelen yhtä vapaaehtoistyötä ja oon alkanut tavata kavereita. Työelämään ehkä palaan vuoden päästä, osa-aikaisesti ja ehkä myöhemmin kokopäiväisesti. Ennen romahdusta olin uraohjus, olin hyvässä asemassa hyvässä työpaikassa jne. Nyt aloittelen nollasta. Mulle terapia on ainoa, joka on auttanut. SSRI;t eivät auttaneet, toinen lääke auttaa ja on vienyt ahdistuksesta kovimman kärjen. Toive on, että keväällä olisin vain keskivaikeasti masentunut. Mutta aion toipua! Eikä enää valheellista elämää koskaan!
Käyn psykoterapiassa, en koe hyötyneeni siitä, se loppuu ensi vuonna kun kolme vuotta tulee täyteen.
Tuun toimeen itsenöisesti, käyn töissä, kaksi koulua keskeytetty ja yksi taas täl hetkel menos, mut koskaan en oo saikulle jääny!
Lääkkeitä en jaksa syödä kun ne eivät ole muutoksii oloon aiheuttaneet kuin sen että SSRI lääkkeet teki mm. itkuherkemmäksi. Vaikak käytin esim cipralexia eri annostuksina yhteensä 2 vuotta.
Masennusta takana neljä vuotta.Koen että pärjään, saan käytyä koulussa, osa-aikatöissä, pyöritettyäö omaa kotiani, hoidettua kaksi koiraani ja muut eläimet.
Silti koen itseni masentuneeksi.
Jep.... kaikki eivat parane koskaan. Ei koskaan täysin, ja masennus uusiutuu herkästi.
Mutta vaikka se uusiutuu niin voi pärjätä elämässä.
Vaikkei koskaan parane, ei koskaan.
Silti voi pärjätä jopa ulkopuolisen silmissä normaalisti.AINOA ERO normaaliin mulla on että tämä vaatii todella, todella paljon. Aina saat pakottaa iteäsi eteenpäin. Lähes jokainen päivä saattaa olla pieni taistelu.
Onneksi on helpompiakin kausia :)
aivan surkeita. Olen tavannut neljä todella surkeaa ja kaksi hyvää.
Mulla takana kaksi ammattitaidotonta ja yksi ajan tasalla oleva, empaattinen ja fiksu ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osa masennuksista onkin jotain muuta, esim. kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta sitä ei osata epäillä.
Kela tarjoaa kaikille tukea terapiakuluihin ainakin kahdeksi, usein kolmeksikin vuodeksi. Kokemusta on. Tarvitaan vain psykiatrin lausunto. Monissa kaupungeissa on myös omia yksityisterapiaa korvaavia järjestelmiä, kuten Hgissä Valtava-tuki.
Niin? Ei se Kela korvaa sitä siltikään 100% ja ainakin minulle 25 euroa / kerta on ISO raha koska en pysty kokopäivätöitä tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kirkosta, Pelastusarmeijasta, Hurstilta safka. Kirpparilta kuteet. Rööki ja viina veke. Kaupungin vuokra-asunto alle. Kaikesta voi säästää, se on vain tahdon asia. Kun itse tajusin nää, niin rahaa alkoi jäädä jopa säästöön. Turha inistä, että jollekin jopa 5e on iso raha.
velvollisuutensa tehnyt näitä ihmisiä kohtaan. Pitäskö niiden kantaa vähän vastuuta itse itsestään
Ja kirkosta, Pelastusarmeijasta, Hurstilta safka. Kirpparilta kuteet. Rööki ja viina veke. Kaupungin vuokra-asunto alle. Kaikesta voi säästää, se on vain tahdon asia. Kun itse tajusin nää, niin rahaa alkoi jäädä jopa säästöön. Turha inistä, että jollekin jopa 5e on iso raha.
Kelle tämä oli?
ap:n jutusta, vaikka en varmasti parane ikinä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, rahaton, homeloukussa, mies jätti ja vei lapset, vanhemmat kuolleet, eivätkä eläessään olleet kelvollisia.
En ole vapaaehtoisesti mitään lääkkeitä koskaan syönyt, mutta mielialalääkkeitä on pakotettu syömään, rauhoittavia tms. en ole käyttänyt.
Ns. terapialla, eli sillä että käyn surkuttelemassa rahavaikeuksiani erikoissairaanhoitajalla, en tee mitään. Mulla ei ole mitään muuta kuin surkeampi olo siellä käynnin jälkeen, se vain pitää huolet mielessä, kun yritän yleensä työntää ne pois.
En mä edes myöntänyt masennusta, kun mut työkyvyn arvioon lähetettiin, koska mä yritän vitsailla ja olla hyvällä tuulella, enkä surkuttele "kun olen niin masentunut". Vaikka usein kyllä päiväkausia meni itkiessä, kun olin kymmenenkin päivää putkeen rahatta joka kuukausi.
Masennusdiagnoosi mulle kuitenkin oireitteni perusteella tehtiin, vaikka kuinka yritin sanoa, että mä mitään masentunut oo. Tosin se ei mun ainoa diagnoosini ole.
Nytpä mä sitten vietän päiväni makaamalla, tai korkeintaan av:lla. Suihkussa tai kaupassa en useinkaan jaksa käydä, siivota, yms. Olenkin yleensä kymmenkunta päivää kuussa syömättä, tällä menolla jotenkin selviää seuraavaan kuukauteen.
En mä oikein ymmärrä minkä ihmelääkkeen mä tähän löytäisin, ja jos vaikka tulisinkin jostain syystä edes jotenkin työkykyiseksi, olen enimmän osan aikuisuudestani viettänyt kuitenkin työttömänä, joten ei mua kukaan palkkaisi edes.
ap:n jutusta, vaikka en varmasti parane ikinä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, rahaton, homeloukussa, mies jätti ja vei lapset, vanhemmat kuolleet, eivätkä eläessään olleet kelvollisia.
En ole vapaaehtoisesti mitään lääkkeitä koskaan syönyt, mutta mielialalääkkeitä on pakotettu syömään, rauhoittavia tms. en ole käyttänyt.
Ns. terapialla, eli sillä että käyn surkuttelemassa rahavaikeuksiani erikoissairaanhoitajalla, en tee mitään. Mulla ei ole mitään muuta kuin surkeampi olo siellä käynnin jälkeen, se vain pitää huolet mielessä, kun yritän yleensä työntää ne pois.En mä edes myöntänyt masennusta, kun mut työkyvyn arvioon lähetettiin, koska mä yritän vitsailla ja olla hyvällä tuulella, enkä surkuttele "kun olen niin masentunut". Vaikka usein kyllä päiväkausia meni itkiessä, kun olin kymmenenkin päivää putkeen rahatta joka kuukausi.
Masennusdiagnoosi mulle kuitenkin oireitteni perusteella tehtiin, vaikka kuinka yritin sanoa, että mä mitään masentunut oo. Tosin se ei mun ainoa diagnoosini ole.Nytpä mä sitten vietän päiväni makaamalla, tai korkeintaan av:lla. Suihkussa tai kaupassa en useinkaan jaksa käydä, siivota, yms. Olenkin yleensä kymmenkunta päivää kuussa syömättä, tällä menolla jotenkin selviää seuraavaan kuukauteen.
En mä oikein ymmärrä minkä ihmelääkkeen mä tähän löytäisin, ja jos vaikka tulisinkin jostain syystä edes jotenkin työkykyiseksi, olen enimmän osan aikuisuudestani viettänyt kuitenkin työttömänä, joten ei mua kukaan palkkaisi edes.
sitten että olet enemmän väsynyt kuin masentunut? Koska syy voi olla fyysinen eikä psyykkinen.
tuhoaa ryhdin ja dynaamisuuden. On taisteltava jatkuvasti sitä lamaannusta vastaan. Se vie lihaksilta kyvyn supistua nopeasti ja voimakkaasti.
Eron huomaa hyvin päivinä jolloin tuntee itsensä taas nuoreksi vaikka ei vielä olisikaan vanha.
Tulee päiviä jolloin jaksaa muutaman tunnin, kuten nuorena. Sitten lähtee voimat ja aurinko peittyy. Ei9 jaksa hymyillä lapsellekaan. Siinä sitä myrkkyä nielee ja keho painuu taas kasaan. Kivistää eikä jaksa hengittää syvään. Hapenpuute vie kyvyn ajatella selkeästi. Sitä sitten istuu penkillä ja istuu ja istuu kuset housuissa.
Sitä psykoterapiaa ei saa läheskään tarpeeksi eikä tarpeeksi moni.