vauvan yösyöttämättömyydestä, miksi tämä buumi leviää :(
Jos vauvan kasvu hidastuu radikaalisti, niin mitenkä noiden yösyöttöjen suhteen tekisitte? Eli antaisitteko useammin rintaa myös yöllä? Tuttavani on päättänyt ettei anna lapselleen rintaa (7kk) kuin vasta aamulla, toisaalta lapsi itkee öisin ja haluaisi rinnan suuhunsa. Ei kuulemma voi olla nälkä koska syö niin paljon puuroa ja sosetta päivällä, kuitenkin kasvu samaan aikaan hidastunut. Eikös kasvun suhteen tärkeämpää ole kuitenkin juoda sitä maitoa paljon, koska siinä proteiinissahan ne varsinaiset rakennusaineet ovat. En ymmärrä tätä vauvakoulutusbuumia, en sitte millään :(
Kommentit (24)
2 kk:n jälkeen ja kasvaa ( pituus) silti käyrän yläasteikolla.
Enemmän ihmetyttää tuo, että 7 kk.n ikäistä vielä pitäisi yöllä syöttää?
Jos lapsi syö päivällä kaksi lämmintä ateriaa, puuroa illoin ja aamuin ja muutamat välipalat, hän saa aivan tarpeeksi ruokaa. Omani söi tuplat tuosta ja paino laski kuitenkin. Kävimme lääkärissä ja lääkäri katseli lasta vähän aikaa ja sanoi että yritä pitää tenava paikoillaan vähän aikaa päivästä, lisäksi juotettiin ruokaöljyä desi päivässä.
Ei johtunut yösyöttöjen puutteesta siis.
Voisi jopa vähentää niitä puuroja ja soseita määrällisesti, jotta joisi kunnolla maitoa. Tai vaihtaa syömäjärjestystä (ensin maitoa maha täyteen) Äidinmaito tosiaan on sitä ravintorikkainta ruokaa ja puurot ja muut sisältävät enemmän kuituja ja hiilihydraatteja, jotka eivät tue kasvua yhtä hyvin.
Jos vauva ei ole aikaisemminkaan syönyt öisin niin miksi enää opettaa siihen. Meillä ei ole vauva herännyt öisin syömään alle kahden kuukauden iän jälkeen.
Esikoinen lakkasi yösyötöt itse 6kk iässä, kuopus tissutteli pitkin yötä vielä 10kk iässä (kunnes itse koulutin hänet siitä irti). Kasvukäyrille ei tuon perusteella käynyt mitään.
Kuopukseni vain halusi nukahtaa tissi suussa. Ei koskaan käyttänyt tuttia, olin siis hänen tuttinsa. Mutta parissa yössä tottui nukkumaan ilman, eikä enää heräillyt. Päivisin yhä syä hyvin sekä kiinteitä että rintaa.
Kasvu hidastui entisestään kun söi tissiä monta kertaa yössä niin soseet ja maito ei maittanut päivällä. Kun lopetettiin yösyötöt niin ruoka alkoi maittaa taas päivällä ja kasvu lähti nousuun oikein rytäkällä.
Kyseisestä tapauksesta en mitään tiedä, mutta kyllä mä olen syöttänyt lapsiani myös yöllä niin kauan kuin ovat halunneet. Esikoinen joi korviketta kerran yössä 8kk iästä 13kk ikään asti jolloin lopetti ihan itse. Kuopus taas söi tissiä ja lopetti yösyömiset 1v4kk iässä. Mä uskon lapsentahtisuuteen tässä asiassa :)
Mutta jokainen tavallaan, en mene moittimaan niitä jotka tekevät toisin kuin minä!
Jos puolivuotias vauva vaikuttaa nälkäiseltä yöllä, miksi ei saisi syödä? Eihän tuon ikäisen pitäisi suositusten mukaan vielä edes syödä paljoa kiinteitä, joten toki voi olla yöllä nälkäinen, kun äidinmaito sulaa nopeasti.
Meilläkin esikoinen alkoi nukkua täysiä öitä 2 kk ikäisenä. Kasvu oli hitaanlaista, mutta ei tullut mieleenkään herätellä tyytyväistä lasta yöllä syömään.
Sen sijaan kuopus todellakin heräili vielä lähes 1-vuotiaaksi syömään. En osannut pitää sitäkään mitenkään kummallisena.
Kuten joku edellä totesi, puolivuotiaalle on uni tärkeää (samoin itselleni). Siksi todellakin kuopuksen herätessä otin hänet viereen ja työnsin tissin suuhun. Vauva sai ruokaa ja unta sekä oltiin kaikki tyytyväisiä. Ei olisi tullut mieleenkään alkaa pitää jotain unikouluja tms. puolivuotiaalle vauvalle.
Voisi jopa vähentää niitä puuroja ja soseita määrällisesti, jotta joisi kunnolla maitoa. Tai vaihtaa syömäjärjestystä (ensin maitoa maha täyteen) Äidinmaito tosiaan on sitä ravintorikkainta ruokaa ja puurot ja muut sisältävät enemmän kuituja ja hiilihydraatteja, jotka eivät tue kasvua yhtä hyvin.
Äidinmaito on tarkoitettu imeväisille, jotka eivät konttaa ja nouse seisomaan. Jos olisin juottanut pelkkää maitoa, lapsi olisi kuollut nälkään. Sitä meni yli litra jo nelikuisena ja lääkärin määräyksestä siirryttiin kiinteämpään ruokaan. Ei kai kukaan luule että pelkällä maidolla elää vilkkaasti liikkuva vauva? Ei se mitään ihmeainetta ole.
Jos lapsi syö päivällä kaksi lämmintä ateriaa, puuroa illoin ja aamuin ja muutamat välipalat, hän saa aivan tarpeeksi ruokaa. Omani söi tuplat tuosta ja paino laski kuitenkin. Kävimme lääkärissä ja lääkäri katseli lasta vähän aikaa ja sanoi että yritä pitää tenava paikoillaan vähän aikaa päivästä, lisäksi juotettiin ruokaöljyä desi päivässä.
Ei johtunut yösyöttöjen puutteesta siis.
Äidinmaito on tarkoitettu imeväisille, jotka eivät konttaa ja nouse seisomaan. Jos olisin juottanut pelkkää maitoa, lapsi olisi kuollut nälkään. Sitä meni yli litra jo nelikuisena ja lääkärin määräyksestä siirryttiin kiinteämpään ruokaan. Ei kai kukaan luule että pelkällä maidolla elää vilkkaasti liikkuva vauva? Ei se mitään ihmeainetta ole.
Kuten täällä joku toinenkin jo totesi, maito on alle vuodenikäisen pääasiallista ruokaa. Suomessakin suositellaan täysimetystä 6kk:n ikään saakka. Miten 7kk:n ikäisen sitten yhtäkkiä pitäisi syödä monen monta ateriaa päivässä?
Ei se mitään ihmeainetta ole.
Äidinmaito on nimenomaan ihmeainetta (ja korvikekin ihan ok). Ajattele, miten paljon vauva kasvaa ja kehittyy pelkästään äm:n varassa.
Kun kiinteisiin siirrytään (4-)6 kk:n iässä, niin siirtyminen on asteittaista, eikä lapsi suinkaan heti ala syödä isoja aterioita. Maito pysyy edelleen erittäin tärkeänä ravintona.
koska hänelle olisi todella vaikea sanoa asiasta.
Ja nämä keskustelupalstat vaan monesti pahentaa parikymppisten äitien hoitomentaliteettia. Koetaan epäonnistumista, kun lasta ei saada johonkin käyttäytymismuottiin koulutettua. Puhutaan totuttamisesta ja siitä että kyllä lapsi pärjää, aivan kuin tuo pärjääminen olisi vähimmäisvaatimus.
Ne lapset on vauvoja aika pitkään. Vaikka ne liikkuu ja konttaa ja leikkii.
Minä taas olen ymmärtänyt, että äidin maito ei n. 6 kuukaudesta eteenpäin ole enää kovin ravinteikasta. Eihän se kelpaa luovutukseenkaan. Ja meille neuvolassa sanottiin, että ensin kiinteitä ja sitten maitoa sen minkä mahtuu. Ei tietenkään heti puolivuotiaana syödä viittä kiinteätä ateriaa päivässä, mutta pikkuhiljaa lisäten ja imetystä vähentäen. Näin ollaan toimittu ja ihan hyvin kasvaa neiti omalla käyrällään.
nukkui yöt läpi 2 kuukaudesta lähtien. Vain silloin kun tuli hampaita oli hänen vaikea nukkua.
pääravinnonlähde on äidinmaito tai korvike. Otappa selvää!
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lok00…
6kk iässä vauva tarvitsee lisäraudanlähteen eli lihan ja pikkuhiljaa totuttautumista kiinteisiin ruokiin. Pääasiallinen ravinnonlähde on silti äm tai korvike.
1) Osa vauvoista tarvitsee yksivuotiaaksi asti yömaitoa. Se on fakta. Mistä tiedät, että oma vauvasi ei ole juuri sitä sorttia?
2) Vauvalle rinta ei ole pelkästään ravinnon lähde. Minusta on käsittämätöntä, että jos vauva seitsenkuisena osoittaa tarvitsevansa rintaa yöllä - syystä tai toisesta - se evätään häneltä.
miksi pitää leikkiä vauvan terveydellä vain oman itsepäisyyden takia. Vauva on näille äideille takiainen ja riesa, joka ilkeyttään väsyttää äitiä. Ja sitten puhutaan lapselle "Turpa kiinni" "Älä viitti penikka nyt juonitella"-tyyliin, kun ne on vasta vuoden ikäisiä ja kaipaavat äidin huomiota.
Ja kovasti sitten vertaillaan tonnin vaunuja ja esitellään merkkilastenvaatteita, mutta se olennaisin unohdetaan kokonaan. Lapsi ja nöyryys lapsen riippuvaisuuden edessä.
tää nyt menee hieman aiheen vierestä, mutta alkoi vaan ahdistamaan tänään mammakerhossa se meininki. Ollaan niin cooleja mammoja että.
Kasvun hidastuminen tuossa vaiheessa voi johtua ihan siitä, että vauva on lähtenyt liikkeelle. Tilanne tasaantuu kyllä ajan saatossa.