Vietättekö oman äitinne kanssa paljon aikaa?

Itse en kestä omaani kuin pieninä annoksina. Tässä jokin aika sitten vietimme 5 tuntia yhdessä ja meinasin oksentaa, kun se lähti.



Välittömästi kun äitini astuu sisään, alkaa ensin mieheni sukulaisten haukkuminen ja se huipentuu sitten meihin ja kotiimme. "Kuinka ne tekee niin ja näin, ja aina selittää sitä ja tätä, ja talo on ruma ja rakennettu vain sinne päin, joka paikka repsottaa, on muuten samanlainen kuin tämä teidän koti. Ja mikä tuossa teidän pihallakin taas on ja miksi tämä on laitettu näin, ja tuokin pitäisi olla eri paikassa..."



Ja sitten siirrytään lastemme arvosteluun. "Toin nyt näitä satsumia, niin kun ei noista teidän lapsista tiedä mitä ne syö, eihän ne syö mitään tai ei niille kelpaa mikään, aina pitäisi olla herkkuja ja hedelmiäkään ne ei syö." "No syöhän ne banaania, omenaa, viinirypäleitä, pääryniä..." Yksi vain pitää satsumista ja juuri niitä pitää tuoda, kai siksi, että pääsee mainomaan. Ai niin ja toihan hän pullaakin, mansikkakääretorttua ja irtokarkkeja, pääasiassa suklaata jossa oli pähkinää ja muuta. Yhdellä lapsistamme on allergioita ja ei voi syödä appelsiinia, mansikkaa, pähkinää yms. Ja tästä sitten äitimme saa joka kerta raivarit, kun joudun toppuuttelemaan, ettei niitä saa lapselle antaa.



Ai niin ja missäs isommat lapset ovat. No kavereiden kanssa, kun eivät olleet tietoisia että mummo tulee yllärikylään. Siitä vaan sitten soittelemaan kotiin ja tyttöä en meinannut millään saada houkuteltua, kun inhoaa mummoaan. Tuli se sitten ja mummo alkaa heti ensiksi lapselle (8 v.) selittää, "mitä siinä tulee edes teeskentelmään tänne ja miten se kouluki menee, laskepas nyt nämä yyyks pluuus kaaks, mitäs se on, kooolmee kertaa koolmee, mitä ekkös nää ossaa laskea, onko läksyt jääny tekemättä". Teki mieli heittää koko ämmä ulos!



Nieleskelin kiukkuni ja lapset tuntevat äitini, olen heille sanonut että ei tarvitse noista puheista välittää. Kyläily huipentui taas siihen, että "mikä minulla on, kun olen niin ongelmallinen ja mikään ei kelpaa ja mitään ei taas saa sanoa". Suutuin sitten viimein ja sanoin, että hulluksihan sitä tulee, kun ovesta tulet sisään ja heti alkaa kaikkien ja kaiken haukkuminen, mitään positiivista ei ikinä kuule, ei edes lastemme suhteen. "no saahan tässä nyt oman mielipiteensä sanoa" Mutta minä en toki saa, paitsi jos olen ihan samaa mieltä...



Tekee niin mieleni olla pitämättä yhteyttä lainkaan.