Erja Rusanen niin oikeassa HS:n artikkelissaan!!
Etta lapsella pitaa olla tuo yksi vahva kiintymyssuhde josta hanen pitaa antaa itse kasvaa eroon omassa tahdissaan. Paivakotiin vasta myohemmin!
Kommentit (33)
että vasta jälkikäteen tajuaa mikä olisi ollut oikea ratkaisu. Vaikka tietenkin yrittää aina tehdä parhaansa. Ei voi esimerkiks tietää etukäteen, että miten lapsella tulee menemään päiväkodissa, onko kavereita, kiusataanko, vetäytyykö ennen niin reipas lapsi omiin oloihinsa, onko hänellä kavereita,joitten kanssa synkkaa, tai omaa hoitajaa, joka välittää aidosti, kuinka usein hoitajat vaihtuvat jne jne..
että alle 3-vuotiaalle se päiväkoti ei ole oikea paikka.
Sen jälkeen voi sitten miettiä päiväkodin laatua (eli panostaa hyvän paikan etsimiseen) ja hoitopäivän pituutta.
päiväkoti voi oikeasti vahingoittaa lasta myös fyysisesti. Jatkuvat korvatulehdukset voi viedä kuulon! Kuinka mieltä ylentävää on lapsesta kun räkä valuu ihan jatkuvasti ja mikä sairaus milloinkin vaivana...
Toiset lapset tönii ja kopsauttelee, ja veri lentää aina aika ajoin kun pihalla aikuiset ei valvo ja ohjaa lasta, nähty on!
Femakko kuin femakko. Ei isillä taas ole juurikaan mitään virkaa lasten elämässa vaan aivan turhia tämän mielestä. Ei taas todellakaan ajatella lapsen parasta, vaan naamioidaan lapsen paras äidin parhaaksi. Näinhän se on aina mennyt! Harmittavaa aidosti lapsiaan rakastavien isien kannalta.
Kyllä sen omasta lapsestaan näkee, missä mennään. Juuri tuon, miten avartaa vähitellen lapsen maailmaa ja miten tulee niitä kausia, jolloin lapsi on selkeästi kypsä uuteen sosiaalistumisen vaiheeseen.
Oma äiti tietää parhaiten.
Tai isä yhtä hyvin.
Meidän 70-luvulla syntyneet on viety hoitoon parin kuukauden ikäisinä enkä usko että sen väkkivaltaisempia ollaan kuin muutkaan sukupolvet. Ja tuo tutkija oli sitä mieltä että päiväkodissa pitäisi olla omahoitja joka sitoutetaan hoitamaan lasta viisivuotiaaksi??? Ja se pitäisi korvata hoitajalle että ei saa vaihtaa työpaikkaa tai jäädä äitiyslomalle ym. Mutta kun niitä uusia naperoita tulee hoitoon koko ajan niin sieltähän ei pääsisi ikinä hoitajat mihinkään. Mitäs jos korvattaisiin vanhemmille kunnolla se että itse hoitavat lapsensa.
tai hoidettiin siis kodin ulkopuolella. Jostain syystä huomattavasti useampi 70-luvulla syntynyt kärsii mielenterveysongelmista kuin 60-luvulla syntyneistä, eli jotain yhteyttä asioilla voisi olla.
eläkkeelle masennuksen ja mielenterveysongelmien vuoksi.
En tiedä missä vika, mutta ei voi kauhean terveiksi meidän sukupolvea kehua...
Meidän 70-luvulla syntyneet on viety hoitoon parin kuukauden ikäisinä enkä usko että sen väkkivaltaisempia ollaan kuin muutkaan sukupolvet. Ja tuo tutkija oli sitä mieltä että päiväkodissa pitäisi olla omahoitja joka sitoutetaan hoitamaan lasta viisivuotiaaksi??? Ja se pitäisi korvata hoitajalle että ei saa vaihtaa työpaikkaa tai jäädä äitiyslomalle ym. Mutta kun niitä uusia naperoita tulee hoitoon koko ajan niin sieltähän ei pääsisi ikinä hoitajat mihinkään. Mitäs jos korvattaisiin vanhemmille kunnolla se että itse hoitavat lapsensa.
tai hoidettiin siis kodin ulkopuolella. Jostain syystä huomattavasti useampi 70-luvulla syntynyt kärsii mielenterveysongelmista kuin 60-luvulla syntyneistä, eli jotain yhteyttä asioilla voisi olla.
oli sitten tasoltaan mitä tahansa. Voisin jäädä kotiin lapsen kanssa pidempään vain jos saisin saman verran rahaa kuin työssä tienaan.
Femakko kuin femakko. Ei isillä taas ole juurikaan mitään virkaa lasten elämässa vaan aivan turhia tämän mielestä. Ei taas todellakaan ajatella lapsen parasta, vaan naamioidaan lapsen paras äidin parhaaksi. Näinhän se on aina mennyt! Harmittavaa aidosti lapsiaan rakastavien isien kannalta.
Isä sysätään täysin syrjään ja suorastaan rinnastetaan ventovieraaseen. Tuon artikkelin perusteella pitäisi esimerkiksi isäkuukausi lopettaa, koska vauva JOUTUU olemaan isän kanssa ja äiti töissä.
Lapsella voi ja pitääkin olla useampi pitkäaikainen kiintymyssuhde pienestä pitäen. Ajatelkaa nyt, tuolla perusteellahan olisi ihan kaikki sallittua, koska mitään haittaa ei ole - vanhempien eroamisesta vanhempien lasten virikehoidatukseen - koska äidinhän pitää keskittyä vauvaan. Täysin hullua!
Ensinnäkin niitä lapsia tuli vuoden välein, että jokainen sai olla "vauva" vain vuoden.
Toisekseen, äidit meni navettaan ja pellolle heti aamulla ja lapset juoksi keskenänsä tai isovanhempien kaitsemana.
Kyllä nykyajan äidit viettävät enemmän aikaa vaivansa kanssa, ainakin sen ekan vuoden.
En minäkään alle kaksivuotiasta päiväkotiin veisi, mutta en näe kehitykselle haitallisen viedä hoitoon sellaista, jos lapsi osaa puhua, syödä, käydä pissalla ja selkeästi kiinnostaa leikit yksin tai muiden lasten kanssa.
Meidän 70-luvulla syntyneet on viety hoitoon parin kuukauden ikäisinä enkä usko että sen väkkivaltaisempia ollaan kuin muutkaan sukupolvet.
Ja tuo tutkija oli sitä mieltä että päiväkodissa pitäisi olla omahoitja joka sitoutetaan hoitamaan lasta viisivuotiaaksi??? Ja se pitäisi korvata hoitajalle että ei saa vaihtaa työpaikkaa tai jäädä äitiyslomalle ym. Mutta kun niitä uusia naperoita tulee hoitoon koko ajan niin sieltähän ei pääsisi ikinä hoitajat mihinkään. Mitäs jos korvattaisiin vanhemmille kunnolla se että itse hoitavat lapsensa.