Miten pääsen yli siitä että mies aina töissä? Yksin pyöritän arjen ja vkloput.

Tarttee jatkaa samoilla voimavaroilla, mitä on kaverit ja nuo lapset.

Onko se eroaminen ainut vaihtoehto? Jos nainen ahdistuu siitä, että perhe tulee kaiken jälkeen, niin joo (tuo vastaaja, jonka miehellä oli aina muuta paitsi perhe). Mutta jos on aloittaleva yritys niin se vie aikaa. Ei voi minkään. Ja jos ukkoa ei näe, niin eihän sen kanssa voi riidelläkään. Ja jos joka tapauksessa hoitaa itse kaiken, niin miten se sillä eroamalla helpottaisi? Jos eroaa niin on vähemmän rahaa käytössä, pienempi kämppä ja ihan yhtä paljon hommaa. Jos mies tekee joskus jotain, tuo vähän (tai paljon) rahaa taloon ja elo ei ole riitaa, niin miksi erota. Jos haluaa etsiä sitä parempaa miestä, niin voi sitä etsiä varattunakin.

Ap:lle vielä niin voisiko miehesi tehdä osan firman töistä (paperityöt) kotona? Näin olisi auttavana kätenä jos tarvii akuutisti, mutta tekisi siis myös työnsä. Meillä mies tekee näin eli työpaikalla pakolliset ja muut kotona. Vie lapsia harrastuksiin ja tekee sitten odotellessaan siellä hommia. Riippuu tosin alasta käykö tämä.

paitsi että lapset ovat tässä ajassa kasvaneet isommiksi. En ole ikinä nähnyt asiassa mitään ongelmaa eli lienee asennekysymys. Minusta on ihanaa, että ei arvitse kysellä mielipiteitä tai sopia mistään vuoroista, koska olen yksin vastuussa arjesta ja juhlasta. Mies ottaa lapsia mukaan töihin silloin, kun se on mahdollista ja toisaalta on ihanaa, että kun on kotona niin on kotona eikä harrastamassa.

Musta on jotensakin ihmeellistä, kun täällä ollaan asiaan kuin asiaan antamassa ohjeeksi eroa.

Tuon takia ei kannata erota. Mä erosin yrittäjä miehestäni ja lapset jäivät mulle ja tapailivat isäänsä kerran pari kuussa. Parin erovuoden jälkeen myös minä aloin tapailla lasten isää, siis entistä miestäni seurustelun merkeissä, minkä seurauksena tulin kolmannen kerran raskaaksi hänelle. Ihana yllätys ja tämän "iltatähden" ansiosta ollaan jälleen oikea perhe. Mentiin uudelleen naimiseen miehen kanssa ja molemmat ollaan nyt jälkeenpäin oltu sitä mieltä, että erominen on ollut elämämme suurin moka. Heitimmehän tavallaan muutaman vuoden yhteistä elämäämme romukoppaan.

Keskustele miehesi kanssa asioista. Velvoita häntä osallistumaan edes välillä arkeenne jotenkin, että saisit hengähtää. Onko naapureita/kummeja/mummeja, jotka voisivat auttaa sinua?



Siivoojan palkkaaminen aika ajoin?

Eikös nuo lapsetkin ole jo aika isoja?

Ostat vaan joskus valmista ruokaa ja lepäät itsekin.

Samassa veneessä ollaan pienempien muksujen kanssa!

Mulla kolme alle kouluikäistä ja sama meno. Itse tiesin kyllä tämän jo äidiksi ryhtyessäni että työ vie miestä ja nyt on vielä ulkomailla töissä että kaikki on minun hoidettava täällä. Mielestäni tähänkin tulee tietty rutiini. Sitten en tiedä kun palaan töihin että miten tiukkaa tekee mutta uskon että sekin alkaa ajan myötä sujumaan jollain tapaa.



Itse olen helpottanut elämääni niin että kerran viikossa meillä käy MLL:n hoitaja noin kolmen tunnin ajan. Siinä ajassa saan hoidettua omia asioitani ja ehdin käydä vaikka kävelylenkillä tuulettamassa päätäni. Kolmen lapsen kanssa on aina hankalampi käydä asioilla vaikka sujuuhan sekin ja sitä on tullut tehtyä. En kuitenkaan luopuisi enää tästä omasta kolmesta tunnistani viikossa kun sukulaiset ovat yli 200km päässä eivätkä käy meillä säännöllisesti.



Tsemppiä arkeen! Vinkkinä myös että monesti vaikka olisi tosi väsynyt niin pieni lenkki tai muu liikunta mitä tykkäät harrastaa piristää mieltä. Eli ota se hoitaja tai häippää ovesta ulos kun mies tulee. Siten jaksat vähän paremmin.

että tilanne muuttu jossain vaiheessa. Minun mieheni on ollut yrittäjänä nyt yhdeksän vuotta josta puolivuotta päätoimisena. Työpäivät ovat yleensä 6.30-22.30.

Se onni on meidän yrityksessä, että se on tällä hetkellä keittiön seinän takana. Jos tarvitsen apua hän tulee auttamaan ja jos mieheni tarvitsee apua niin minä menen auttamaan. Meillä on kolme lasta ja neljäs tulossa, vanhin on viisi vuotias. Kutsun itseäni käytännön yksinhuoltajaksi, ihan itse saan päättää mitä teen kunhan se ei häiritse mieheni työtä.

Turvaverkkoa ei ole täällä päin lainkaan, jos tarvitsen lastenhoitoapua niin hankin hoitajan ja maksan itseni kipeäksi. Nyt olen töissä niin pää kestää paremmin. Aamuisin mieheni tulee kaveriksi pukemaan lapset, että ehdin viedä lapset hoitoon ja ehdin töihin. Viimeisen puolenvuoden aikana on myös tullut auttamaan iltatoimissa ja nukkumaan laittamisessa.

Itse autan miestäni yrityksessä sen mitä voin, eli tavaranhankintaa ja muuta ajoa. Lapset autoon ja menoksi. Se miten kestän, johtuu varmaan miehen mallista kotoa, isänikin on yrittäjä ja eikä koskaan ollut kotona. Aina kun lapset voivat mennä isälle kaveriksi hän ottaa heidät mukaan. Haluan lapsieni tuntevan isänsä paremmin kuin minä omani. Silloin kun mies on vapaalla ja kotona niin hän on 100% kotona, kun ei kuulemma raski lähteä lasten ja vaimon luota minnekään. :)

Yrityksen toimimaan saattamiseksi menee useampi vuosi, jos ei halua velkarahalla yrittää. Meillä ollaan parempaan suuntaan menossa ja blondina ajattelen, että sitä vapaa-aikaakin tulee. Ero ei ole käynyt mielessä, kun minä rakastan tätä yrittäjää. Välillä kun saa teetä ja sympatiaa niin taas jaksaa. Nyt nukkumaan...

Meidän perheessä on 10 kk vauva ja itse olen hoitovapaalla, että tilanne ei välttämättä ole teidän tilanteeseen täysin vertailukelpoinen. Mutta kerron kuitenkin, miten itse olen tästä dilemmastamme selvinnyt.



Mieheni tekee tällä hetkellä projektityötä ja työpäivät alkavat maanantaista perjantaihin seitsemältä, takaisin kotiin palaa ilta kuuden ja kahdeksan välillä. Aiemmin oli vain ma-to töissä, mutta nyt on töissä toistaiseksi myös perjantaisin.



Mieheni harrastaa metsästystä ja hirvijahti on tällä hetkellä kuumimmilaan. Häviää aamulla viikonloppuisin samoja aikoja kuin viikollakin ja palaa illalla myöhään takaisin. "Huonoimpina" päivinä näkee lapsemme aamulla nukkumassa ja illalla vastassa sama näky.



Itselleni parasta "terapiaa" on ollut kertoa avoimesti, että olen seitsemänä päivänä viikossa käytännössä yksinhuoltaja - ja myöntää suoraan, että "kyllä, välillä ärsyttää yksin vastata kaikesta". Ja samoin sanoin olen puhunut myös miehelleni, milloin nyt vaan satutaan törmäämään.



Ero ei ole edes käynyt mielessä. Tähän olen ajatellut olevan taustavaikuttimena sen, että olen itse kasvanut perheessä, jossa isä oli reissutöissä arkisin ja viikonloppuisin pyöritti perheyritystämme. Olen vain jotenkin (kierosti?) kasvanut tällaiseen elämään, enkä näe siinä mitään outoa.



Myös se kannustaa jaksamaan, että hirvijahti ei kestä ikuisuuksia. Tiedän myös, että mieheni työpaikan seuraava projekti tulee olemaan sellainen, että hän on ainakin neljänä päivänä viikossa pois kotoa. Mutta toisaalta, jostain se leipä on tähänkin pöytään hankittava.



Ja kerrottakoon vielä, että olen myös kiukutellut ja huutanut. Se on vain pahentanut tilannetta. Oma pää kestää paremmin, kun ei anna turhan kiukun vallata, vaan luottaa tulevaan. Enemmän tai vähemmän.



Toivottavasti lyhyesti kerrotut kokemukseni kannustavat sinua ja muita samassa tilanteessa olevia jaksamaan eteenpäin! :)

Miks miun isäpuoli on mukamas ylitöis joskus kymmenelt illal lähtee töihi, ja lähtee 21 tää on toistunu monesti. Mietin sitä että pettääkö se miu äitii. Kun enne ol niin että se meni 7 ja tuli klo 20 vasta kotia. Osaaks joku selittää? Miul on ollu usein se tunne että isäpuoli pettää äitiä. En ymmärrä kun se on jatkuvasti melkein niin että menee klo 22 töihi, mut lähtee aikasemmin yheksä aikaa. Ja joskus oli nii että klo 7 läks töihin ja klo 20 palas töistä. Pussaillut ja yhes olo on äitin ja isäpuolen kans vähentyny. Pelkään vaa äitin puolest jos isäpuoli pettää miulle tärkeää äitiä.

Hanki oma elämä? Meillä mies lähti 5h ajomatkan päähän töihin kun nuorin oli 9kk ja toiset 4v ja 7v. Hyvin on pärjätty, yksin hoidin kodin jo aiemminkin ku ei oo sen tyyppinen mies että enemmälti siivois jne. Viikonloput mies on kotona ellei ole harrastuksissaan. Isoin lapsista eniten protestoi mut muuten hyvin mennyt, puolisen vuotta nyt takana.

Mulla on ystävät kenestä saan seuraa ja auttavatkin tarvittaessa. Mun elämä on oikeasti tosi kivaa kun teen lasten kaa arkena just mikä meille sopii eikä tarvii miestä huomioida, se kun pitää vähän erilaisista jutuista.. Oikeastaan helpompaa jopa kun tietää että koko paketti on omassa hanskassa niin eipä oo epäselvää kuka tekee mitäkin, helpompi suunnitella arkea kun ei edes oleta että toinen siihen osallistuu vaan tietää itse hoitavansa kaiken.

Vkloppuisin tehdään lähinnä sit kaikkea kivaa vaan yhdessä, mut silloinkin otan päävastuun lasten asioista kun minähän niistä parhaiten kartalla oon. Välillä otan sit omaa lomaa tyttöporukalla ja onhan nuo pärjänneet.

Meilläkin ennen vittuunnuin kun mies oli pitkää päivää poissa ja odotin ja odotin ja toivoin ja oletin....turhaan. Nyt selkeetä ku ei odota ja oleta mitään arkisin. Kaikki muuttui paljon helpommaksi.

Onko se mitään rakkautta, jos kukaan ei ole ikinä kotona?

Juu sanoitte olenne töissä perheen hyväksi, mutta otitteko ikinä vapaata etelänmatkaa varten ja kustansitte sen?

Juu ette, siinä ajassa lapset kasvoivat eivätkä halunneet enää matkata kanssanne ja vaimokin muuttui, niin ettei hänkään kelvannut enää matkaseuraksi.

Sen sijaam jatkoitte itsenne tituleeraamista yrittäjäksi ja teitte töitä ympärivuorokautisesti sen uhalla, että perheenne hajosi. Lapset hamkkivat aikanaan omat ammatit eivätkä tarvinneet sitä rahaa, mitä tilitit. että minä poika käyn töissä ja tuon rahan.'

Juu kerran ostit luistimet ja lämmitit kalapuikot, se oli siinä sinun panoksesi perheelle ja koko ajan töissä, että tulee rahaa-...

katsele aina maksettuja laskuja  ja mieti sitten että mitä ois jos mies ei tois rahoja.

Aloittaja menee töihin eikä elä miehen siivellä.