kohteleeko teistä mieheni lastani oikein?

isäänsä, kuinka paljon isä on mukana, saako häneltä millaista hyväksyntää?

toisen "uroksen" jälkeläiset, ihan sama onko eläin, vai ihminen. Itte en tollasta kattelis, lapset asetan elämässäni kyllä "miesten" edelle. Ei tätä ole kiva sanoa, mutta tästä on tehty tutkimuksia, enkä tiedä mikä teidän tapauksessa auttas. Voi olla myös että sun miehellä on ollu samassa iässä ikävää ittellä, ja se kohtelee nyt sun lasta niinkuin sitä on kohdeltu, silloin.

Ihmisen kanssa voi neuvotella ja sopia asioista. Meillä oli vähän sama tilanne mun miehen kanssa, hän kohteli mun mielestä suhteen alussa vähän liian ankarasti lapsiani ( tosin on ankara myös omille lapsilleen ). Hän oli elänyt aika pitkään yksin vain töitä tehden ( tapasi lapsiaan satunnaisesti ) ja oli aika jumiutunut omiin rutiineihinsa. Tein selväksi, että perhe-elämä on sitä, että otetaan jokainen perheen jäsen huomioon ja lasten täytyy saada olla lapsia eikä joka tahrasta sohvalla voi nostaa meteliä. Toki normaali kuri pitää olla ja myös isä- tai äitipuolella täytyy olla oikeus myös ojentaa ( sanallisesti ) lasta jos tarve vaatii.

Uusperheys on haaste ja vaatii paljon kaikilta osapuolilta, mutta ei mikään mahdoton kuvio. Jos kaikilla vain tahtoa riittää puhaltaa yhteen hiileen, homma toimii siinä missä ydinperheilläkin.

pitää sekoittaa lasten elämää entisestään uudella puolisolla (paitsi jos hän on hyväksi lapselle/lapsille) kun on ensin erottu ja sitten pistetty taas hynttyyt yhteen jonkun kans. Itse olen 3 lapsen yh enkä todellakaan aio sotkea rauhallista ja tasapainoista perhe-elämäämme uudella perheenjäsenellä ja hänen sukulaisillaan ym. Kyllä aikuinen ihminen voi seurustella ilman että on pakko alkaa leikkimään kotia uuden kumppanin kanssa. Kysymykseesi: jätä se. Mies ei selkeästikään todella välitä tyttärestäsi eikä omaa sydämen sivistystä kuten joku täällä jo sanoi.

Korjaa nyt se poikasi itsetuntosikin.



Ja kyllä, miehellä ON velvollisuuksia ja rutkasti! Ensimmäinen on hyvät käytöstavat. Niilläkin päästään jo pitkälle eikä lapsen tartte ponnistella ylenmäärin asioista, jotka pitäisi olla suht. normaaleja.

oli mukava ja huomaavainen lapsille ennen yhteenmuttoa ja sitten pikkuhiljaa lipsui siihen haukkumiseen. Lopulta katkaisi talosta sähkötkin ettei lapset vaan hänen sähköjään tuhlaa kun minä olin poissa. Oli aina lasten kimpussa siis silloin kun minä en ollut puolustamasa. Ero tuli enkä ole sen äijän perään kertaakaan itkenyt.

kirjoittanut, että isäpuoleni oli tuollainen, (tosin pahempi kuin mitä tuossa kuvaat mutta tilannehan voi pahentua jos se on jo seurusteluaikana tuollaista), ja kärsin asiasta pitkään ja vasta nyt yli kolmekymppisenä olen antanut äidilleni anteeksi. Sisaruksillani (2kpl) on molemmilla mennyt elämä aika lailla päin p:tä (huumeita, väkivaltaisia miehiä, huostaanotto, koulupudokkuus jne.), nyt lähempänä 30 ikävuotta keräilevät palasiaan ja voivat paremmin mutta en tiedä antavatko he koskaan anteeksi äidille. Isäpuoli ei toki ole ainoa syy mutta kyllä meidän ongelmiin mielestäni on voimakkaasti vaikuttanut se, että kotonaan ei saanut koskaan rentoutua eikä tuntea olevansa hyväksytty ja haluttu.



Neuvoni siis, älä muuta yhteen miehen kanssa, jatkakaa seurustelua mieluiten niinä aikoina kun lapsesi on isällään tai muuten hoidossa.