Miten te lätkäperheiden vanhemmat jaksatte?

tulee surullinen mieli osan puolesta.

Olen itse neljän lapsen äiti.Kaksi vanhinta ovat poikia ja molemmat pelaavat lätkää.Treenejä on 9 krt vko ja pelit.Välillä muakin ärsyttää kuskaaminen,mutta onneksi matkaa vaan 5km.En tekisi koko hommaa ellei se olisi poikien intohimo ja yleisen jaksamisen lähde.Urheilen myös itse joten tiedän mistä puhun tuossa jaksamisessa.Lopettaa voisi kumpi vaan millon haluaa.Mies on todella aktiivisesti mukana.

Meillä on myös kaksi tyttöä.Kulkevat ainakin toistaiseksi innokkaasti mukana peleissä.Jos joku ei peliin halua lähteä,jää toinen vanhemmista kotiin.Jos ja kun tytöt haluavat aloittaa harrastuksen(2v ja 3v),myös heillä on siihen mahdollisuus.Ja uskon poikien lähtevän mukaan esim.ratsastustunnille kannustamaan :).

Raha on suhteellinen käsite,kuka panostaa mihinkin.Kyllä meillä aika riittää myös yhteiselle ajalle ja reissataankin n.3krt vuoteen.Pojat reissanneet myös isän ja joukkueen kanssa jopa ulkomailla turnausmatkalla.Myös elinikäisiä ystävyyssuhteita on varmasti solmittu.Kyllä uskallan sanoa ,että lätkän harrastaminen on meidän pojille rikkaus!!

heppatunnille kannustamaan.. sulla tosiaa taitaa olla en pojat vielä alakoulussa...

Itse harrastin kilpatasolla joukkuelajia koko nuoruuteni ja vanhemmat kuskasivat. Ei sitä silloin tajunnut, miten raskasta heille varmaan aika ajoin oli, sen tajusin vasta aikuisena. Mutta olen kyllä muistanut heille moneen otteeseen sanoa, kuinka kiitollinen tuosta tuesta ja mukanaelämisestä olen! En minä kärsinyt siitä, että "koko elämä" pyöri lajin ympärillä, että treenejä ja kilpailuja oli melkein vuoden jokaiselle päivälle. Siellä olivat ystävätkin! Ja he ovat elämässäni edelleen ja samoin ammennan työelämässäni noista urheilussa saaduista opeista: sitkeyttä, nöyryyttä, kykyä ottaa vastaan kritiikkiä, kykyä keskittyä ja tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa tiiminä.



Treeneihin menin ihan omasta vapaasta tahdostani, intohimosta lajia kohtaan. Täällä sanotaan, ettei muka koskaan ehtisi olla perheensä kanssa. Ei minulla sellaista kuvaa omasta nuoruudestani ole, hyvin ehdin olla perheenkin kanssa ja koulu sujui siinä sivussa vasurilla ja hyvin tuloksin.



Että kyllä se antaakin, vaikkei rakkaasta harrastuksesta itselleni ammattia tullutkaan.

Melkein arvasinkin jonkun tohon tarttuvan.Sehän oli osittain vitsi :D.Ihan sama kuule vaikkeivat lähtisikään.Tuskimpa se on keltään pois.



T.27

Itse harrastin kilpatasolla joukkuelajia koko nuoruuteni ja vanhemmat kuskasivat. Ei sitä silloin tajunnut, miten raskasta heille varmaan aika ajoin oli, sen tajusin vasta aikuisena. Mutta olen kyllä muistanut heille moneen otteeseen sanoa, kuinka kiitollinen tuosta tuesta ja mukanaelämisestä olen! En minä kärsinyt siitä, että "koko elämä" pyöri lajin ympärillä, että treenejä ja kilpailuja oli melkein vuoden jokaiselle päivälle. Siellä olivat ystävätkin! Ja he ovat elämässäni edelleen ja samoin ammennan työelämässäni noista urheilussa saaduista opeista: sitkeyttä, nöyryyttä, kykyä ottaa vastaan kritiikkiä, kykyä keskittyä ja tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa tiiminä. Treeneihin menin ihan omasta vapaasta tahdostani, intohimosta lajia kohtaan. Täällä sanotaan, ettei muka koskaan ehtisi olla perheensä kanssa. Ei minulla sellaista kuvaa omasta nuoruudestani ole, hyvin ehdin olla perheenkin kanssa ja koulu sujui siinä sivussa vasurilla ja hyvin tuloksin. Että kyllä se antaakin, vaikkei rakkaasta harrastuksesta itselleni ammattia tullutkaan.

Itsekin harrastin nuorena intohimoisesti ratsastusta. Kaikki kaverit olivat talleilta ja talleilla oltiin joka päivä. Mahtavat muistot lämmittävät vieläkin mieltä.

Jääkiekkoon palatakseni, ystäväni poika on pelannut kiekkoa ja ainakin ystäväni piti turnaus- ja leirimatkoja oikein mukavana aikana ja sanoo vieläkin joskus kaipaavansa niitä. Harrastuksen parista myös vanhemmat ovat löytäneet uusia ystäviä.

eipä tarvitse itse kasvattaa, kun ei juuri lastaan edes näe. Meidän lapsen luokalla noita on useita, eikä ne pojat kyllä ole perheensä kanssa ikinä. Ja sen kyllä sitten käytöksestä näkee. Just olin auttelemassa luokkaa yhdellä retkellä ja nää lätkäsankarit örvelsi pahemmin kuin maajoukkue ikinä. Yhdellä oli äiti mukana - ja tää sitten haahuili jossain taustalla vikisten "voi valtterikulta, älähän nyt jne."



Sanoisin, että tässä on nyt pikku yleistys menossa :). Poikani on neljännellä ja treenejä on neljät viikossa. Kyllä hän on kotona nämä muut ajat, pärjää koulussa hyvin, osaa käyttyäytyä. Ei pidä yleistää. Joka lajissa on näitä ei niin hyvin kasvatettuja, jostain syystä lätkästä vaan on tehty se pahin kaikista. Onko siinä sitten lopulta kateudesta kyse, kun ei ole varaa kustantaa omaa lasta?? :D

nuorempina kuin muut pojat. Myös nuuska kuuluu kuvioihin. Kannattaa lukea lätkäfoorumeita niin voi vanhemmilla sydänalaa hiukan karvastella. Voi tulla ihan uusi näköala harrastukseen.



Ps. sieltä löytyy myös paljon juttua, kuinka pojat kertoilee, keneltä tytöltä saa kaikki ja ketä vois panna kimpassa. Lätkänpelaajat on tässäkin niin miehisiä jo teininä.

Meillä kiekkoilee sekä kaksi poikaamme että tytär, plus vielä me vanhemmat (aikuiset tosin vain kerran viikossa sellaista hupikiekkoa).



En ole työelämässä, joten nyt sunnuntaina käyntiin pyörähtävä kausi tuo kaivattua säpinää elämään :) Johan tässä on saatu viettää rauhallista kotielämää (laatuaikaa?!?) jo monta kuukautta.. Jollakulla meistä on harkat tai peli viikon jokaisena päivänä. Treenien kulkeminen ei ole ongelma, asumme muutaman minuutin kävelymatkan päässä hallilta. Kävellen tosiaan kuljemme, varusteet saa säilyttää hallilla mikä on loistojuttu, eivät vie tilaa tai haise täällä kotona :)



Sosiaalinen elämämme suorastaan kärsisi, jos lapset eivät pelaisi lätkää - sitä kun pelaa täällä KAIKKI. Treenien ajan voi mukavasti päivittää kuulumisia ja parantaa maailmaa muiden kaukalon laidalla hengailevien vanhempien kanssa. Turnaukset muilla paikkakunnilla ovat sokeri pohjalla, meillä (sekä lapsilla että aikuisilla) on aina todella hauskaa hotellireissuilla.



Emme asu Suomessa, joten sekä lätkää pelaavat että ne harvat jotka eivät sitä pelaa, osaavat käyttäytyä fiksusti ja muita kunnioittaen. Viinalla läträyskään ei kuulu oleellisesti kuvioon. Hotellireissuilla vanhemmat ottavat todennäköisesti pizzaillanvietossa oluen tai kaksi, mutta siinä kaikki.



Kustannuksetkaan ei ole pahoja, kausi maksaa reilun 125$ (eli satakunta euroa) per muksu. Sillä saa 2-3 treeniä viikossa ja viikonlopun pelit päälle. Varusteita saa todella hyvin käytettyinä, mutta eivät ne maksa täällä kovin älyttömästi uusinakaan. Pelimatkojen polttoaineet nyt tietysti ovat jonkinmoinen kustannus, mutta me olemme niin "levoton" perhe että matkustelisimme varmaan muutenkin jos ei tehtäisi sitä lätkän takia.



Lapset odottavat kauden alkua hullun kiilto silmissä eivätkä muusta puhukaan, johan tässä on oltu ilman huhtikuusta asti!



Mutta täytyy kyllä sanoa, että tätä ketjua lukiessani lajivalinta olisi ehkä joku muu jos asuisimme Suomessa... Suomessa olisin todennäköisesti myös töissä, enkä välttämättä haluaisi käyttää kaikkia iltojani harrastamiseen :)

Ehkä tuo sopii vanhemmille, jotka eivät siedä lastaan kotona tai on vaikeuksia kasvattaa lastaan. Miten harrastus pitää lapsen pois pahantaeosta, kuten joku kirjoitti. Onko vaihtoehdot jääkiekon pelaaminen kontra ilkivalta?

mutta se on se kumma tunne, kun lapsi rakastaa lajia enemmän kuin varmaan mitään. Se on aika iso uhraus omalla tavallaan, mutta toisaalta samalla myös aika selkeä ja pysyvä asia: treenit on samoina aikoina, jatkuvasti ja yleensä aikataulut on aina hyvin tiedossa etukäteen. Ja koska aika menee suurimmaksi osaksi treeneissä, niin hirveästi ei mitään muuta säätöä ole lapsen menojen ja harrastusten kanssa, aina vaan ne samat.

Ja toisaalta sitä huomaa, että välillä on vanhemman tehtävä myös rajoittaa harrastusta ja tehdä niitä rajoja, joiden mukaan mennään. Muuten lapsi olisi jäällä tai muissa treeneissä joka päivä ties miten pitkään.

luokan kuumakalleja ja vaikeasti hallittavissa. Kenenköhän unelmaa he lopultakin elävät.

sattui joku nuorisoporukka, ikää max 20v samaan laivaan. Jääkiekkoilijoita olivat. Ryyppäsivät koko matkan, kulkivat alasti käytävillä, häiritsivät kaikkia. Olisivat edes omana tietonaan pitäneet lajin, jota harrastavat.

Että on melkein joka päivä yhtä ja samaa harrastusta? Eikö siinä kaverisuhteet ja koulu kärsi? Onko lätkäisien joukossa niitä, joille pojan lätkänpeluu on kunnia-asia?

Mutta kun kaikki kaverit pyörivät samassa kaukalossa? Huonomminkin voisi olla, jos vaikka kaikki kaverit olisivat VAIN samassa FB:ssa.

Kai se on elämäntapa siinä missä joku muukin, eli perhe elää mukana. Tuttua myös tytöille, ja muissakin harrastuksissa, mm. musiikissa, baletissa.

Meillä pojalla 5jäätreenit+1oheiset viikossa, sekä ne pelit. Turnauksia ei hirveän monia kaudessa ole.



Lisäksi meiltä löytyy voimistelijatyttö, jolla 4treenit viikossa, sekä kisoja.



Nuorin sitten vasta ratsastaa 1-2kertaa viikossa.



Ja juu välillä vanhempana on väsynyt kuskaamiseen. Toisaalta noista lasten harrastuksista on löytynyt omaakin sosiaalista verkostoa meille vanhemmille.



En odotakaan että kenestäkään meidän lapsesta tulee omassa lajissaan ammattilaista, eivätkä kyllä lapsetkaan. Kyseessä on harrastukset, joissa viihtyvät. Siellä opitaan paljon asioita joista varmasti on myöhemmin hyötyä elämässä (sosiaalinen verkosto aikuiskontakteineen, sitoutuminen, kurinalaisuus).



Toivon että meillä lapset saavat harrastuksesta onnistumisen tunteita ja elämyksiä, jotka luovat itseluottamusta. Harrastuksissa saavat myös uusia kavereita. Eli se aika mitä harrastukset vievät koulukaverien kanssa olosta pois, niin tuovat laajemmalta asuinaluuelta olevien kavereiden kanssaoloaikaa enemmän. Eli kaveripiiri on tällöin laajempi.



Ei se harrastus tee lapsista automaattisesti kiltimpiä tai muuten erilaisia. Samalla lailla ne lapset tarvitsevat perheen kanssa aikaa ja kasvatusta. Meillä riittää perheaikaa harrastuksista huolimatta, osittain siksi että teen lyhennettyä työpäivää. Toisaalta myös harrastuksiin kuskauksissa ja kisa/pelimatkoilla tulee oltua lapsen kanssa. Ehdimme myös matkustaa ja harrastaa muuta perheenä.



Jääkiekko on lajina tosin sellainen että vetää helposti tietynlaisia miehiä (siis isejä) puoleensa ja eivät välttämättä ole aina parhaimpia roolimalleja jäähallilla. Samoin ne isot junnut voivat olla aika kovaa poikaa. Toisaalta näillä tuntuu riittävän joskus itsetuntoa vaikka muille jakaa. Eivät taida olla helposti ainakaan arkoja ja ujoja. Mutta joukossa ja joukkueissa on erilaisia persoonia ja kaikki ovat hyviä omina itsenään ja hyväksytään persoonina. Joukkueissa kun treenataan täysillä ja ollaan tunteella mukana, niin siinä ei ehdi mitään roolia vetää. Siinä tullaan läheisiksi ja koetaan tietynlaista hyväksyntää. Siitä porukasta ja lajista tulee tärkeä.



Olisikohan tuo vastaus monelle tässä ketjussa kirjoittaneille miksi vanhemmat jaksamme:)

hakeutuvat ihan tietyntyyppiset pojat ja vanhemmat heidät mielellään ulkoistavat joka ilta sinne kaukaloon, ettei tarvitse kotona katsella.

Toinen ei ja se joka ei pelaa, käy aina välillä laivaristeilyillä

nollaamassa, siis ihan suomeksi ryyppäämässä.

Joten älkää hyvät ihmiset yleistäkö.

pojat saavat harrastaa ihan mitä muuta tahansa, kun jääkiekkoa, nyrkkeilyä ja ammuntaa. Onneksi eivät ole olleet noista edes kiinnostuneita.

Heistä piti tulla vaikka mitä. Kaikki 3 ovat tällä hetkellä ammattitaidottomia pätkäduunareita. Kouluun ei kukaan lähtenyt kun heistä piti tulla amnmattikiekkoilijoita. Mutta kas kun taidot ei riittäneetkään ja koskaan ei oltu vaadittu mitään normaalityötä kun heistähän piti tulla tähtiä.

Vanhemmat maksaa tälläkin hetkellä näiden kohta kolmikymppisten kullanmurujen elämän kun nuoret miehet ei oikein pääse elämänalkuun kun tipahdus lätkäkuninkaasta ammattitaidottomaksi duunariksi oli aika kova.

hakeutuvat ihan tietyntyyppiset pojat ja vanhemmat heidät mielellään ulkoistavat joka ilta sinne kaukaloon, ettei tarvitse kotona katsella.

vaihtavat kokemuksia.









-http://www.createphpbb.com/nuuska/viewtopic.php?mforum=nuuska&t=132&pos…



-http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=12682

hakeutuvat ihan tietyntyyppiset pojat ja vanhemmat heidät mielellään ulkoistavat joka ilta sinne kaukaloon, ettei tarvitse kotona katsella.

Olen tuo sinua aikaisempi kirjoittaja. Meillä vanhempi on yleensä aina pojan mukana hallilla sekä treeneissä, että peleissä. Ei siis ulkoisteta lasta. Näin meillä toimii lähes koko pojan joukkue. Ne vanhemmat kuluttuvat siellä hallilla todella paljon aikaa.

Jääkiekko kun on raskas laji sille vanhemmalle, koska sinne lasta ei yleensä ulkoisteta, vaan vanhemmat osallistuvat lajiin todella paljon valmentamisen, huoltajan, joukkueenjohtajan ja kaiken maailman kioskien ja varojen keruun, sekä kuskaamisen muodossa.

Luulen että juuri tuon vanhempien valtavan osallistumisen vuoksi ap tämän aloituksen tekikin. Ei kai ap muuten kyselisi miten vanhemmat jaksavat.

Meillä on kolme lätkän pelaajaa perheessä ja voin sanoa, että mielummin me kuskaamme poikiamme jäähalleille kun mietimme, missä luuraavaat. Meidän esikoinen on reipas kohta 15 v jääkiekon pelaaja (harrastanut kohta 12v) joka hoitaa todella tunnollisesti koulunsa. hänellä on 9 keskiarvo, jotkut hänen ikäisistään on jo alottanut alkoholin/tupakan kokeilut ja kylillä luuramisen, mutta meidän poika viihtyy jäähallilla tai saman henkisten ystävien kanssa ulkona esm. sählyä yms. hyödyllistä tehden. Meidän pojat eivät myöskään pelaile paljoa pleikkaria yms. pelejä. Jääkiekon harrastaminen vie todella paljon aikaa/rahaa, mutta mielummin se kun vetelehtiminen kylillä!

vaihtavat kokemuksia.

-<a href="http://www.createphpbb.com/nuuska/viewtopic.php?mforum=nuuska&t=132&pos…" alt="http://www.createphpbb.com/nuuska/viewtopic.php?mforum=nuuska&t=132&pos…">http://www.createphpbb.com/nuuska/viewtopic.php?mforum=nuuska&t=132&pos…;

-<a href="http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=12682" alt="http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=12682">http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=12682</a&gt;

Sama kuin linkittäisi pari hyvää ketjua tältä palstalta ja kertoisi että tälläisiä äidit ovat- heh. Ei varmaan saisi äideistä kovin hyvää kuvaa keskusteluketjujen perusteella.