Mitä jos lapsesta tuleekin ihan (epämiellyttävän) sukulaisen oloinen ja näköinen?
Juuh, tiedetään, on varmasti todella lapsellinen aloitus. Mut onko kenellekään käynyt niin, että oma lapsi muistuttaa täysin (sekä ulkonäöltä että perustempperamentilta) jotain sukulaista, jonka kanssa ei ole koskaan oikein hyvät välit, vaan päin vastoin? Minkälaisia tunteita sellainen on herättänyt? Entä onko välit sukulaiseen lähentyneet, kun oman lapsen kautta ymmärtää häntä paremmin?
Kommentit (3)
lapsia käsittelevässä kirjassa oli tuollainen tapaus. Kirjoittaja kertoi hyljeksineensä lasta, joka muistutti epämiellyttävää sukulaista. Koskaan ei sitten enää saanut hyvää suhdettä tuohon lapseen, mutta sille nyt vaan ei kuulemma voinut mitään.Myöhemmistä painoksista tuo kohta poistettiin ja kirjoittajaa pidetään edelleen asiantuntijana lasten kasvatusasioissa.
kohdan A. W:n kirjassa. Sehän oli aivan järkyttävä; hän ei ikinä katsonut lasta silmiin tms. ja lapsesta tuli täysin sulkeutunut, johon ei saanut mitään kontaktia. Hän sit haki sen kontaktin ravistelemalla lasta, huutamalla ja itkemällä. Siinä samassa kohdassahan sanottiin, että noi lapset ois eläneet jossain muualla sinä aikana kuin Annan kanssa (ei kerrottu että missä). Toi oli aivan kamalaa luettavaa ja mun mielestä Anna ois tarvinnut aika rankasti apua.
että voisi auttaa siinä mielessä kasvatuksessa, että sukulaisesta ehkä osaa miettiä, että onko tämän kasvatuksessa jokin seikka aiheuttanut jonkin ominaispiirteen korostumisen aikuisena. Ja sitten yrittää itse korjata se asia oman lapsen kohdalla.