Tunnetko ketään adhd-vanhempaa?

oman äitini :(



Vasta nyt olen alkanut ymmärtämään, ettei hän ilkeyttään ole sellainen kuin on.

Sitä en silti tiedä miten oppisin sietämään käytöstään.

Yritän nyt kuitenkin ymmärtää, edes jollakin tasolla.

muttei välttämättä tiedosta sitä itsekään. Kun miettii millainen oli koulussa ja katsoo häntä nyt niin diagnoosi on aika varma.



Hän ei esimerkiksi pysty olemaan aloillaan. Ei viihdy kylässä, koska ei voi touhuilla siellä. Jos heille menee kylään niin jo kahvipöydästä karkaa parin minuutin päästä hääräämään jotain. Perheensä arki on mieletöntä säntäilyä. Lapsistaan on kasvanut äidin tempoilevan käytöksen vuoksi aika varautuneita ja arkoja. On myös todella impulsiviinen kaikissa isoissakin elämän valinnoissa. 7 vuotiaalla esikoisella on edessä kohta muutto jo 6. kotiin.... (ja ei työpaikat on koko ajan pysyneet maantieteellisesti pienellä alueella)



mutta ihana ihminen kun muistaa itse olla vetämättä herneitä nenään käytöksestään jolle ei mitään selvästi voi. Näin aikuisena en varmaan ystävyisi tuollaisen ihmisen kanssa, mutta pitkä ystävyys kantaa toisen huonotkin puolet (myös hän sietää minun tylsää vakaata harkitsevaa persoonaani ;)

Koulu meni aikanaan miten meni, lukion jätti kesken ja siirtyi oppisopimuskoulutukseen. Se meni hyvin. Sitten kävi amkin ja teki vähän aikaa sen tason hommia, mutta kyllästyi "paperinpyöritykseen ja puhelimessa roikkumiseen" ja siirtyi takaisin duunaripuolelle. On siellä tehnyt töitä jo pitkän uran ja edennytkin ihan mukavasti. Palkka on hyvä, työolot sopivat. Tekee töitä myös yksityisesti omana firmana vapaa-ajalla, mutta se homma ei pysyisi kasassa ilman minua paperinpyörittäjänä. Rahan tulo talouteen on siis järjestyksessä adhd:sta huolimatta ja osin sen ansiosta, koska sen myötä energiaa riittää.



Vanhempana hän on aika tavallinen. Tähän vaikuttaa osin sekin, että nyt nelikymppisenä ne oireet ovat tasaantuneet aika paljon siitä, mitä ne olivat kouluiässä ja parikymppisenä. Ei siis ole mitenkään ailahtelevainen, mutta aika hajamielinen kyllä. Ei muistaisi mitään tapaamisia ja päivämääriä, jollei ne lukisi kalenterissa isolla. Sillä on myös taipumus innostua ja suunnitella ja näistä joskus seuraa lapsille lupauksia, joita mies ei itse saisi koskaan toteutettua, ellen mä pitäisi niistä sitten kiinni. Isompi ongelma on, ettei siedä vieraita ihmisiä, joten kaikki lasten harrastusjutun on mun hoidettava. Samoin se, että ei ymmärrä byrokoratiaa, joten kaikki viranomaisasiat on mun hoidettavia. Mut pystyy siivoamaan ja hoitamaan arkea ihan hyvin, jopa paremmin kuin minä. Sillä on kalenterissa merkki, milloin siivotaan ja silloin sit siivotaan myös kerralla kunnolla, kun taas minä vähän järjestelelen kaiken aikaa ja tulos on, ettei mikään ole koskaan oikein kunnossa. Suurin käytännön ongelma on, että kaikki pöydälle jätetyt kaukosäätimet, hauenleuat ja kynät hajoaa aina sen jatkuvat räpeltämistarpeen takia.



Mut siis ei mitään oikeaa ongelmaa.