Saana Parviainen oli vihdoin tullut raskaaksi vuoden vauvaa yritettyään.
Oli tuolloin 15-vuotias. Näin luki hänen blogissaan.
Mikä ihme on mennyt pieleen tämän työn elämässä? Kaikki blogikirjoitukset, seksijutut, pornovideot ja kuvat sun muut ja esiintyminen Maria-ohjelmassa kertoo jotain todella outoa tästä ihmisestä.
Kommentit (32)
hei sinä siellä, joka kuvittelet tietäväsi millaisissa perheissä on ongelmia, koska olet ollut 15v. lastensuojelussa töissä!
olen itse niin sanotusta "hyvästä" perheestä ja hakenut apua lastensuojelusta - samatta sitä (vaikka jouduin kokemaan jatkuvaa väkivaltaa) sillä perusteella että vanhempani ovat koulutettuja ja hyvätuloisia. tiedän että en ole ainoa!
teidän pitäisi siellä lastensuojelussa katsoa vähän pintaa syvemmälle.
että 95% tapauksista on huonoista ja köyhistä perheistä?
mutta noin yleensä ei voi sanoa, että esim. lakimies on hyvä vanhempi. Juristeissa on keskimääräistä enemmän narsistisesta persäänallisuushäiriöstä kärsiviä ihmisiä, kuten myös monissa muissa korkeasti koulutetuissa statusammateissa. Juristit eivät myöskään lähtökohtaisesti ole yhtään sen oikeudentajuisempia tai "parempia" ihmisiä kuin muutkaan. Jostain syystä kirjastoistakin varastetaan kaikken eniten oikeustieteellisen pääsykoe- ja tenttikirjoja...
Mitä tulee huostaanottoihin, trendi on tällä hetkellä se, että nopeiten kasvava asiakasryhmä on hyvätuloisten ja hyvinkoulutettujen lapset - tällaisesta perhetaustasta tulevia lapsia huostaanotetaan tällä hetkellä kiihtyvällä vauhdilla, olkootkin, että toki ongelmat kasaantuvat enemmän sinne sosiaalis-taloudellisesti heikommassa oleviin perheisiin.
Näin pääkapunkiseudulla ja edellinen lausunto on Jorvin lasten- ja nuorten psykiatrilta.
Jos 14 vuotias lapsi haluaa ehdoin tahdoin raskaaksi ja muutenkin elämä on ollut siitä lähtien kuvatun kaltaista, kyllä ihmetyttää, ellei lapsen ympäristötekijöissä ole ollut jotain poikkeuksellista tai pielessä.
mutta noin yleensä ei voi sanoa, että esim. lakimies on hyvä vanhempi. Juristeissa on keskimääräistä enemmän narsistisesta persäänallisuushäiriöstä kärsiviä ihmisiä, kuten myös monissa muissa korkeasti koulutetuissa statusammateissa. Juristit eivät myöskään lähtökohtaisesti ole yhtään sen oikeudentajuisempia tai "parempia" ihmisiä kuin muutkaan. Jostain syystä kirjastoistakin varastetaan kaikken eniten oikeustieteellisen pääsykoe- ja tenttikirjoja...
Mitä tulee huostaanottoihin, trendi on tällä hetkellä se, että nopeiten kasvava asiakasryhmä on hyvätuloisten ja hyvinkoulutettujen lapset - tällaisesta perhetaustasta tulevia lapsia huostaanotetaan tällä hetkellä kiihtyvällä vauhdilla, olkootkin, että toki ongelmat kasaantuvat enemmän sinne sosiaalis-taloudellisesti heikommassa oleviin perheisiin.
Näin pääkapunkiseudulla ja edellinen lausunto on Jorvin lasten- ja nuorten psykiatrilta.Jos 14 vuotias lapsi haluaa ehdoin tahdoin raskaaksi ja muutenkin elämä on ollut siitä lähtien kuvatun kaltaista, kyllä ihmetyttää, ellei lapsen ympäristötekijöissä ole ollut jotain poikkeuksellista tai pielessä.
ja kyllä edelleen etenkin pienet lapset huostaanotetaan ns. köyhistä perheistä. Suomessa köyhyys, työttömyys ja alkoholismi lisääntyneet vauhdilla ja näiden perheiden lapsia huostaanotetaan.
Toki on, että paljon on kasvamassa joukko, että moni teini ei käy koulua ja siksi huostaanotetaan ja heitä tulee kaikista sosiaaliluokista.
Itse olin äskettäin laajassa huostaanottopaneelikeskustelussa, missä oli mukana 10 suurinta kaupunkia, ja sieltä nämä tiedot.
Helsingin perhetyön johtaja kertoo Hesarissa huostaanoton syistä.
Huostaanottojen taustalla ovat aikamme yhteiskunnalliset ilmiöt. Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet nopeammin kuin muissa OECD-maissa. Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt. Vuonna 1995 viisi prosenttia Suomen lapsiperheistä eli köyhyysrajan alapuolella. Nyt olemme lähellä 15:tä prosenttia.
"Me ei nähty Jussin kanssa melkein viikkoon. Jussi soitteli minulle montakymmentä kertaa päivässä, ja lopulta annoin periksi ja päästin Jussin meille. Tunnin pikakäynnin jälkeen hän lähti. Tulihan siinä semmoinen olo että perkele, taas minä tuolle annoin.
Viime yön olimme hotellissa ja oli ihanaa. Näytin Jussille monia uusia piirteitä seksuaalisuudestani. Kerroin haluavani Jussin nauttivan muista naisista.
Kyllä. Näin sanoin.
Tänään pakotin hänet käymään toisen naisen luona. Ja tulevan sieltä suoraan luokseni. Ja se oli ihanaa.
Lähetin Jussille tekstiviesteinä:
"Käy nyt nussimassa toista naista niin vastaan puhelimeen. Laukea sen sisään."
"Äläkä pese sun mulkusta sen pillun makuja pois. Nuolen illalla sen puhtaaksi samalla kun sä kerrot mulle siitä naisesta.""
HYI VITTU MELKEEN OKSENSIN SUUHUNI KUN LUIN TON. yyyyyyyyyyy mielikuva hhyyyi
ettei älyssä olisi vikaa, toisin kuin Tuksulla...
Miksi muuten Saanan vatsassa näkyy bikinikuvissa sellainen pystysuuntainen vako?
Itse olen "hyvästä perheestä" ja kaikki on aina ollut meillä ns. normaalia. Itse olen ollut kiltti lapsi, mutta pikkusiskon teini-ikä oli järkky. Sitä on porukat roudannut ties mistä korvastsa kotiin keskellä yötä monen monta kertaa.. Viisi vuotta sitä hullunmyllyä kesti, nyt on tasapainoinen nuori nainen.
Ratkaiseva tekijä oli mielesäni se, että vanhempamme eivät koskaan luovuttaneet hänen suhteen. Monen vanhemmilta varmaan loppuu puhti siihen huutamiseen, haistatteluun, kännäämuseen, karkuiluun.......
En tiedä mikä sitä vaivaa muuten, mutta adhd:tä epäilisin sen perustella miten on esiintynyt "maatilan prinsessoissa".
[quote author="Vierailija" time="23.10.2011 klo 14:39"]
Helsingin perhetyön johtaja kertoo Hesarissa huostaanoton syistä.
Huostaanottojen taustalla ovat aikamme yhteiskunnalliset ilmiöt. Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet nopeammin kuin muissa OECD-maissa. Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt. Vuonna 1995 viisi prosenttia Suomen lapsiperheistä eli köyhyysrajan alapuolella. Nyt olemme lähellä 15:tä prosenttia.
[/quote]
Eli kyllä suurin osa huostatuista tulee huonoista perheistä
Saanahan mielestäni nousi julkisyuteen, kun sexhibition messuilla aikoinaan ilmottautui vapaaehtoiseksi puuhalavalle, johon siis kuka vaan saa tehdä mitä vaan. Otti joltain siellä poskeen ja kai(?) harrasri seksiäkin (Lotharin kanssa?). Poikaystävä jätti heti tän jälkeen
[quote author="Vierailija" time="23.10.2011 klo 13:53"]
hei sinä siellä, joka kuvittelet tietäväsi millaisissa perheissä on ongelmia, koska olet ollut 15v. lastensuojelussa töissä!
olen itse niin sanotusta "hyvästä" perheestä ja hakenut apua lastensuojelusta - samatta sitä (vaikka jouduin kokemaan jatkuvaa väkivaltaa) sillä perusteella että vanhempani ovat koulutettuja ja hyvätuloisia. tiedän että en ole ainoa!
teidän pitäisi siellä lastensuojelussa katsoa vähän pintaa syvemmälle.
[/quote]
Tähän! 95% ei muuten tasan pidä paikkansa.
tulee mieleen jokin dokumentti, jossa USAssa saman koulun monta tyttöä päätti hankkiutua yhtä aikaa kerralla raskaaksi, jotta heillä sitten olisi joku, joka rakastaisi heitä...