Ikea-jutun pohjalta: Miten paljon hoitoapua voidaan vaatia isosisarukselta?
Jäin miettimään tuossa Ikea-jutussa sitä, että miten paljon teidän mielestä voidaan ylipäätään vaatia isosisarusta hoitamaan pienempiään? Jos tuossa 10-vuotias oli jo "rutinoitunut" avustaja pikkuveljelle niin onko se mielestänne oikein vai ei?
Mulla oli paljon pikkusisaruksia ja hoidin heitä myös, MUTTA se oli lähes aina vapaaehtoista. Äitini ei siis olettanut minun jatkuvasti hoitavan pienempiäni, saati pakottanut siihen.
Toivottavasti tuolla 10-vuotiaalla jää riittävästi aikaa omaankin lapsuuteen. Jokin aika sitten oli joitakin tutkimustuloksia siitä, että vammaiset ja sairaat pärjäävät yllättävän hyvin myöhemmin elämässään, mutta negatiiviset vaikutukset näkyvät vahvemmin heidän sisaruksissaan. Aika tärkeä pointti huomioida siis niitä sisaruksiakin riittävästi!
Kommentit (39)
että pojat ovat vaan tosi hyviä kavereita keskenään, ja isoveli HALUAA olla pienemmän tukena ja turvana. Äitihän oli mukana tapauksessa, ei ollut jättänyt poikia keskenään, eli en jaksa uskoa mihinkään "lapsityövoimaan". Ootte te ihmiset pimeitä.
Meillä vastaava tilanne. eli kuopus e- lapsi.Meilläkin lapset haluavat mennä yhdessä joka paikaan ja tokaluokkalinen meni mielihyvin nuoremman kanssa ikeankin lapsiparkkiin. Toisen avustajaksi häntä ei sinne voi kuitenkaan lykätä. Avustavjan on altava aina vähintään 16 v paikossa jossa tarjotaan avustaja korttia, ( linnamäki, teatterit yms ...)
ei munkaan mielestä 10-vuotiaan kuulu huolehtia nuoremmasta sisaruksestaan yksin kodin ulkopuolella. Vasta 16-vuotiaan voi velvoittaa.
Jos omat voimavarat ei riitä jokaisesta lapsesta huolehtimiseen, on parast hankkia vain 1 lapsi.
ja kyllä isosisko katsoo pienen veljensä perään, kun käyn vessassa tai postilaatikolla. Joskus olen pakosti jättänyt keskenään, kun pikkuveli nukkuu ja on ollut pakko pissattaa koira illalla (10min.)
Kauppa-apuna sisko on ihan loistava, mutta laajamittaista hoitoapua/vastuuta pienemmästä ei tietenkään kolmasluokkalaisesta ole eikä pidäkään olla.
Isompi sisarus ei meillä ole koskaan vastuussa hoidosta, mutta hän on ihan seuraamalla oppinut miten eri tilanteissa tulee toimia.
Näitä tilanteita tulee aika-ajoin, jolloin se sisarus on vieraampaa aikuista viisaampi. Esim. kun ovat yökyläilemässä isovanhemmilla tmv. Hän osaa käyttää apuvälineitä, tietää miten toinen rauhoittuu, mistä ruuista pitää, missä kohdassa tarvitsee tukea, koska on parasta lukea kirjaa, koska kannattaa soittaa äidille.
Ovat myös olleet molemmat Ikean leikkipaikassa. Ilman sisarusta en olisi uskaltanut jättää erityislasta sinne yksin, mutta yhdessä heillä ei ollut mitään hätää.
siihen liitty paljon syyllisyyttä, velvollisuudentuntoa, omaa pyrkimystä olla kiltti ja mahdollisimman vähän vaivaksi, kielteisten ajatusten piilottamista jne.
Olin alkukesästä juuri sopeutumisvalmennusleirillä, jossa mukana oli vammaisen lapsen lisäksi vanhemmat ja sisarukset. Sisaruksille oli omat puuhat ja keskusteluryhmät, joissa käydyt keskustelut pidettiin luottamuksellisina. Meille vanhemmille kerrottiin vain yleisellä tasolla millaisia huolia tulee esille.
Sisarukset vapautuivat keskustelujen ja vertaisten seuran ansiosta, muuttuivat aurinkoisiksi ja sitoutuivat uusiin kavereihin kurssin aikana todella tiiviisti.
Lapset oppivat pärjäämään tietyissä tilanteissa, vaikka eivät olisi vastuussa. Koulussakin on koko ajan kuitenkin opettaja ja avustaja- siitä huolimatta luokkakaverit ovat halunneet ja saaneet avustaa tietyissä jutuissa.
Jos äiti olisi mennyt sen nuoremman avustajana leikkipaikkaan, olisi se ollut ok. Isompi olisi sen aikaa voinut odottaa. Kyse tuntui jutun mukaan olevan siitä, että äiti halusi molempien lasten menevän keskenään leikkipaikkaan sillä aikaa kun hän kiertää tavarataloa.
No miksi ei olisi voinut? Eikö siellä ole 3 aikuista vahtimassa? 10 vuotias olisi avustaja, ei lapsen valvoja.
IKEA on rikkonut lakia, sitä on turha puolustaa. Äiti on tehnyt oikein, kun on nostanut asian esille. Ei tuollaiset epäkohdat korjaannu, jos liike ei joudu parantamaan tapojaan.
Jos äiti olisi mennyt sen nuoremman avustajana leikkipaikkaan, olisi se ollut ok. Isompi olisi sen aikaa voinut odottaa. Kyse tuntui jutun mukaan olevan siitä, että äiti halusi molempien lasten menevän keskenään leikkipaikkaan sillä aikaa kun hän kiertää tavarataloa.
No miksi ei olisi voinut? Eikö siellä ole 3 aikuista vahtimassa? 10 vuotias olisi avustaja, ei lapsen valvoja. IKEA on rikkonut lakia, sitä on turha puolustaa. Äiti on tehnyt oikein, kun on nostanut asian esille. Ei tuollaiset epäkohdat korjaannu, jos liike ei joudu parantamaan tapojaan.
vaikka tuossa perheessä joutuukin olemaan.
ja olleet silloin siitä vastuussa. Isompi veli olis tullut mukaan avuksi, ei ollut lapsesta yksinään vastuussa, ne hoitajat olis edelleen olleet vastuussa niistä lapsista. Lähinnä se veli olis pukannut sitä pyörätuolia oikeaan paikkaan, antanut tavaroita ym. pientä. Sellaista mihin niillä hoitajilla ei olis ollut aikaa. Tuskin se isoveli olis siellä sitä toista kanniskellut ym. apu olis siis ollut pientä, mutta sellaista jota se pienempi olis saanut juuri silloin kun olis tarvinnut eikä olis tarvinnut koko ajan pyydellä ja odotella niitä hoitajia. Ne hoitajat olis kuitenkin olleet niitä vastuuhenkilöitä, ei se isoveli.
Ja en tosiaan käsitä tätä Suomessa vallitsevaa pilkunnussimista, säännöistä pitää pitää kiinni kynsin ja hampan vaikkei siinä mitään järkeä oliskaan. Vammaisen lapsen kohdalla aletaan heti kiljua että pitää niiden tottua siihen etteivät aina saa kaikkea mitä haluavat, ihan kuin vammaisen lapsi ei sitä olis jo tajunnut ja ei olis jo paljosta joutunut luopumaan. Näytetään sille nyt taas kerran että se on vammainen ja että sen pitää vaan katsoa päältä kun muut pitää hauskaa, koska meillä on nää SÄÄNNÖT.
varmaan hyväsydäminen ja haluaa itsekin toista auttaa. ihme haloo täällä.
meillä on neljä lasta ja vanhimmat kyllä jeesailevat pieniä puistossa liukumäkeen ja keinuun yms. kai minäkin sitten olen laiska äiti, joka käyttää lapsityövoimaa?
mutta kun 10v lapsi ei voi olla avustaja, virallisesti,
No selvitäpä tuo vielä toiseen kertaan. Kunta ei voi palkata alaikäistä palkatuksi avustajaksi. Työlainsäädäntö estää sen, mutta vammaisella on oikeus valita avustaja tilanteen mukaan. Ei mikään laki estä avustamasta, päinvastoin.
varmaan hyväsydäminen ja haluaa itsekin toista auttaa. ihme haloo täällä. meillä on neljä lasta ja vanhimmat kyllä jeesailevat pieniä puistossa liukumäkeen ja keinuun yms. kai minäkin sitten olen laiska äiti, joka käyttää lapsityövoimaa?
Hoitaa syyllisyyttään, mielyttämisen halusta, halusta helpottaa vanhempien taakkaa.
Hoitaa syyllisyyttään, mielyttämisen halusta, halusta helpottaa vanhempien taakkaa.
Älkää vaan päästäkö vanhempia lapsia nuorempien kanssa leikkimään, jotteivät hoitaisi syyllisyyttään miellyttämisen halusta. Tee nyt se lastensuojeluilmoitus kaikista 10 vuotiaista, jotka leikittää pienempiä sisaruksiaan.
Lapsuudenperheeni oli iso ja minä vanhimmasta päästä. Jouduin aika paljonkin katsomaan pienten perään ja koin sen ahdistavaksi. Ei ollut vapaa lapsuus siinä mielessä. Minua syyllistettiinkin, jos karkasin kavereille. Alle kouluikäisenä pelastin hukkumiselta vaippaikäisen sisarukseni. Aina täällä ihannoidaan isoa lapsikatrasta ja että lapsista on sitten seuraa toisilleen. Toivottavasti ette tee lapsenpiikaa vanhemmista lapsista. Hankkikaa juuri sen verran kuin jaksatte itse hoitaa.
Nyt ei ollut kyse mistään leikittämisestä vaan hoitamisesta. On ihan ok leikittää sisaruksia vanhempien läsnäollessa, mutta kännykän varassa, paikassa, jossa on useampia lapsia.
Lapsuudenperheeni oli iso ja minä vanhin. Jouduin aika paljonkin katsomaan pienten perään, enkä kokenut sitä lainkaan ahdistavaksi tai vääräksi - en edes nyt aikuisena vaikka kuinka paljon asiaa mielessäni kääntelisin ja vääntelisin. Kaikki riippuu perheen koon lisäksi myös niistä lapsista. Minusta on vain hyväksi että opitaan vastuunkantamista jo lapsena - ei tietenkään ylenmäärin mutta sopivasti. Joku ahdistuu yhdestä, toinen toisesta asiasta. Tärkeintä olisi kodissa sellainen ilmapiiri, että lapsi uskaltaisi tuoda esiin omatkin tunteensa, ja vanhemmat huomaisivat mikä on sopiva määrä vastuuta pikkusisarusten hoitamisesta / kotitöistä. Ja niin että myös ne pikkusisarukset tekevät osansa töistä, sen mitä osaavat.
Lapsuudenperheeni oli iso ja minä vanhimmasta päästä. Jouduin aika paljonkin katsomaan pienten perään ja koin sen ahdistavaksi. Ei ollut vapaa lapsuus siinä mielessä. Minua syyllistettiinkin, jos karkasin kavereille. Alle kouluikäisenä pelastin hukkumiselta vaippaikäisen sisarukseni. Aina täällä ihannoidaan isoa lapsikatrasta ja että lapsista on sitten seuraa toisilleen. Toivottavasti ette tee lapsenpiikaa vanhemmista lapsista. Hankkikaa juuri sen verran kuin jaksatte itse hoitaa.
Hoitaa syyllisyyttään, mielyttämisen halusta, halusta helpottaa vanhempien taakkaa.
Älkää vaan päästäkö vanhempia lapsia nuorempien kanssa leikkimään, jotteivät hoitaisi syyllisyyttään miellyttämisen halusta. Tee nyt se lastensuojeluilmoitus kaikista 10 vuotiaista, jotka leikittää pienempiä sisaruksiaan.
Vaan 10v olisi pitänyt toimia vastuullisena avustajana. Ikean säännöissä se ei toiminut, ja hyvä niin. 10v ei iän puolesta pääse leikkimään eikä iän puolesta voi myöskään toimia avustajana, ihan selkeää.
Nyt ei ollut kyse mistään leikittämisestä vaan hoitamisesta. On ihan ok leikittää sisaruksia vanhempien läsnäollessa, mutta kännykän varassa, paikassa, jossa on useampia lapsia.
Eikö siellä sinä päivänä ollutkaan hoitajia paikalla? Miten ne muut 3 - 8 vuotiaat pärjäsivät, kun ilmeisesti oli ruuhkaksi asti otettu?
Ei avustaminen ole hoitamista. Apu on konkreettisia avun toimenpiteitä. Vammais avulla turvataan, että valmius suoriutua ja auttaa on paikalla.
Vaan 10v olisi pitänyt toimia vastuullisena avustajana. Ikean säännöissä se ei toiminut, ja hyvä niin. 10v ei iän puolesta pääse leikkimään eikä iän puolesta voi myöskään toimia avustajana, ihan selkeää.
Oliko äiti vaatinut, että 10 vuotias toimii vastuullisena? Vastuun lapsista kantaa aikuiset valvojat. Avustaja auttaa vammaista siinä, mihin hänen jalkansa tai muu fyysinen rajoite ei riitä.