Uskotko, että huumori on opittu asia?
Hämmästelen poikani ekaluokkalaista kaveria, jotka eivät koskaan tajua mitään vitsejä. Muut kanssamme olevat vieraat lapset tajuavat ne helposti ja löytävät huumorin iloa, mutta tämä yksi ei sitten millään. Pohdinkin, että onkohan huumori kotoota käsin opittu asia, geeneissä vai miten se syntyy?
Tiedän, että huumoria on erilaisia lajeja olemassa. Itse lasten kanssa työsentelevänä olen vain kiinnittänyt huomiota siihen, että aina on joukossa näitä tapauksia, joille ei mitkään jutut kolahda.
Kommentit (3)
Sikäli opittua, että useimmiten tosi totisilla lapsilla on samanlaiset vanhemmatkin.
Luonnekysymyskin kyllä, samassa perheessäkin voi olla kauhean humoristisia vitsailevia tyyppejä ja sitten sellaisia joita ei huvita vitsit ja vitsailu.
Sitten pitää tosiaan myös huomioida, että huumoriakin on aika monenlaista.
Ihminen joka ei naura perinteisille vitseille ja sutkauksille, voi olla satiirin, ns. mustan huumorin ja tilannehuumorin mestari :)
Totta kai se on osittain opittu juttu.
Teemalta tuli joskus dokkari nauramisesta, nauraminen ei välttämättä perustu siihen, että vitsit ovat niin hauskoja vaan kyse on myös ihmisten vuorovaikutuksesta. Esim. siis kun vaikka leikitään sitä leikkiä, että pitää katsoa toista silmiin ja olla nauramatta, jostain se nauru vaan pulppuaa kun tarpeeksi on leikkiä jatkettu.
Onhan eri kulttuureissa eri asiat hauskoja.
Umaya Abu Hanna kertoi ohjelmassa, joka käsitteli suomalaista huumoria, siitä, miten hän ei voinut ymmärtää, mitä hauskaa on känniörvellyksessä. Joku oli nauranut jollekulle, joka laattasi vessanpönttöön eikä Umaya päässyt kiinni siitä, mitä hauskaa siinä on, jos joku oksentaa. Umaya taas sanoi, että arabikulttuurissa seksi on tabu, mikä merkitsee, että jos arabille sanoo "pikkuhousut" niin se on hauskaa. Siis samalla tavalla hauskaa kuin känni suomalaiselle.
on tosikko jo lapsesta saakka. Toisia ei vaan naurata mitkään jutut.