2 lasta helpompi kuin 1

lapsilla vähän vajaa 2 v ikäero. Ja ei todella menneet samassa. Tosin meillä on esikoinen se helppo lapsi ja kuopus on sitte selvästi vaativampi. Edelleen... 7&9

Esikoinen oli vajaa 3v., kun kuopus syntyi. Muistan esikoisen vauva-ajasta, että se oli tappavan tylsää. Koko ajan sai olla viihdyttämässä ja keksimässä hauskuutuksia. Esikoinen on nyt 3,5, kuopus vajaa vuoden ja leikkivät jo paljon yhdessä. Äiti saa joskus olla hetken rauhassa=)

Ekan kaa oli helppoa. Kivaa. En huutanu koskaan, en menettäny hermoja koskaan, vaikka oli kova uhma. Olin kuin viilipytty.



Noh, kakkonen syntyi esikoisen ollessa 2,5v.



Kotityöt triplaantui. Vauvalla oli itkuja ja allergioita. Ei nukkunu ku lyhyitä pätkiä 5-15 min kerrallaan. Puklasi jatkuvasti.



Omaa aikaa ei ollut. Esikoinen teki tuhojaan. Kaikki vaikeutui potenssiin tuhat. Musta tuli huutaja ja menetin hermoni kokonaan.



Aivan kaameaa ekat puolitoista vuotta kakkosen syntymän jälkeen. Puistatus. Vieläki menee kylmät väreet. En tajua, kuinka selvisin.

mulla olisi huomattavasti helpompaa, jos kuopusta ei olisi :)

Kaksi oli helpompaa kuin yksi. Työtä oli enemmän, mutta ei tarvinnut koko aikaa olla viihdyttämässä, kun viihtyivät yhdessä.



Kolmen kanssa on mielestäni vielä helpompaa, koska esikoinen on jo sen verran iso, että voi välillä katsoa pienimmän perään ja lapset leikkivät paljon yhdessä.

mutta kolmen kanssa helpompaa kuin yhden. Tosin on jo sitten ikäeroakin kahden ekan ja kolmannen välillä. Mutta dynamiikka muuttui erilaiseksi. Kaksi ei enää ota yhteen niin paljoa vaan sen sijaan paapovat kolmatta.

jos vaan viitsit kun kiinnostaisi kuulla. Missä tilanteissa "ei menneet samassa", missä taas menivät? Mitkä tilanteet olivat ja ovat rankkoja? Onko kuopus helposti syyllisen osassa? ap

Kun meillä on vasta 1 vauva, 8kk, tosi helppo tapaus. Alkoi nukkumaan täydet yöt 1,5kk ikäsenä. Ei ole sairastellut, ei valvottanut yms. Kaikin puolin siis helppo tapaus. Tahtoisin kuitenkin sisaruksen suht pienellä ikäerolla, että lapsista olisi seuraa toisilleen, kun asumme alueella jossa ei ole paljoakaan pikkulapsia, ainakaan sellaisella etäisyydellä että lapsi itse voisi lähteä leikkimään vaan aina pitäisi viedä ja hakea tai kaverin tulla tänne. Tai sitten itse leikityttää/viihdyttää lasta.. Mutta nyt olen alkanut "pelkäämään" että mitäs jos tuleekin joku supervaativa tapaus, tai erikoislapsi tai että on koliikkia/allergioita/refluksia tms.. Niin menenkö sitten ojasta allikkoon.. Tyhmää varmaan miettiä tälläistä, mutta ei voi mitään.. :/

Meillä samanlaiset kokemukset kuin nelosella, tosin meillä ei ole vielä alkanut helpottamaan eikä ole tullut tunnetta, että miten ihmeessä selvittiin, kun ihmetyttää, miten ihmeessä tässä selvitään. Olen ihan poikki. Yhden kanssa oli tsiljoona kertaa helpompaa. Minustakin tuli väsynyt, kärsimätön, univajeinen huutaja, joka ei jaksaisi millään kuopuksen kitinöitä ja esikoisen uhmia. Hohhoijaa. Mutta mukavaa, että muilla on mennyt toisin :) Ja kyllä se meilläkin joskus helpottaa, en uskalla ajatella, että koska niin voisi olla....

Tietysti se vauva-aika toisen tullessa on haastavampaa, mutta nyt 3 ja 4,5 vuotiaat ovat kuin paita ja peppu, joten saattavat puuhailla keskenään pitkiäkin aikoja. Ja välillä käy niinkin, että kun koittaa mennä mukaan leikkimään, niin ajetaankin pois häiritsemästä :)