voiko todella huonoissa oloissa kasvanut kantaa vastuun elämästään

Jos lapsuudesta siis löytyy insestiä, väkivaltaa ym. ym. vai voiko tällaiseen soveltaa ns. vasemmistopolitiikkaa, heikompien puolella olevaa politiikkaa (lapsuus vaikuttaa siihen millainen olet, millaiset eväät = itsetunto on sinulle annettu) Vai päteekö tämänkin kanssa kokoomuslaisten politiikka "jokainen on oman onnensa seppä"?

Tiedän, että vanhemmat voivat antaa lapselleen todella heikon itsetunno.

Lapsen voi pelastaa sekin, että hänen elämällään ja kärsimyksellään on edes yksi "näkijä", siis ihminen, joka tietää mikä on lapsen tilanne, myötäelää siinä ja antaa lapselle hyväksynnän. Se voi olla naapuri, joku sukulainen, opettaja tms. JOku joka oikeasti välittää lapsesta, vaikka ei tämän elinoloja pysty muuttamaankaan.

Itse olen kasvanut muiden aikuisten kuin omien vanhempieni tukemana. Pärjään todella hyvin, mutta en mitään sietämätöntä kauhua ole kokenutkaan.

eikä vain hokea mantraa. Nyt tuota on kuunneltu vuodesta 1976, eikä loppua näy.



Eikä se isän kuolema minulta ole elämää halvaannuttanut, vaikka ihan sama isä oli. Minusta ei edes isosisko huolehtinut, kuten tästä pikkusiskostani, vaan jäin ihan yksin pärjäämään 14-vuotiaana.

eikä vain hokea mantraa. Nyt tuota on kuunneltu vuodesta 1976, eikä loppua näy.

eikä pysty. Silloin voi olla armeliainta vaan antaa olla ja koettaa tukea. Tuskin sinäkään sen kanssa 24/7 asut. Saattaa olla että sille sattuu elämässä jotain mikä kerta kaikkiaan pakottaa sen ratkaisemaan tuon jutun. Tai sitten se menee hautaan tollasena. Elämä on ja shit happens. Joka tapauksessa sinä olet teistä se onnekkaampi.

Siskoni menee vain pahemmaksi kun vanhenee.



Enkä minä tajua, miksi minun pitäisi käyttää oma ainutlaatuinen elämäni vuosikymmeniä vanhojen asioiden märehtimiseen ja aikuisen avuttoman tukemiseen.

Enkä minä tajua, miksi minun pitäisi käyttää oma ainutlaatuinen elämäni vuosikymmeniä vanhojen asioiden märehtimiseen ja aikuisen avuttoman tukemiseen.

Jos lopetat sen, voi olla että se on juuri se sykäys mitä siskosi tarvitsee terapeutille menemiseen, jos ei voi käyttää sinua kuuntelijana. Sano hänelle suoraan ettet halua enää puhua vanhoista asioista ja että jos siskosi haluaa niistä puhua, terapeutti on parempi osoite.

saattaa pärjätä hyvinkin elämässään ja olla "oman onnensa seppä", vaikka olisi kuinka hyväksikäytetty ja maailman murjoma. Näitä ihmisiä ehkä ketuttaa muiden säälivä soppajono.

se että ruvetaan superpärjääjiksi ja kielletään kaikki heikkous sekä itsessä että muissa. Katsokaapa vaan kärkkästi aloittaa ketjuja joissa mollataan syrjäytyneitä. Tai ketkä kaikkein kiivaimmin sellaisissa ketjuissa haukkuvat niitä jotka eivät pärjää. Ne on juuri näitä.

Toisaalta sellaisella ( kaltaisellani) ihmisellä on se kokemus siitä, että niistä huonommistakin oloista voi nousta, kun sen vaan itse tekee. Ei se tarkoita, että kaikki heikkous kielletään, olen itse käynyt useampaan otteeseen pitkissä terapioissa.

Siksi sitä on vaikea ymmärtää, miksi joku vain valittaa, eikä tee itselleen mitään. Kun itse tietää, että jotain VOI tehdä.

Siksi sitä on vaikea ymmärtää, miksi joku vain valittaa, eikä tee itselleen mitään. Kun itse tietää, että jotain VOI tehdä.

Terapeutin kohtaaminen pelottaa aivan helvetisti, koska terapiasuhdekin on tavallaan kiintymyssuhde ja ihmissuhde. Ja jos on tottunut siihen että ihmissuhde sattuu.... On todella vaikea auttaa ihmisiä joilla on fobia kiintymyssuhdetta kohtaan, koska pitäisi ensin päästä yli terapeutin pelosta.

Ja jos nyt ajatellaan erilaisia kasvuympäristöjä, niin erheellisesti luullaan että samassa perheessä kasvaineilla on sama kasvuympäristö. Kasvuympäristö ei ole koskaan sama. Esim. narsistisesti vaurioituneet ihmiset voivat toimia niin, että liittoutuvat yhden lapsen kanssa muita perheenjäseniä vastaan. Silloin lasten kokemus lapsuudestaan voi olla aivan mielettömän erilainen. Ja ylipäänsä, perheen tilanteet saattavat muuttua lyhyessäkin ajassa paljon. Joku lapsista syntyy keskelle perhekriisiä, jolloin vanhempien voivavarat menevät siihen, esim. uskottomuuden selvittämiseen. Ja tätä lapset eivät välttämättä tule tietämään koskaan.

Siksi sitä on vaikea ymmärtää, miksi joku vain valittaa, eikä tee itselleen mitään. Kun itse tietää, että jotain VOI tehdä.

Terapeutin kohtaaminen pelottaa aivan helvetisti, koska terapiasuhdekin on tavallaan kiintymyssuhde ja ihmissuhde. Ja jos on tottunut siihen että ihmissuhde sattuu.... On todella vaikea auttaa ihmisiä joilla on fobia kiintymyssuhdetta kohtaan, koska pitäisi ensin päästä yli terapeutin pelosta. Ja jos nyt ajatellaan erilaisia kasvuympäristöjä, niin erheellisesti luullaan että samassa perheessä kasvaineilla on sama kasvuympäristö. Kasvuympäristö ei ole koskaan sama. Esim. narsistisesti vaurioituneet ihmiset voivat toimia niin, että liittoutuvat yhden lapsen kanssa muita perheenjäseniä vastaan. Silloin lasten kokemus lapsuudestaan voi olla aivan mielettömän erilainen. Ja ylipäänsä, perheen tilanteet saattavat muuttua lyhyessäkin ajassa paljon. Joku lapsista syntyy keskelle perhekriisiä, jolloin vanhempien voivavarat menevät siihen, esim. uskottomuuden selvittämiseen. Ja tätä lapset eivät välttämättä tule tietämään koskaan.

Joskus narsistiset vanhemmat saattavat lelliä suurperheen muita lapsia kuninkaina ja kuningattarina ja kohdella yhtä perheen lasta kuin kerjäläistä. Ja yllyttää muut sisarukset kiusaamaan tätä yhtä rankastikin ja vanhemmat nauravat vieressä. Esimerkkejä löytyy. Tai narsistivanhemmat saattavat tehdä kaikkensa vähälahjaisen sisaruksen eteen, jotta tämä menestyisi ja hemmotella häntä, kun taas toista lahjakasta ja älykästä sisarusta rääkätään kaikilla mahdollisilla tavoilla ja koitetaan kaikin tavoin estää hänen hyvinvointinsa ja menestymisensä.

Siskoni menee vain pahemmaksi kun vanhenee.

Enkä minä tajua, miksi minun pitäisi käyttää oma ainutlaatuinen elämäni vuosikymmeniä vanhojen asioiden märehtimiseen ja aikuisen avuttoman tukemiseen.

Voihan siinä olla käynyt niin, että sinulla on empatiakyky kuitenkin kärsinyt lapsuuden takia. Tai sitten siskosi vaatii niin paljon, että kenenkään ei-ammattilaisen kyvyt eivät siinä enää riitä (ei avioliitossakaan voi mielestäni olettaa, että puolisot jakaisivat kaikkein rankimmat asiat esim. siksi, kun kuunteleva puoli voi reagoinnillaan pahentaa tilannetta). Siskosi pitäisi saada menemään tuollaisiin asioihin keskittyvän ammattiauttajan puheille.

omin neuvoin suosta nousseet eivät aina tajua sitä, että se, kykeneekö nousemaan suosta itse, ei ole välttämättä itse päätettävissä, vaan samasta tapahtumasta seuraa eri henkilöille erilaisia vaurioita ilman näiden omaa syytä. Joku on enemmän taipuvainen neuroottisuuteen tms ja se on geeneissä. Eli joku ei kertakaikkiaan kykene ajattelemaan, että enpä anna tämän paskan lapsuuteni vaikuttaa, vaan paskasta lapsuudesta seuraa vaikeita mielenterveysongelmia, joita ei järkiajattelulla poisteta.

Tyypillinen ajattelutapa on juuri tuo että "sinunkin pitää pystyä, kun minäkin pystyin."

Huonon lapsuuden saaneen voi olla ehkä vaikea ymmärtää, että on olemassa vielä häntäkin heikkolahjaisempia tai huono-osaisempia. Ei voi ajatella, että jokaisessa tapauksessa mennään kunkin selviytyjä-Sepon tason kohdalta yli esteiden.

Ihan vihastuttaa tuo malli!

hyvin pitkälti luen, eivät tajua, että jokaiselle oma kasvuympäristö on se omansa (saman perheenkin lapsille). Jokainen reagoi ja ajattelee siitä omalla tavallaan ja kykenee käsittelemään asiat omalla tavallaan joko jo silloin lapsena tai aikuisena tai sekä että.

Monisti nämä selviytyjät eivät käsitä myöskään miten paljon muita ihmisiä on tarvittu selviytymiseen ja miten paljon myös sattuma voi vaikuttaa asiaan (esim. ko. kunnan (mielen)terveyspalvelut, terapiaan pääsy jne).

ap

riippuu tosiaan, miten se lytätty lapsi opettelee elämäänsä, miten tuntee itsensä ja mihin uskaltaa luottaa. Lopputulema voi olla hyvä, yleensä muutaman ikävän mutkan kautta vaan.

Pahasti vaurioituneilta ihmisiltä puuttuu päästä psyykkisiä rakenteita. Ei voi kauhalla ottaa jos on lusikalla annettu. Ei ole mitään sääntöjä, kaikki on miljoonien pienten yksityiskohtien summa. Samoissa oloissa kasvaneissa voi olla iso ero, jos toinen sai puhua asioistaan edes jollekulle. Tärkeintä ei ole se mitä tapahtuu vaan se, saako tapahtuneen käsitellä. Hirveän pahat asiat voivat jättää vähäisemmän jäljen, jos niitä voi käsitellä. Ja vastaavasti piemmät jatkuvasti toistuvat asiat tuhota elämän, jos ei saa mitään tukea kasvuunsa.

vastuunkantamista lähteä tarkemmin määrittelemään, mutta minusta kokoomuslaiset ja heidän kannattajat eivät ota sitä huomioon, että ei kaikilla ole samanlaisia lähtökohtia elämälleen. Toisille on lusikalla annettu ja toisille kauhalla. Ei kaikille ole annettu samoja mahdollisuuksia onnellisuuteen.

olen kyllä sitä mieltä, että jokainen ON oman onnensa seppä. Kaikista ei tule ydinfyysikoita tai lääkäreitä mutta oikealla avulla jokainen voimaantuu ottamaan vastuuta omasta (ja varsinkin omien lastensa!!)elämästä eikä jatka ylisukupolvista syrjäytymistä.



Tähän ei sos. huoltomme ole valmis- voisi loppua autettavat :)Mieluummin hyysätään sohvalle ja ymmärretään vaikeaa lapsuutta kunnes ihminen on syrjäytetty toimintakyvyttömäksi.



Yhteiskunnan rakenteet eivät myöskään tue heikompia, avustavat työpaikat ovat kadonneet jne.

saattaa pärjätä hyvinkin elämässään ja olla "oman onnensa seppä", vaikka olisi kuinka hyväksikäytetty ja maailman murjoma. Näitä ihmisiä ehkä ketuttaa muiden säälivä soppajono.

Ja taas toisaalta monet kultaisella kauhalla elämänsä aloittaneet, ovat hyvinkin vinksahtaneita ja epämääräisiä ihmisiä aikuisina.

nähdä että on oman onnensa seppä ja yrittää kovasti sekä ratkaista ongelmansa. Mutta se ei kyllä mitenkään takaa sitä että se onnnistuu.

vasemmistolaisuus tai oikeistolaisuus tähän liittyy mutta:



Ihmselle on annettu vapaa tahto ja aivot ja hän voi valita onko lapsuutensa uhri, eräänlainen lapsi, koko elämänsä ajan, vai käsitteleekö lapsuutensa traumat ja elää aikuisen elämää.

Ihan kaikki elämässä ei ole vanhempien (opettajien, kiusaajien) syytä, vaan ihmisellä on myös omaa vastuuta siitä millaista hänen elämänsä on, takertuuko menneisyyteen, karttaako vastuuta, syyttääkö muita, vai elääkö omaa elämäänsä tässä ja nyt.

Uhrina ja lapsena on tietysti helpompi olla.

mutta onhan se todellakin monin verroin työläämpää kuin sellaisella, joka on saanut paremmat eväät elämäänsä.



Suurelle osalle ihmisistä lapsuuden vaurioittavat kokemukset määrittävät elämää kuolemaan saakka. VAngeilla esimerkiksi on lähes kaikilla taustalla väkivaltaisia kokemuksia lapsuudessaan ja turvaton, ristiriitainen tai organsioimaton kiintymyssuhde - tämä ei taida olla ihan sattumaa!



Yhteiskunnan tarjoama mielenterveydellinen tuki ja hoito on täysin riittämätöntä, joten monet eivät pysty parantamaan tilannettaan käsittelemällä vaurioittavia kokemuksiaan, se kun harvemmin onnistuu itsenäisesti ilman mahdollisuutta korvaavaan, turvalliseen, pitkäaikaiseen ja merkitykselliseen vuorovaikutuskokemukseen.



Lapsuuden kokemukset muovaavat ratkaisevasti ihmisen aivotoimintoja, aivojen fysiologiaa (esim, mantelitumakkeen ja hippokampoksen kokoa), stressivastetta sekä monien elintoimintojen säätelyjärjestelmiä, jotka vaikuttavat esim. verenpaineeseen sekä alttiuteen sairastua kakkostyypin diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

saattaa pärjätä hyvinkin elämässään ja olla "oman onnensa seppä", vaikka olisi kuinka hyväksikäytetty ja maailman murjoma. Näitä ihmisiä ehkä ketuttaa muiden säälivä soppajono.

se että ruvetaan superpärjääjiksi ja kielletään kaikki heikkous sekä itsessä että muissa. Katsokaapa vaan kärkkästi aloittaa ketjuja joissa mollataan syrjäytyneitä. Tai ketkä kaikkein kiivaimmin sellaisissa ketjuissa haukkuvat niitä jotka eivät pärjää. Ne on juuri näitä.