Muuttaako masennus/mielialalääkkeet ihmistä?

Tää on vanhahko ketju, mutta ajattelin vastata, jos yhä kiinnostaa. Itsestäni masennuslääkitys teki ulospäinsuuntautuneen. En kokenut olevani oma itseni. Olin yliaktiivinen ja puhuin ajattelematta ensin. En itkenyt muutamaan vuoteen. Nyt, kun lääke loppu, on rauhallinen olo ja itku tulee silloin kuin itkettää. Mutta varmaan vaihtelee vaikutukset, sitä en kiellä.

Miten kokoajan voi itkeä?

Miten se on mahdollista?

Kyllähän sekin vaihe tulee ettei voi itkeä, masennuksessa käsittääkseni pahempi asia että itkettää muttei saa ulos kyyneliä.



Minulla on masennus/unilääkkeitä kaapissa mutten ole niitä ottanut. Olen pohjattoman surullinen ja tuntuu oudolle että tuon pillerin otettuani olisin hilpeä. Nauran kyllä jos naurattaa, mutta miksi olisin hilpeä kun olen surullinen? Eihän hilpeyskään ole normaali jatkuva tila ihmisellä.



Ehkä eri asia jos lamaantuu eikä pääsisi töihin mutta ehkä sekin voi olla vaihe jota tarvitsee?

Eikö terveellisempää ole myös ajatella että kroppa reagoi asioihin niin miksi lepo olisi pahasta?

Vai tuleeko silloin myös sairaslomaa kun ei pääse sängystä töihin vaikka lääkkeellä saisi jonkun eri vaihteen?

Ihan niinkuin useampi täällä on kommentoinut, pahin ahdistus ja masennus turtui lääkkeisiin, mutta yhtä lailla kaikki positiiviset tunteet latistuivat. En ole enää vuosiin tarvinut lääkkeitä, ja vaikka olenkin aika herkkä ja koen sekä ilot että surut paljon voimakkaammin kuin useimmat tuntemani ihmiset, en missään tapauksessa vaihtaisi edes niitä suruja tasapaksuun lääkepöhnään. Akuutissa masennusvaiheessa lääkkeet olivat kuitenkin tarpeen, että masennuksen syitä pääsi edes käsittelemään.

Kyselin koska itse keikuin kynnyksellä hakeakko apua vai ei. Hain apua ja sain serinol nimistä lääkettä, nyt annos on 20mg ja se jo auttaa minua erittäin paljon. Mieliala on tasaisempi, koen silti surut ja ilot. Ennen itkin joka pv,suruun,ahdistukseen,iloon,liikutukseen jne jne, olin ääripää itkuherkkä, nyt itken melko harvoin,mutta itken jos oikein itkettää ja joskus liikutuksesta tulee tippa linssiin,mutta ei yhtään niin herkästi. En saa enää raivareita,jaksan paremmin. Tuntuu että ajatuskin juoksee paremmin. En ole sen enempää ulospäinsuuntautunut kuin ennenkään, tasaisempi vain ja voin nyt hyvin..en kuitenkaan kovin kauaa halua näitä syödä,ajattelen että tämä on vaihe elämässä. Ap

ne muuttaa sillä tavalla, että uskallan lähteä kauppaan ja ylipäänsä ulos talosta. Pirtsakaks en itseäni kutsuis :D Syön niitä paniikkihäiriöön

parhaassa tapauksessa masentunut saa elämäniloa ja -halua takaisin ja piristyy. Ne eivät ole mitään amfetamiinin tapaisia piristeitä kuitenkaan, eikä niillä ole tehoa terveellä ihmisellä. Oma kokemukseni (käytän keskivaikeaan masennukseen ja ahdistuneisuuteen): ei aina ahdista tai itketä, jaksan nähdä ihmisiä ja käydä töissä, elää suht normaalisti. Tunne-elämä hieman tasaantuu kaikin puolin, enkä ole niin herkkä loukkaantumaan/suuttumaan/masentumaan.

Ahdistus ja masennus ovat aina oireita jostain, mihin normaali elimistö reagoi. Lääkkeillä hoidetaan siis oiretta, ei itse syytä. Siis oikeasti se syy esim. paniikkihäiriöön pitäisi selvittää ja poistaa.

Ahdistus ja masennus ovat aina oireita jostain, mihin normaali elimistö reagoi. Lääkkeillä hoidetaan siis oiretta, ei itse syytä. Siis oikeasti se syy esim. paniikkihäiriöön pitäisi selvittää ja poistaa.

En menis sanomaan että aina, koska ilmeisesti osa ihmisistä kokee että elämä on masislääkityksellä hyvää. Mulle itselle niistä ei ollut ikinä apua. Kaikki latistui, mikään ei tuntunut miltään. Lapsuuden traumojen parissa tehty työ oli ratkaisu ja oikeasti hirvittää että olisin jäänyt lääkitykselle ja siihen kammottavaan ajatusmaailmaan missä silloin elin.

Ahdistus ja masennus ovat aina oireita jostain, mihin normaali elimistö reagoi. Lääkkeillä hoidetaan siis oiretta, ei itse syytä. Siis oikeasti se syy esim. paniikkihäiriöön pitäisi selvittää ja poistaa.

En menis sanomaan että aina, koska ilmeisesti osa ihmisistä kokee että elämä on masislääkityksellä hyvää. Mulle itselle niistä ei ollut ikinä apua. Kaikki latistui, mikään ei tuntunut miltään. Lapsuuden traumojen parissa tehty työ oli ratkaisu ja oikeasti hirvittää että olisin jäänyt lääkitykselle ja siihen kammottavaan ajatusmaailmaan missä silloin elin. Ei mikään ihme että olin silloin masentunut. Miten ihmeessä olisin voinut olla olematta!

Eikä myöskään poista tunteita, ihme puppua tuollainen. Masennuslääkkeet saavat lisätehoa aivojen mielihyväkeskukseen, jotta olo ei jatkuvasti tuntuisi pahalta. Tietenkään masennuslääkkeillä ei tule olla koko loppuelämäänsä, vaan ne ovat väliaikainen ratkaisu siihen asti, että saadaan masennuksen syy korjattua.

Kuules, jos niin ei ole sulla käynyt niin onneksi olkoon :DDDD. Siihenhän niiden teho perustuukin että saadaan tunnetta vaimenemaan pienemmälle ja jää energiaa sen verran muuhun että pääsee pahimman yli.

koska kyse saattaa olla serotoniiniaineenvaihdunnan pysyvästä häiriöstä. Masennuslääkkeiden toimintamekanismia ei ihan tarkkaan tunneta. Toisia meistä ne eivät auta. Minua ovat auttaneet, mutta annostusta pitää välillä säätää. Masennuslääkkeiden käyttö ei mitenkään estä lapsuuden asioiden selvittämistä, vaan minulla nimenomaan mahdollistavat terapiatyöskentelyn. Masennus jumittaa aivoni niin, etten kykene kunnolla ajattelemaan. Lääkkeet jotenkin reipastavat aivotoimintaa. Masennuslääkitys ei ole mikään hirvittävä kohtalo, kuten ei ole esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaan käytettävä elinikäinen korvaushoitokaan, tai insuliini.

tasaa tunteita, ne ääripäät jää pois tai ainakin niihin reagoiminen hysteerisesti, kun en syö lääkkeitä saan helpommin raivareita ja itken helpommin monista eri syistä, kun syön lääkkeitä niin olen tasaisempi. Mutta ei varmaan kodin ulkopuolella näy nämä kenellekään, oma mies huomaa.

Masennuslääkkeiden käyttö ei mitenkään estä lapsuuden asioiden selvittämistä, vaan minulla nimenomaan mahdollistavat terapiatyöskentelyn.

Mulla terapia alkoi purra vasta sitten, kun havaitsin että ratkaisun avaimet on siellä missä psyykkinen kipu on pahimmillaan. Ja mä olin yrittänyt ajatella ongelmiani pois vuosikymmeniä, turhaan, myös terapiassa. Se mikä toimi oli ajattelun lopettaminen. Rupesin hyväksymään ja ottamaan raskaat tunteet vastaan, kehollisina tunnemyrskyinä, joita vain tarkkailin, niin rankkaa kuin se olikin. Lopulta sieltä aina sitten nousi esiin traumaattinen muisto.

mikään ei tuntunut miltään paitsi jossakin vaiheessa tuo tunteettomuus alkoi ahdistamaan niin paljo että lopetin lääkityksen jotta tuntisin edes niitä "negatiivisia" tunteita.



Olin syönyt jo vuosia kaikenmaailman lääkkeitä ja lääkkeiden syönnin lopetettua huomasin että minun on vaikea sopeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen.

En hallinut itseäni, en tunteitani ja kävin läpi kovan koulun jotta opin elämään ihmisiksi.

kun ei tiedä mitä nappeja kukakin on syönyt. Masennuslääkkeillä osa tarkoittaa rauhoittavia, diapamin tyyppisiä, tai neuroleptejä jotka ovat psykoosilääkkeitä. Itse käsitän masennuslääkkeillä nykyaikaiset SSRI-tyyppiset lääkkeet, jotka eivät tee kyllä ihmisestä mitenkään täysin toisenlaista kuin hän normaalisti on.

Mulle ne vaikutti, ettei itkettänyt enää ihan koko aikaa. Että pystyi surultansa/masennukseltaan toimimaan. Sekä myös ajattelemaan jonkin verran. Pystyi käsittelemään asiaa psykiatrin kanssa ilman että kaikki kääntyi koko ajan itkuksi.



Mikään ei saanut nauramaan, ei edes hymyilyttänyt. Ylipäätään kaikki tunteet ikään kuin lakkasivat olemasta. Tasapäistyivät, kuten joku taisi hyvin ilmaista. Sitä vain jotenkin "oli".



Parisuhteessa ikävä havainto, että seksistä tuli maailman epäkiinnostavin asia. Jos sitä edes yritti, niin orgasmia oli mahdotonta saavuttaa.



Heti kun oli mahdollisuus, halusin lopettaa. Muistan hetken, kun kasvolihakset vetäytyivät ensimmäisen kerran hymyyn pitkästä aikaa, tuntui fyysisesti oudolta.

Ei

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus ja masennus ovat aina oireita jostain, mihin normaali elimistö reagoi. Lääkkeillä hoidetaan siis oiretta, ei itse syytä. Siis oikeasti se syy esim. paniikkihäiriöön pitäisi selvittää ja poistaa.

Elikkäs jos masennut ,vaikka sarjoittaisen päänsäryn takia, sinulta poistetaan pää.