Lapsen kasvattaminen pelokkaaksi. Onneksi olkoon kummipoikani äiti!

Ja aina pakko vetää tuo sairas lapsi (asperger)-kortti, eiköhän nyt ole puhe niistä täysin normaaleista lapsista eikä sellaisista jotka sairastavat luonnevikaa joka esiintyy 0.2%lla väestöstä.

Kuten ihan selvästi sanoin kommentissani, en väitä, että ap:n kummilapsella on as. Mutta aistiyliherkkyyttä saattaa silti olla, koska se on suht yleinen vaiva.

Lapset vaan ON erilaisia, se pitää hyväksyä. Jonkin kanssa tottuttelu pelonaiheeseen pitää syystä tai toisesta tehdä niiiiiin hitaasti, että se sivullisen mielestä vaikuttaa ylisuojelulta.

Ps: asperger ei siis ole mikään luonnevika. Ja sitä eriasteisena on muuten noin prosentilla väestöstä.

sosiaalinen arkajalka. Ei pukahtanut vieraille aikuisille, leikkipuistossa hautasi pään piiloon, kun näki muita lapsia.



Aina riitti neuvojia. Ja niitä jotka moitti.



Nyt kyseinen lapsi on 7-vuotias ja saa jatkuvasti kiitosta siitä, että on koko luokkansa sosiaalisin lapsi. Huomaavainen ja suosittu.



Ja mitään muuta en ole tehnyt kuin antanut lapsen olla juuri sitä mitä on ja hyväksynyt hänet.



Kaikista suvun naisten karaisemisvinkeistä välittämättä.

Kun mä olin lapseton kummitäti,

olin täynnä vinkkejä.

Niitä oikein pursusi pussistani.

Nyt mulla on kymmenen lasta, ja alkaa

vinkit vähentyä.

Olisipa minullakin kummitätejä, jotka tulisivat antamaan vinkkejä.

Istuisin sohvalle kynä ja vihko kädessä, kun kummitäti ottaisi arjen haltuun.

Kirjoittaisin ylös kaikki mitä kummitäti saisi aikaan.

Laittaisin hälle listan mun tekemättömistä töistä, ja alta aikayksikön se supertähti hoitaisi lapset, pesisi pyykit, hoitaisi muutamat pienet jasvatuspuuttewt, ja saisi lapset siivoamaan huoneensa, siistimään suunsa, olemaan ilman kännyköitä, osallistumaan oma-aloitteisesti kotipuuhiin - vain siksi, kun se kummitäti - se olis niin pätevä ja jännä.

Tervetuloa meille. Odotan vinkkejäsi ja neuvojasi. Pelkoihin ja pariin muuhunkin juttuun.