Lue keskustelun säännöt.
3-vuotiaan kiukku
01.10.2011 |
3-vuotiaalla oli pahin uhmavaihe jo aikaisemmin, mutta on nyt alkanut uudelleen. Jäimme juuri äitiyslomalle odottelemaan vauvan syntymistä ja varmaan esikoinen reagoi näihin muutoksiin.
En oikein itse ole varma, osaanko tai miten pitäisi toimia näissä tilanteissa.
Lapsi nimittäin suuttuessaan haluaa esimerkiksi rikkoa itse rakentamiaan legoja, sanoo että sattuu (ei sentään satuta itseään), suuttuu entistä enemmän jos yrittää sanoittaa hänen tunteitaan ja lopulta saattaa ihan hysteerisenä huutaa 'minua ei harmita, minua sattuu, ei satu, minä rikon, en enää ikinä leiki...'. Lapsi myös 'rankaisee' itseään sanomalla, että en halua enää ikinä lukea iltasatua tms. Tämä tulee varmasti siitä, että minä olen välillä uhkaillut, että ei lueta iltasatua, jos et anna pestä hampaita tms.
Hankalaa on, kun lapsen kiukku tulee esille usein kun leikki ei suju kuten hän haluaisi - siis esimerkiksi jos jokin hänen legorakennelmansa menee vahingossa rikki tms. Harvoin siis kiukuttelee mistään karkin ostamisesta tai sellaisesta. Sitten jos yrittää lohduttaa, että rakennetaan yhdessä uusi tms. lapsen kiukku vaan pahenee. Huutaa, että en enää ikinä halua rakentaa sitä tms. Toinen yleinen on siirtymätilanteet kotoa ulos, vaikka kuinka varoittelisin, että kohta lähdetään. Sen sijaan yleisillä paikoilla käyttäytyy tosi hienosti.
Olen yrittänyt ensin sanoittaa lapsen tunteita, sitten laittanut omaan huoneeseen rauhoittumaan. Aikaisemmin perustelin ja selitin enemmän, samoin uhkailin iltasadun tai vastaavan menetyksellä, mutta nyt olen ottanut jämäkämmän linjan. Omassa huoneessa rauhoitutaan tai jos on kiire lähtö jonnekin, sitten vaan raahaan lapsen autoon. Jälkikäteen yleensä sylitellään ja silitellään, mutta silloinkin tuntuu, että lapsesta on hankalaa tai ahdistavaa puhua tapahtuneesta. Siis jos hän vaikka on sylissä ja minä sanon, että kylläpä sinua kiukutti, mutta nyt se meni ohi, niin lapsi sanoo, että eikä kiukuttanut, ei mennyt ohi tms.
Eniten minua huolestuttaa se, että en itse osaa toimia niin, että lapsi oppisi käsittelemään tunteitaan.
Kommentit (3)
Meillä on myös kova uhma samanikäisellä lapsella eikä tunnu menevän ohi millään eli taitaa olla luonteeltaan varsin voimakastahtoinen. Meillä kiukkua riittää oli sitten nukuttu päiväunet tai ei. Mun lapsi on samanlainen, että nämä kasvatusoppaiden fraasit "nyt sinua kiukuttaa mutta..." ei toimi ollenkaan. Ne ei myöskään tunnu luontevilta minun sanominani, joten en niitä käytä vaan valitsen oman tyyliset rauhoituskeinot. Jokainen äiti tuntee oman lapsensa parhaiten ja tietää mikä sopii ja mikä ei. Ole vain kasvattajana johdonmukainen, sopivasti jämäkkyyttä ja lempeyttä...luota itseesi, kyllä se siitä ajan kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotenkin huolestuin viime aikoina noista rikkomis- ja sattumisjutuista ja siitä, että lapsi menee välillä todella hysteeriseksi. Huomaa, kuinka paha olo lapsella on itsensä kanssa. Etenkin tuo turhautuminen, kun vaivalla rakennettu leikki menee vahingossa rikki tai vastaavaa. Olisi jotenkin helpompaa olla itsekin jämäkämpi, jos lapsi saisi vaikkapa ne itkupotkuraivarit kaupan karkkihyllyllä...
Mutta eiköhän tämä tästä. On se vaan rankkaa olla 3-vuotias.
Usein on hyvä vain kiinnittää lapsen huomio johonkin muuhun, niin kiukku unohtuu. Ei kaikkea tarvitse aina käsitellä perusteellisesti läpi. Tuollainen kiukku voi johtua esim. päiväunien jäämisestä pois eli lapsi on väsynyt, huonosta syömisestä, jne, jne. Lapsi varmaankin on myös huolissaan sinun huomiosta ja vauvan saamasta huomiosta. Todista lapselle, että rakastat häntä, lapsi ei sitä ehkä usko, vaikka itse tiedätkin rakastavasi häntä. Lähdön vastustaminen voi johtua jännittämisestäkin. Sano lähdön yhteydessä jotain tuttua, esim. kavereiden nimiä tai tuttuja paikkoja ja mitä kivaa siellä on. Meillä ainakin toimii tuollainen.