Lue keskustelun säännöt.
Apua! Työpaikkaihastuminen
30.09.2011 |
Pyytäisin kokemuksianne/vertaistukea/neuvoja, miten selviytyä työpaikkaihastumisesta. Tilanne on se, että molemmat osapuolet tahoillaan naimisissa . Miehellä aikuiset lapset, minulla alakouluikäiset. Ollaan mieen kans työn kautta tunnettu nyt n. kolme vuotta ja pikkuhiljaa työkaveruus on syventynyt ystävyydeksi. Mies käsitykseni mukaan jonkinlaisessa vapaassa avioliitossa tms., osoittaa mulle ihastustaan ja välittämistään. Mitään sen kummempaa ei ole "tapahtunut", pysymme hyvin korrektilla linjalla. Juttelemme paljon keskenämme, meillä paljon yhteisiä, melko arkisia asioita. Ihastustamme emme siis juuri käsittele, lukuunottamatta miehen ajoittaisia ylistäviä kommentteja minusta tai siitä kuinka hän kaipaa minua tms. Olen aivan sekaisin. Tämä mies on ajatuksissani lähes joka hetki, mitä tahansa teenkin. Perhearjen hoidan kyllä ja mulla on perheeni kanssa ihan hyvä olla , ihanat lapset ja mies, jota kyllä rakastan.. Ollaan miehen kans oltu yhdessä jo 22 vuotta, joten arki on meille jo tuttua.. En käsitä miten olen joutunut tähän tilanteeseen, koska mieheni huomioi minua ja on hyvä mies. Ihastukseni kohde on siis jonkin verran vanhempi kuin minä tai mieheni, ja saa siis minut aivan sekaisin läsnäolollaan. Mitään sen kummempaa ei siis ole tapahtunut meidän välillä. Ajoittain huomaan kuitenkin haaveilevani miehestä enemmän kuin ystävänä. Näitä tunteita en ole miehelle paljastanut, vaikka kaipa hän jotain käytöksestäni voi arvatakin. Tilanne ahdistaa, mitä pitäisi tehdä? Jos teillä, rakkaat kanssapalstailijat herää ajatuksia/kokemuksia asiasta, olisin kiinnostunut lukemaan ajatuksianne.
Kommentit (11)
jos haluat pitää perheesi kasassa:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilanteesta.Ruotikaa pohjamutiin saakka molempien ajatukset. Se auttaa parhaiten ja suhde arkipäiväistyy,jolloin jännityksen tuoma lisähohto vähenee. Näin olen toiminut. Jos lohduttaa ette ole ainoita. 80% suomalaisista on joskus ollut ihastunut työkaveriin ja niinhän siinä käy aina jos on naisia ja miehiä samasssa paikassa. Eri asia on ryhtyä tekoihin. Sopikaa että pysytte ystävinä koska molemmilla on perhe.
olen ihan tismalleen samassa tilanteessa! Perhetilanteet, ikäerot ja kaikki täsmää... Meillä tätä on kestänyt jo monta vuotta. Välillä tuntuu, että homma lähtee käsistä enkä enää tiedä, mitä olen tekemässä. Jonkin verran apua maanpinnalle palautumisessa on mielikuvaharjoittelusta, jossa kuvittelen arkeni tämän toisen miehen kanssa. Tiedän, ettei se yksinkertaisesti toimisi! En myöskään olisi valmis luopumaan nykyisestä ihanasta ja "helposta" elämästäni, nykyisestä tuttavapiiristäni jne. Oma mieheni on täydellinen aviomies ja meillä arki toimii hyvin. Tämä toinen tekee reissutyötä ja tuskin jaksaisi enää lapsiperheen arkea. En myöskään mistään hinnasta halua hajottaa lasteni kotia. Kaikesta huolimatta meillä on onnellinen ja tasapainoinen perhe. Työpaikkaakaan en ole halukas vaihtamaan, koska nykyiseen olen niin tyytyväinen. Hankalaa tämä silti on. Ja samalla kuitenkin myös ihanaa. Enpä olisi koskaan voinut kuvitella, että reilusti päälle kolmekymppisenä vielä tällaiseen tilanteeseen joudun.
Ei tämä helppoa ole, mutta lohduttaa kuulla, et muitakin on tai on ollu samassa tilanteessa. Olen miettinyt useinkin tuota puhumista, mut en jotenkin vaan uskalla tuoda tunteitani julki kun pelkään sen vievän tilannetta eteenpäin ja että jotenkin menetän hallinnan tai jotain.. Mies luultavasti ois valmis johonkin enempään mun kanssa, mitä pelkään... Miten kasi sä elät tilanteesi kanssa? Tunnetko syyllisyyttä? Koetko käytökselläsi rohkaisevasi miestä johonkin enempään? Apua, kestämätön tilanne ja samalla niiiin ihanaa. Voi syyllisyyttä.. Välillä mietin et ihme kun/jos mieheni ei huomaa mitään. Kaipa sitten olen suht normaalin oloinen kotona, vaikk koko ajan kihelmöi.. Lisääkin saa mielellään kommentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siellä on tsiljoona näitä samanlaisia tarinoita. Ei mitään uutta auringon alla.
Kysyn vielä, että uskaltaisitteko lähteä työkaverin kanssa lounaalle? Olisiko väärin? Mies pyytänyt monesti eikä ymmärrä mitä väärää vois olla, mutta mä en ole uskaltanut lähteä.. Mite kasi, ootteko käyny lounaalla? Välillä mietin et ihme jos/kun mieheni ei huomaa mitään, mutta kaipa sitten olen jotenkin normaali kotioloissa, vaikka koko ajan kihelmöi. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko puhunut asiasta ihastuksesi kanssa? Jos, niin mitä se aiheutti? Auttoiko? Kannattaisikohan mun, uskaltaisinko? T. Ap
Oletko puhunut asiasta ihastuksesi kanssa? Jos, niin mitä se aiheutti? Auttoiko? Kannattaisikohan mun, uskaltaisinko? T. Ap
Kyseinen työkaveri on lähimpiä työkavereitani. Joudumme siis tekemään hyvin paljon töitä yhdessä, jopa työmatkoja. Lounaalla on käyty monet monituiset kerrat ja tunteistakin puhuttu. Tiedän, että sana vain ja saisin hänet. Se, mistä kiikastaa, on minä ja perhe-elämäni. Minä nyt kerta kaikkiaan en voi kuvitellakaan, että lähtisin toisen matkaan. Se asia tässä itseäni ällistyttääkin, että miten näin on ylipäätään päässyt käymään. Siis miten on tultu tilanteeseen, jossa on päässyt syntymään tällaisia tunteita?!
Tunteista puhuminen ei mielestäni ole millään lailla helpottanut tilannetta. Päinvastoin. Nyt kärsin huonoa omaatuntoa sekä omista tunteistani että siksi, että tiedän työkaverinkin kärvistelevän tunteidensa kanssa. Helpompaa oli silloin, kun mikään ei ollut varmaa, oli vain aavistus jostain. Minä olen toistuvasti muistuttanut häntä siitä, että minä kuulun toiselle ja minun puolestani me kaksi voimme olla vain hyviä ystäviä. Hän hyväksyy tilanteen, mutta muistuttaa sekä käytöksellään että sanoin odottavansa, josko joskus vielä muutan mieleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenties asia koskettaa siis muitakin.
Kiito,s kahdeksikko, "vertaistuesta". Voi että tosiaan olemme aika samanlaisessa tilanteessa. Itse mietin myös, että miten näin on voinut käydä? En voi todellakaan käsittää... Työn vaihtaminen ei minullakaan ole "mahdollista", ts. työssä niin paljon plussapuolia.
Ja aikaisempiin viesteihin kommentiksi, että ei varmaan mitään uutta auringon alla, mutta mulle tämä tilanne ja tunteet on aivan uusia ja käsittämättömiä.
T. ap.
on mielessä KOKO AJAN. Miten sen saa pois ajatuksista?? Apuja?