Onko täällä ketään, jonka suhteessa on "rakastuttu uudelleen"?

...ainakin omalla kohdallani. Olen siis mies ja ollaan oltu yhdessä vaimoni kanssa 17 vuotta josta 11 naimisissa (kaksi lasta).



Tämä tosin vaati meillä raskaat perusteet. Sain juuri selville että vaimoni on pettänyt mua useasti muutaman ystäväni kanssa. Nämä ajoittuvat 10 vuoden ajalle.



Olin (olen) totaalisen tyrmistynyt. Mutta... tunteilleni en voi mitään. Rakastan häntä edelleen ja aion panostaa nyt kaikkeni tähän suhteeseen jottei hänen enää tarvitse hakea jännitystä ja huumaa makuuhuoneemme ulkopuolelta.



Pusin ja halin ja hellin häntä enemmän kuin koko 10 vuoden aikana yhteensä (ainakin musta tuntuu niin). Olin aina tiennyt etten antanut hänelle tarpeeksi huomiota mutta en osannut kuvitella että tilanne oli näin paha. Seksielämämme ei ole ollut kovin aktiivista, kaikki aloitteet tulleet mun puolelta, ei koskaan hänen. Siinä yksi syy siihen miksi lakkasin yrittämästä.



Nyt (vaikka sydämeeni sattuu hirveästi) siis aion panostaa kaikkeni tähän. Juteltuamme asiasta hän on huomannut muutoksen minussa ja se on kuulemma aivan ihana juttu.



Myös hän on lupautunut ottamaan myös mun tunteet ja halut huomioon tekemällä juttuja joita hän ei ole ennen tehnyt (tosin vielä vähän nihkeästi eli erikseen pyydettäessä). Yrittää kyllä mutta ei kuulemma pysty nopeaan muutokseen, jonka kyllä ymmärrän.



En vain voi olla ajattelematta niitä kertoja jolloin hän on tyydyttänyt muita miehiä omien fantasioidensa varjolla samalla jättäen mut riutumaan ja pyytämään seksiä.



Mutta näen valoa tunnelin päässä. Ero ei käynyt mielessänikään, hän on se jonka kanssa jaan loppuelämäni ja sen surut ja murheet kuin myös ilot ja nautinnot.



M_40+

Huoh...

Ja haluan todella elää perheenämme edelleen. Halu ja tahto linee tässä tilanteessa tärkeintä, joita voi yrittää aluksi. Parisuhdekirjallisuudessa neuvotaan, että joskus vain toisenkin aloitus voi johtaa yhteiselämän paranemiseen. Tätä todella toivon! Tsemppiä teillekin.

Mutta mua suorastaan pelottaa mennä muiskauttamaan suukko siipan poskelle. Joskus suunnittelen sitä sohvalla pidemmän aikaa, mutta en vaan saa tehtyä. Ihan ku ensi-ihastuksen kanssa joskus ala-asteella. Paitsi se kutkuttava tunne puuttuu:/ Tulee semmonen olo, että mitä se ajattelee, jos pussaan... Ei koskaan saisi lakata sanomasta rakastavansa, eikä koskaan lakata pussailemasta ja halailemasta, jos siitä tulee kerran näin vaikeaa.



ap

Hellyyttä on joka päivä. Rakastamisen sanomiset ja tulevaisuuden suunnittelut ovat jääneet pois. En tunne oloani rakastetuksi.

Aloita pienillä hyvillä teoilla, palveluksilla. Siis jos toisella on nälkä, tee hyvä leipä tms.



Sitten ohimennen sipaisuja, viikon päästä ehkä jo se tervetuloa-suukko.



Kohta voit pyytää sohvalle kainaloon, hieroa vaikka päätä tai silitellä. Ja ota nämä ihan jokapäiväiseksi tavaksi.



Meillä on suhde noin 12 vuotta, lapsia viisi. Välillä hiipuu, sitten taas roihahtaa. Vaatii se ihan tietoistakin tekemistä. Nyt ollaan hiplailu-pusutteluvaiheessa taas, ties monettako kertaa. =)



Tsemppiä, älä anna parisuhteesi häipyä!

jos se sua häiritsee, tee itse aloite ja puhu miehesi kanssa

jos jollakin olis tähän vielä sanottavaa. Kiitos kuitenkin jo aikaisemmista vinkeistä. Ehkä aloitan pikkuhiljaa jo huomenna:)

täällä ollaan kanssa ihan samassa tilanteessa... viisi vuotta tuli meillekin täyteen juuri ja jotain kriisinpaikkaahan tässä taitaa olla. Meillä tytär 2v. Minustakin olemme etääntyneet tosi paljon. Meilläkään ei ole ollenkaan minkäänlaisia hellyydenosoituksia. Ja joskus kun erehtyy vaikka pussaamaan niin tuntuu tosi oudolta.



Täälläkin seksi on jäänyt tosi vähälle. Tai siis no mies haluaisi paljon enemmän kuin minä ja minusta tulee pihtari (mutta miten minä yht´äkkiä voisin haluta seksiä kun ei meillä ole noita hellyydenosoituksiakaan ollenkaan?!?) Siis että nappia painamalla pitäisi haluta seksiä...



Voi.. minä kun luulin että ollaan ainot tässä tilanteessa...

Itse elän 14 vuotta vanhassa suhteessa ja meillä ei rakkaus ole koskaan loppunutkaan. Mutta ihan turhaa on olettaa, että se rakkaus pysyy itsekseen parisuhteessa ja että senkus siinä istuskelee, niin kaikki jatkuu aina yhtä ruusunpunaisena.



Kyllä se vaatii ihan oikeasti vaivannäköä, just tuollaisia pieniä asioita, niinkun vaikka lemppariruoan tekemistä, hartioiden hierontaa tai telkkarin katselua sylitysten. Me myös käydään aika usein pienillä matkoilla, yleensä jossain lähellä olevassa kaupungissa viikonloppuna ja vietetään aikaa tehden molempia kiinnostavia asioita... Joskus ollaan yötä, joskus vain päiväseltään käydään ja joskus on lapset mukana, joskus he jäävät mummolaan.



Jos välimme joskus viilenevät tuohon asti, ettei sanota rakastavamme ja ei suukotella, niin yrittäisin lähestyä fyysisesti ensin. Siis ihan vaan niin, että koskettaisin toista vaikka ohi kävellessä käsivarteen tai menisin nukkumaan ihan miehen lähelle tms. Että tulisi takaisin se rentous olla toisen lähellä ja kosketuksissa. Uskoisin, että se siitä vähitellen alkaisi taas palata mieleen, miten kivaa on olla yhdessä ja ehkä suukotkin palaavat kuvioon. Sen jälkeen on varmaan aika luontevaa myös kertoa rakastavansa.



Tai sitten mahdollisesti ottaisin asian miehen kanssa puheeksi ihan suoraan. Vaikea arvioida, kun on niin vaikea kuvitella, ettei oltais näin läheisiä. Luin muuten joskus vuosia sitten jonkun tutkimuksen, jonka mukaan miehet eivät halua puhua vaikeista asioista kasvotusten, koska perimä (tjsp) määrää sen, että mies kokee kasvotusten olemisen hyökkäyksenä ja uhkaavana ja se nostaa agressiot pintaan. Sitten kun esim. autossa istutaan vierekkäin, eikä tarvitse katsoa toista silmiin, niin miesten on helpompi puhua. En tiedä kuinka totta tuo on, mutta ehkä koet helpommaksi puhua itsekin, kun ei tarvitse katsoa toista silmiin ihan kokoajan ainakaan.



Toivottavasti löydätte keinon lähentyä uudelleen, onnea matkaan :)

up

Mielestäni te olette olleet kuitenkin aika vähän aikaa yhdessä, joten aika surulliselta kuulostaa parisuhteenne tila. Mutta niinhän se menee, että ilman huoltoa rakkaus näivettyy.



Suosittelen ottamaan härkää sarvista. Pussaa miestä jo tänään :) Mieti, että mihin rakastuit hänessä ihan alussa? Mieti miehesi hyviä puolia. Mieti sitä, että tilanne on miehellesi ihan yhtä hankala ja ehkä hankalampi. Moni mies kokee seksin puuttumisen samana kuin rakkauden puuttumisen. Miksi teillä ei ole seksiä? Etkö halua? Eikö mies halua? Milloin sitä oli viimeksi? Miten olisi vierailu alusvaateliikkeessä ja ihan suoraa toimintaa? Miehelle on usein helpompaa alkaa puhua tunteista sen jälkeen kun hän kokee (seksin kautta) olevansa edelleen rakastettu... Nyt hän ehkä kokee samalla tavalla kuin sinä, että ei saa rakkautta eikä uskalla tehdä siksi aloitetta seksiin.



Meillä seksin määrä on ainakin suoraan verrannollinen siihen hellyyteen, jota mieheltä saan :) Kun meillä on aktiivinen petipuuhakausi, niin on helpompi muuten vaan mennä kainaloon, miehen on helpompi ottaa kainaloon, tulee helpommin keskusteltua. Ja jos etäännytään sängyssä, niin etäännytään muutenkin.



Meillä minä olen 15 vuoden yhdessäolon ajan ollut aktiivisempi suhteen elvyttäjä. Ikävä kyllä se vastuu on pitänyt kantaa, koska mies ei meillä ole aloitteellinen tuolla saralla. Nyt ehkä hiukan enemmän, kun ollaan asiasta reilusti puhuttu. Mutta kuitenkin ajattelen niin, että haluan elää mieheni kanssa, rakastaa ja saada vastarakkautta. Olen valmis näkemään sen vaivan tämän takia ja huomaan, että kun teen aloitteita, pussaan, kömmin kainaloon, kerron että rakastan, niin mieskin tekee samaa.



Syyttävään sävyyn ei kannata sitten näitä keskusteluja aloittaa. Ei kannata sanoa "Miksi et koskaan tule halaamaan minua, miksi et kerro rakastavasi, rakastatko edes, et taida, miksi sitä ja miksi tätä..." Kannattaa ottaa ihan reipas asenne: ajatella, että tuo mies on valinnut minut vaimokseen, hän kyllä tykkää minusta ja haluaa minut, mutta nyt vaan tämä kiireinen elämänvaihe on imenyt mehut. Ottaa vaikka kaikki askeleet miehen luo, ei vain puolitiehen. Ja mennä sinne miehen luo rakastavalla mielellä, ei pettyneellä, katkeralla!



Niin ja siihen alkuperäiseen kysymykseen, että onko rakastunut uudestaan. Kyllä, joka kerta jos on etäännytty ja palattu toisen läheisyyteen! Useamman kerran siis näiden vuosien aikana. Juurikin eilen koin aivan mahtavan rakkauden tunteen, kun uskalsin käpertyä heikkona mieheni kainaloon ja tunsin, että saan hänen 100% tukensa murheisiini. Ihan vain sillä halauksella. Heittäytymistähän se vaatii, joka kerta!

muilta pitkään suhteessa olleilta jo tulikin. Meillä takana yli 20 vuotta yhdessä. Parisuhde vaatii työtä ja rakastaminen ennen kaikkea myös sitä tahtoa. Ei kuulosta ollenkaan toivottomalta ja kipinä syttyy uudestaan varmasti, kun lähtee liikkeelle. Meilläkin tietoisesti etsitään yhteistä aikaa ja yhteistä tekemistä. Nyt lasten kasvettua isommiksi onnistuu entistä paremmin.