V***U noita pikkukärpäsiä!!!!
Millä niistä pääsee eroon? Meillä ei ole edes hedelmiä esillä ja keittiökin ihan siisti. ARGH.
Kommentit (10)
Löysin muinoin ostamani pistorasiaan tökättävän hyttyskarkotteen (Raid, johon vaihdetaan liuskoja), panin sen tiskialtaan yläpuolella olevaan pistorasiaan ihan vain huvikokeiluna.
Ja sehän toimiikin.
ulkoapäin ikkunasta tosi fiksulta toiminnalta imuroida ilmaa... No, kun pakkaset alkaa, ne häipyy.
Juomalasiin pohjalle vähän omenaviinietikkaa (myös muu etikka saattaa toimia mutta minä olen käyttänyt vain tuota). Sitten yksi tippa astianpesuainetta ja vähän hunajaakin sekaan. Lasi varovasti täyteen vettä ja sekoita.
Hapan ja kirpeä tuoksu houkuttelee elukat paikalle. Laskeutuvat nesteen pinnalle mutta astianpesuaine on poistanut pintajännitteen ja valuvat pohjalle ja hukkuvat sinne.
Minä pidän "kärpässesonkina" aina sekoitusta pöydällä. Kerran saalis yhdessä päivässä oli parin sentin kerro lasin pohjalla. Ällöä.
Mutta kärpäset katoavat täysin. Jos neste ei tehoa noin 4 tunnissa lainkaan eli kärpäsiä ei ole loukussa, lisää toinen tippa astianpesuainetta ja vähän lisää etikkaa. Oikea seos löytyy joskus vain kokeilemalla.
Meille ne pesi aina kerrostalossa, kun toi hedelmiä kotiin. Vaikka pakkasta olis ollu -25. Tulivat varmaan toisesta asunnosta, muuta selitystä en keksi koska nyt rivarissa tätä ongelmaa ei ole enää ollut.
Kaikki mahollinen makea kannattaa laittaa piiloon. Löysivät näppärästi leivänki johon oli käytetty siirappia. Tiiviitä pusseja ja suunnilleen lukittuja kaappeja.
ulkoapäin ikkunasta tosi fiksulta toiminnalta imuroida ilmaa... No, kun pakkaset alkaa, ne häipyy.
kaikki kärpäset katosi päivässä, jäi vaan paksu musta kasa niitä kupin pohjalle.
Suosittelen tätä biologista-tuhoamista!
Litkuansat on hyviä, mutta kaikki ötökät ei sinne kuitenkaan pörrää. Jo parilla imurointikerralla saa ötökätöntä jälkeä.
Joku tutkija sanoi että kaikki hedelmät pitäisi pestä heti kotona. Hedelmäkärpäset munivat hedelmien pinnalle.
Meille ne pesi aina kerrostalossa, kun toi hedelmiä kotiin. Vaikka pakkasta olis ollu -25.
ulkoapäin ikkunasta tosi fiksulta toiminnalta imuroida ilmaa... No, kun pakkaset alkaa, ne häipyy.
kaikki kärpäset katosi päivässä, jäi vaan paksu musta kasa niitä kupin pohjalle. Suosittelen tätä biologista-tuhoamista!
Kaikki mahollinen makea kannattaa laittaa piiloon. Löysivät näppärästi leivänki johon oli käytetty siirappia. Tiiviitä pusseja ja suunnilleen lukittuja kaappeja.
Että otti päähän, kun oli koko suljettu leipäpussi täynnä kärpäsiä. Oli se limppu minunkin mielestä herkkua...
valkkaria ja pikkusen tiskiainetta lasiin ja avot,kohta on lasin pohja mustanaan ötököitä, toimii sata varmasti!
kyllä ne tykkää pörrätä niissä litkuissakin, mutta vain harva jää satimeen, muut pyörii ympärillä...