Tää on taas yksi niistä päivistä, kun olen kateellinen lapsettomille...

Aamulla herätys, lapset kouluun ja päiväkotiin tavanomaisten aamukiukuttelujen ja -vitkuttelujen säestämänä.

Itse myös päiväksi opiskelemaan (olen vaihtamassa alaa työllistyäkseni paremmin).



Ja kun koulupäivä päättyy puoli neljältä, sitten tämä "hauskuus" pääseekin alkamaan.



Ensin soittaa esikoisen isä (ollaan erottu, meillä kuitenkin yhteishuoltajuus) että missähän esikoinen mahtaa olla, kun on päässyt koulustaan jo kahdelta, mutta ei vastaa lainkaan puhelimeensa. Oli sovittu, että menee koulusta suoraan kotiin luokseni ja odottaa siellä, kunnes minä tulen koulustani.



No minä yritän soittaa esikoiselle myös, laihoin tuloksin. Kiirehdin huolissani juoksujalkaa hakemaan kuopusta päiväkodista, että päästäisiin äkkiä kotiin tarkistamaan, että esikoinen on päässyt kotiin eikä mitään ole sattunut.



Hoitopaikan ulko-ovella kuopus alkaa kiukutella, koska näkee läheisen kaupan pihassa rekan, jota haluaa mennä katsomaan, ja koska yritän kiirehtiä esikoisen vuoksi ja kiellän rekan lähemmän tarkastelun napaten kuopuksen vaan syliini, tämä ryhtyy huutamaan, vääntää itseään kaarelle ja mätkäisee minua nyrkillä naamaan sillä seurauksella että silmälasini ovat vinossa ja nenään sattuu.



Kannan huutavan ja kiukuttelevan kuopuksen kotiin saakka, olen hiestä märkä.



Kotona huomaan, onneksi, että esikoinen on saapunut turvallisesti kotiin, on vaan unohtanut kännykkänsä äänettömälle.



Seuraavaksi patistan esikoisen läksyjen tekoon, ettei jää iltaan (jolloin siitä ei tule mitään). Esikoinen kiukuttelee, ei meinaa millään uskoa, vetkuttelee. Joudun vahtimaan vieressä, että tekee läksynsä. Laitan pyykkiä pyörimään, lapsille välipalaa ja mietin mielessäni että missähän välissä ehtisin tehdä keskittymistä ja miettimistä vaativan oman koulutehtäväni.



No, sitten syötyämme esikoinen nukahtaa sohvalle, kuopus leikkii rauhallisesti huoneessaan joten mä tulen tietokoneelle ja ryhdyn pohtimaan omaa koulutehtävääni. Pohtiminen tosin keskeytyy vähän väliä, kun kuopus käy kiukuttelemassa luonani milloin mitäkin. Yritän saada häntä innostumaan omista leikeistään. Sitten onkin hiljaista hetken aikaa.



Pahaenteisen hiljaista...



Kuopus tulee kohta taas luokseni, ja näyttää aikaansaannoksiaan. On kaivanut repustani (en ole huomannut missä välissä!) koululta juuri pyytämäni opiskelutodistuksen (jonka tarvitsen päivähoitotoimiston pyynnöstä) ja rei'ittänyt sen kauttaaltaan reijittimellä riekaleiksi.



Tämän jälkeen otan rauhallisesti opiskelutodistukseni muksun kätösistä (sen kaiken, mitä siitä on jäljellä), taittelen sen takaisin reppuuni, suljen wordin, vedän syvään henkeä ja tulen vauvapalstalle purkautumaan.



---



Tarvii näköjään tehdä läksyt sitten vasta iltamyöhään, kun lapset nukkuvat jo yöuniaan. Tiedossa on kyllä siinä tapauksessa taas ei-niin-hyvä huominen, sillä herätys on aamulla aikaisin... ja sama rumba edessä...