Tyylisuuntauksia blogi suljettu..kiitos vain!!
Tämäkö oli teidän ilkeiden ämmien tarkoitus??!! Blogia ei pääse lukemaan kuin kutsut vieraat tällä hetkellä! Ikävää, jos blogin pitäjä on sulkenut nyt bloginsa ihan vain siksi, että katkerat ja inhottavat av-mammat täällä viime päivinä laukoivat mitä kamalempia asioita. Joo tämä on nyt lasten parhaaksi, kuten kohta joku vääntäytyy volisemaan, mutta siitä olisi voinut laitta ihan asiallisen palautteen ihan blogistin omaan sähköpostiin, eikä täällä jauhaa siitä. Mulla on niin paha mieli blogistin puolesta, jolla on nyt sellainen kuva, ettei hänen blogistaan pidetä. Minä pidin :(.
Kommentit (1781)
Tietenkin jos ei ole kouluttautunut eikä ole mitään työtä, on hyvä että jotain keksii, vaikka edes kirpputorin pitoa.
vaikuttaa mainiolta tyypiltä. Mua ei haittaa kielioppivireet tekstissä, sillä hänen kirjoituksensa ovat aitoja ja persoonallisia. Kirppiksen avaaminen oli ihan kuningasidea, olisivatpa kaikki kotimammat yhtä aikaansaapia ja luovia!
Hienoa, että Hanna on osannut kääntää blogitouhunsa voitokseen ja jopa työkseen.
Onneksi on Hanna, joka ei muutu, jolle ei tunnu tapahtuvan mitään liian mahtavaa ja joka avoimesti bloggaa todella arkaluonteisetkin asiat, erosta ja seksistä lähtein.Jolla ei ole liian kalliita vaatteita, ei liian hienoa asuntoa, ei liian hyvää parisuhdetta, ei liikaa mitään, vaan jolta aika paljon puuttuu kaikkea. Niinku avmamma.
Itse ajattelen että lastenvaatekirppiksen avaaminen on aivan mahtavaa, olen jopa pikkuisen kade ; ) Hannan päteminen ei liity hienoihin vaatteisiin vaan siihen, että osaa oikeasti kirjoittaa, on hauska ja kova tekemään : )
Jollain tasolla on tietysti huvittavaa, että blogiuransa alussa jarna halveksi kaikkea mistä nyt kirjoittaa, silloin oli retrokausi meneillään, mutta hänkin varmaan sai inspiraatiota muista blogeista ja alkoi ostaa kalliimpia merkkejä, onhan hän itsekin myöntänyt makunsa muuttuneen, se hänelle suotakoon.
En ymmärrä tämän ketjun jeesustelua ollenkaan. Ehkä menee överiksi joillain se vaatteiden ostelu, mutta se tuskin on paheista vaarallisimpia kenellekään, vai mitä.
Minusta Hanna kirjoitta ihan todella huonosti. Paljon paremmin kirjoittaa esim. parjattu Jarna.
Älä lue, jos aihe ei kiinnosta. Ethän lue verkkokalastus- tai moottoripyöräilyblogejakaan, jos aiheet ei kiinnosta. Eikä niissäkään kerrota muusta kuin yhdestä aiheesta. Ja ihan varmasti niiden kirjoittajille on muutakin elämässään.
menin taas pitkästä aikaa kurkkaamaan Poikien tyyliä. Ja siinä ei äidillä kyllä tunnu olevan mitään muuta sisältöä elämässään kuin lasten vaatteet. Tai kyllä sillä varmaan on, mutta miten joku jaksaa ja viitsii noin paljon käyttää aikaa, energiaa ja rahaa vaatteiden miettimiseen, ostamiseen ja kuvaamiseen?!?! Ja juuri näissä kymmenen välikausisetin omistajissa en tajua sitä, että missä välissä päättävät, että minkä setin lapsi laittaa juuri sinä päivänä/hetkenä ulosa. Vai ovatko miettineet sen jo etukäteen ja kuinka paljon etukäteen? Vai onko ne mietityt vaatteet vain silloin, kun otetaan kuvia blogiin?
terkkarin kirjoittamat asiat kaikille julkisessa blogissa?? Ja parikymmentä kotialbumikuvaa kaikille?? MIKSEI MAMMA KIRJOITA ITSESTÄÄN? Kasvukäyrät esiin ja voisihan sitä samalla kertoa kuinka on vuoden aikana henkisesti kasvanut..
Tyylilyyli menetti nyt vähäisetkin pointsinsa. Lapsi on suloinen mutta eikö tuollaiset jutut kuulu vain perheelle ja sukulaisille ehkä?
Samaa mietin minäkin...
sanoisi lyyliä lihavaksi lapseksi, mutta onhan hän aika rotevan mallinen. Ei ole sellainen siro lapsi. Aika jytkyt jalat ja pullea masu. Olen jo pitkään katsellut. Ja eikös hänelle sanottu jo 2-vuotis neuvolassa, että sitä painoa on syytä seurata. Tai näin muistelisin.
Kouluttautuminen tietysti kannattaa, mutta mitä pahaa siinä, jos ilman koulutustakin elämä sujuu ja menee eteenpäin, koulutushan on vain apukeino tavoitteisiin pääsemiseksi. No, joillekin tietysti harrastus tai elämänura, mutta ei kaikkien ole pakko opiskella, kaikki eivät mene samaan muottiin muutenkaan. Onneksi meillä on mahdollisuuksia opiskella vaikka sitten vähän vanhempanakin, 40-kymppisenä vaikka :)
Jokainen kirjoittaa mistä itse haluaa.
Itsekin pidän blogia, enkä todellakaan halua kirjoittaa pikkutarkkaa selontekoa elämästäni, vaan ennemminkin pieniä pilkahduksia sieltä täältä.
Harvemmalle kai blogi on yhtäkuin päiväkirja.
Miten joku ei muka sitä tajunnut? Mutta oli siinä piikku hänelle itselleenkin liittyen kaikkiin ostamiinsa (turhiin) vaatteisiin.
Ja Jukka Poika rules!
Ja ei se koulutus ole sivistyksen tae jos piikittelee vain muiden blogikirjoituksia.
mutta miten voi löytyä intoa/aikaa/viitsimistä/energiaa/kiinnostusta viikata ja asetella pyjamia esille ja kuvata niitä......?!
No luultavasti saa siitä mielihyvää... ; )
ole sama kuin päiväkirja, ainakaan nuo lastenvaateblogit..
sinä käyt katsomassa sitä blogia?
Juu, Jukka Poika elää ekologisesti!
Eikös teille muille koskaan käy niin, että joistain paikoista ostamistanne tuotteista tulee niitä lempijuttuja?? Meillä niitä on useita. Esim. pojan kalsarit lähtee aina Lindexiltä ota 3 maksa 2 -hinnalla ja sopivat hyvin ja niissä on kivat kuosit. Mitä ihmeellistä tuossa nyt on, että ostaa useimmiten samasta paikasta, jos esim. alusvaatteet on hyväksi havaittuja yms.
Kun lapset on niin erimallisia, niin helposti tulee lemppareita jonkin merkin tai kaupan tuotteista. Jonkun toisen kaupan alushousut ei pysy meidän tytöllä edes jalassa ja legginsit näyttää hupaisilta lökäpöksyiltä! Eli "pakko" on suosia samoja merkkejä, jollei halua tehdä hutiostoja kerrasta toiseen.
mutta miten voi löytyä intoa/aikaa/viitsimistä/energiaa/kiinnostusta viikata ja asetella pyjamia esille ja kuvata niitä......?!
No luultavasti saa siitä mielihyvää... ; )
Eihän meillä vaan tässä löytynyt seuraava sulkeutuva blogi
Vai mikä sitten muu juuri lopetti kuin Tylilyli?
ja nyt onkin taas auki?! Naurrrretavus!
Voe sinnuu Kaiveleeko, kun palstakiusaajilla ei sitten kuitenkaan loppupeleissä ollut "valtaa" hiljentää blogia???
Ihan väärä tulkinta :D Enemmän hupia tästä on näin, että bloggaajat soutavat ja huopaavat kuin kunnon Drama Queenit. Bloggaajat noudattavat liikuttavan tarkasti tiettyä kaavaa: itkuvirsi, lopetus, uusi alku, itkuvirsi, lopetus, uusi alku. Tämä on kuin Salkkarit tai Seiska-lehti, mutta tosi-tv- tyylillä. Ei lopu jutunaiheet bloggaajilta, eikä blogeja seuraavilta. Blogin pitäminen on bloggaajalle kuin huumetta, ei siitä niin vain vieroituta, mieli tekee kuitenkin. Samalla tavalla blogeja seuraavat on koukussa. Eri asia onko kumpikaan touhu kovin tervehenkistä ;)
Aika viistoa tämän ketjun seuraaminenkin, mikähän tähän auttais :D
vaivautuu tuollaisen takia sulkemaan bloginsa.
Kyllä laitetaan taas niin rumaa tekstiä tulemaan tänne, että huh :(
Kyllä nämä pahimmat haukkujat täytyy olla jotain blogistien live tuttuja. Ei ketään oikeasti vierasta voi kiinnostaa Jarnojen ja Sinijen haukkumiset tähän malliin
Saati että joku alkaisi haukkua jonkun vieraan LAPSEN ulkonäköä näin törkeästi. Surullista, mutta näillä joillain blogisteilla on kyllä ihan oma vihamiehensä siellä jossain tutuissansa. Voihan se toki herättää hieman kateutta jos vaikka naapurin naisesta onkin äkkiä tullut suositun blogin pitäjä ;)
Kyllä laitetaan taas niin rumaa tekstiä tulemaan tänne, että huh :( Kyllä nämä pahimmat haukkujat täytyy olla jotain blogistien live tuttuja. Ei ketään oikeasti vierasta voi kiinnostaa Jarnojen ja Sinijen haukkumiset tähän malliin Saati että joku alkaisi haukkua jonkun vieraan LAPSEN ulkonäköä näin törkeästi. Surullista, mutta näillä joillain blogisteilla on kyllä ihan oma vihamiehensä siellä jossain tutuissansa. Voihan se toki herättää hieman kateutta jos vaikka naapurin naisesta onkin äkkiä tullut suositun blogin pitäjä ;)
En myöskään ota kuolemanvakavana asiana tätä blogimaailmaa, mutta te muut ilmeisesti otatte.
Tätä ketjua ilmeisesti lukee hyvinkin moni ulkopuolinen(luettu 20 000kertaa?), mutta kommenteistä kyllä erottaa kuka on menettänyt "elämänsä" bloggaamiseen. Erikoista.
Se, että kaikki otetaan niin vakavasti. Ensin laitetaan oman lapsen kuulumiset nettiin ja sitten hermostutaan kun joku arvostelee ulkonäköä tms.
Mutta niinhän se on, että vika on aina muissa.
tykkään enempi aikuisten tyyli-/lifestyle blogeista joissa kertovat omista jutuistaan ja kuvaavat itseään.
Jotenkin ihan hullua tollanen lapsen kautta eläminen ja huomion hakeminen. Se on ihan rehellistä paskaa väittää,että halutaan esitellä lastenvaatteita. Eihän niillä lasten terveys yms tiedoilla ole niiden vaatteiden kanssa yhtikäs mitään tekemistä. Saatika lastenvaatteiden vuoksi ei ole pakko laittaa lapsestaan tunnistettavia kuvia nettiin.
Noita blogeja voi lukea ketkä vaan. Myös ne ihmiset jotka haluaa lapsille pahaa tai on kiinnostuneita heistä väärällä lailla. Osassa blogeista jopa heidän osoitteensa on selvästi esillä. Mua huolestuttais kyllä..en tajua miksei vanhemmat halua suojella pieniä lapsiaan