Perussuomalaiset ei saakaan käyttää PeruSS- logoa!
Perussuomalaiset taistelee korkeimmassa hallinto-oikeudessa PerusS-tunnuksen käytöstä. Sinikeltavalkoisen tunnuksen on osin ominut Pohjois-Karjalassa asuva mies, joka on aikoinaan ollut mukana puolueen toiminnassa.
Tilanne on perussuomalaisille hankala, sillä puolue käyttää PerusS-lyhennettä ja logoa laajasti. Perussuomalaisten mielestä tunnus on vakiintunut heidän käyttöönsä ja pohjoiskarjalalaisen Pekka Sivosen menettely aiheuttaa monenlaista harmia ja vahinkoa.
Puolue yrittääkin saada korkeimman hallinto-oikeuden kumoamaan Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen, jolla PerusS on rekisteröity osin Sivosen nimiin. Valituslautakunta ei muuttanut lopputulosta.
Päätöksen perusteella Sivonen voi myydä esimerkiksi rakennus-, korjaus-, huolto- ja asennuspalveluita PerusS-nimellä.
Puoluesihteeri Ossi Sandvik ei ymmärrä, miksi joku haluaa lähteä omimaan puolueen tunnusta. Perussuomalaisten näkemys on, että jos Sivonen tekisi esimerkiksi asennustöitä ja pakettiautossa olisi iso PerusS-logo, yleisö mieltäisi toiminnan heti puolueen toiminnaksi.
"Minusta se on aivan ilmeistä, että tunnus yhdistettäisiin puolueeseen", Sandvik sanoo.
Hän ei lähde julkisuudessa arvailemaan Sivosen motiiveja.
Sivonen itse kertoo käyttäneensä PerusS:ää ja muita nimestään johdettavia lyhenteitä allekirjoituksissaan jo vuodesta 1975 lähtien.
Yritystoiminnassa hän ei ole PerusS:ää hyödyntänyt, mutta voisi kuitenkin ajatella sen käyttöä tulevaisuudessa asennus- tai muussa liiketoiminnassa. Sivosella on ollut esimerkiksi puusepänliike.
Sivonen on myös toiminut kertomansa mukaan vuonna 2007 Pohjois-Karjalassa perussuomalaisten vaalipäällikkönä, miltä paikalta hänet erotettiin. Hän kertoo arvostelleensa puheenjohtaja Timo Soinin politiikkaa ja puolueen rahankäyttöä.
Sivosen mukaan hän kävi aikoinaan keskustelua PerusS:n rekisteröinnistä, mutta puolue ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa.
"Halusin näpäyttää, että pitäisi viisaampia kuunnella", Sivonen sanoo.
Kommentit (2)
Ahnetta ja tyhmää porukkaa saakin vähän näpäyttää
Paitsi noi ruotsin lipun värit.