Minkäväriset takit (siis ulkovaatteet) ovat ok lapsille hautajaisiin?
ja mikä ei ole mielestänne ok? Mielipiteitänne kaipaan.
Kommentit (9)
Elettiin vuotta 1974 ja olin 9 v. Mekko oli sitten tumman sininen. Ei varmaan kukaan ajatellut tota takkia pahalla.
saavat mielelstäni olla mitkä vaan kunhan alla olevat vaatteet ovat etiketin mukaisia
Eihän ainakaan pikkulapsilla yleensä ole kuin jotkut kirkasväriset haalarit tai ulkoilutakki+housut, ei voi olettaa, että yksiä hautajaisia varten ostettaisiin lapsille ylimääräiset ulkovaatteet. Meidän poika oli viime talvena pikkuveljensä hautajaisissa Reimatecin haalarissa.
Mutta siistit. Ja varsinkaan ulkovaatteet.
Ne seuraavat hautajaiset kun yleensä tulevat vasta sitten, kun vaatteet ovat jo jääneet pieniksi.
Omalla lapsellani oli isoisäni hautajaisissa vaaleanpunainen takki. Ei se minusta ollut paras mahdollinen väri, mutta minusta oli kuitenkin tarpeeksi jo siinä, että ostin kolmelle lapselle sisävaatteet hautajaisia varten.
Lasten kohdalla myöskään sisävaatteiden ei tarvitse olla tummat/mustat, kunhan on siistit. Et siis riko etikettiä, jos puet lapset ihan normaaleihin vaatteisiin. Meillä lapsi on ollut hautajaisissa vaaleansinisessä kauluspaidassa ja mustissa sukissa ja housuissa. Meillä vaan ei ole varaa ostaa kukkalaitteen, omien vaatteiden ja matkojen lisäksi vielä lapsellekin ylimääräistä vaatetta.
ei tarvitse lapsille ostaa mitään erikseen. mutta sisävaatteet riittävän hillityn väriset linjalla musta-valkoinen-t.sininen-miksei normaalisininenkin. Itse muistan minulla, siskollani ja serkullani olleen (oltiin 5-10-v iältään silloin) äidin veljen hautajaisissa (suisidi) valkoinen pusero, keskisininen hame, valkoiset sukkahousut. ja varmaankin ihan tavallinen syystakki (olisko mulla ollut valk.vsin.raidallinen).
tietysti jos rahaa on ja haluaa panostaa, musta/t.sin/harmaa takki on hieno. ja tytölle käy valkoinen/beige esim. tekoturkki tms. söpöstelyvaate.
Ainoa että pyytäisin vaikka naapurilta vaatteet lainaan jos lapsen vaatteissa komeilee pääkallo.
Värillä ei ole väliä.
Jos jotain tummaa, vaaleaa löytyy on ok. Kirkkaa värit ei varmaan hyviä. Emim hyviä minun makuun Sininen, ruskea, musta, harmaa. Valkoinen, vaalea beessi, vaalea vihree. Mutta ei kirkkaat punainen, keltainen.