Kellään ADD lasta?
Epäilen nyt 2.lk olevalla pojallamme ADD:ta. Millaista teillä on ollut elämä? Missä vaiheessa huomattiin että kyse on ADD:sta? Miten sitä hoidetaan? Onko elämä muuttunut diagnoosin jälkeen?
Kommentit (17)
mutta ei silti ADD:ta tai mitään muutakaan sairautta. ADD:ta hoidetaan tietenkin ADHD-lääkkeillä, mutta ne tehoavat vain niillä, joilla kyse on todella ADD:sta eikä vain luonteenpiirteestä. Terapioita ei ole näköpiirissä.
Miksi lääkitys miksei käyttäytymisterapiaa...miksi pitää aina mennä halvimman ja helpoimman vaihtoehdon kautta / piilottaa ongelma?
dysfasia diagnoosilla.
Lääkkeen kirjoitti sairaalan lääkäri foniatrisella puolella.
Pyysin itse lääkettä pojan raivareiden takia.
Raivoaa kyllä iltaisin, kun lääkkeen vaikutus on loppu.
Monet dysfasia, asperger lapsetkin käyttää adhd lääkkeitä, kun kaikilla on monesti se tarkkaavaisuuden ongelma ja ihan varmoja diagnooseja on vaikea antaa.
Diagnostiikka on erittäin vaikeaa.
T.7
Meillä on 10v10kk-ikäinenpoika jolla "työdiagnoosina" ADD ja AS. Lapsellani hyvin tarkat rajat sisäisen ja ulkoisen maailman kanssa, ja sisäisen maailman tuominen esiin on hyvin vaikeaa ja epämieluisaa (työläyden vuoksi). Poika on lahjakas kaikissa muissa aineissa, paitsi niissä missä pitäisi tuottaa jotain omaa, antaa jotain itsestään. Muut aineet siis kiitettäviä, paitsi kirjoittaminen, yltti ja kuvaamataito. (yltissä pitää itse kirjoittaa vihkoon, äidinkielessä tarinan kirjoittaminen.)
Meillä on juuri aloitettu toimintaterapia, ja toivotaan että siitä on apua. Lääkitys on vaihtoehto vasta sitten jos muista keinoista ei ole apua.
Missä päin lääkkeetön vaihtoehto ensisijainen...kuka on lääkärinne. Haluan lapseni samalle lääkärille.
Kouluikäisille add ja adhd-lapsille on olemassa terapiaa ja se tehoaa. Oma lapseni kävi alakouluikäisenä 2 vuotta neuropsykologisessa ryhmäkuntoutuksessa 90 min/viikko ja kyllä siitä oli iso apu. toiminnanohjauksen, siirtymätilanteiden ja sosiaalisten suhteiden kanssa, vaikka eihän se tietysti välittäjäaineita kohdalleen pannut. Se ei siis poistanut oireita eikä oireiden syitä, mutta se rajasi oireiden seurauksia ja auttoi poikaa selviämään oireista huolimatta. Alakouluaikana tulokset olivat itse asiassa loistavat. TÄmän takia hän ei alakouluaikana tarvinnut lääkitystä ollenkaan. Lääkitys oli otettava käyttöön vasta yläkouluvaiheessa, kun terapian oppien ja ympäristön muokkauksella ei enää saanut riittävää apua. Toki nekin auttoivat, mutta yläkouluympäristö on adhd-oppilalle haastavampi, eikä sen muokkaaminen ole yhtä mahdollista kuin alakoulussa (luokkien ja siirtymien ja niiden myötä hälinän määrä, yhden opettajan sijasta pitäisi saada 10 tejuamaan, mistä on kyse, jne.). Myös oma hormonitoiminta ja siihen liittyvät keskittymiskyvyn ja impulsiivisuuden haasteet aiheuttaa lisäongelmia omasta takaa. SIksi kasiluokalla oli otettava lääkitys käyttöön. Jahka oikean lääkkeen oikea annos löytyi (ja tähän meni lähes vuosi!), se ja terapian opit yhdessä tehosivat aika hyvin, vaikka selvittäväähän tuolla pojalla on riittänyt.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 11:46"]
Missä päin lääkkeetön vaihtoehto ensisijainen...kuka on lääkärinne. Haluan lapseni samalle lääkärille.
[/quote]
Ainakin Tampereen yliopistollisen keskusairaalan lastenpsykiatriassa lääkkeetön vaihtoehto on ensisijainen.
Mutta ei sitä lääkettä silti pidä pelätä liikaa. Jos teidän lapsella olisi astma, te ette ajattelisi että haukkoohan se nyt jonkun verran henkeä ilman lääkettäkin, ja kun pannaan se urheilemaan niin varmaan kuntokin kasvaa. Jos lapsella olisi diabetes, te ette yrittäisi sinnitellä mahdollisimman pitkään ilman insuliinia, vaan ottaisitte sen oman insuliinituotannon tueksi siloin kun se lapsen tasapainon kannalta olisi viisainta. Lapsen sairauden jättäminen hoitamatta on heitteillejättö.
No minä ajattelin itse samoin, ennen kuin lääkkeen käyttöönotto kävi välttämättömäksi. Olen miettinyt myös sitä, että jos emme olisi sinnitelleet niin kauan, jos lääke olisi aloitettu aikaisemmin, olisivat ne murrosiän haasteet ja niiden aiheuttama pudotus ehkä olleet vähemmän ylivoimaisia. Nyt pojalla oli ehdottomasti tarpeettoman suuria haasteita yläkoulussa ja ne vaikuttivat aika tuhoisasti monella elämänalueella. Kun ongelmat ehtivät suuriksi, lääke ei myöskään korjaa niitä hetkessä, vaan siinä on iso työ sekä oppimisen että psyyken alueella.
Jos edes tutkisivat ensin lapsen kunnolla ... fyysisten elimellisten sairauksien poissulkemiseksi, esim. aivokasvain, kun on päänsärkyä ja toiminnot hidastuu hidastumistaan, on vain ADD epäily yhden yksityisesti käydyn neuropsykologisen tutkimuksen ansiosta joten helpoimmalla päästään kun sen perusteella vain lääkitystä neurologin toimesta kehiin, jonoon odottelemaan jatkoa.
Meidän saman ikäisellä on tällaista:
Lapsella on vilkas mielikuvitus, hän on hyvin luova ja lahjakas kielellisesti ja kuvataiteellisesti. Myös liikunnalliset taidot ovat hyvät. Sen sijaan haastetta tuottaa matematiikka, looginen päättely ja kokonaisuuksien hahmottaminen.
Lapsi on itseään kohtaan ankara ja haluaisi onnistua heti. Kun jokin asia (esim. matematiikka) ei oikein suju, lapsi haluaisi mieluummin luovuttaa kuin yrittää.
Koulussa lapsen on vaikea aloittaa tylsiä tai vaikeita tehtäviä ja keskittyä niihin. Keskittymistä häiritsee kaikki: äänet, visuaaliset ärsykkeet, huonosti oleva sukka jne. Lapsi ei ole ollenkaan ylivilkas, vaan pikemmin hiljainen ja itseensä vetäytyvä. Päälle päin hänestä voi olla vaikea uskoa, että keskittyminen on vaikeaa ja päässä vilistää kaikenlaista korkealentoista ja mielenkiintoista.
Myös kotona tylsät tehtävät aiheuttava kovaa vastarintaa. Mieluisia puuhia hän sen sijaan tekisi tuntikausia. Hän saattaa esim. uppoutua mielikuvitusmaailmaansa ja sen tuloksena on upeasti piirretty ja kirjoitettu sarjakuvatarina. Mutta kun tästä puuhasta pitäisi siirtyä siivoamaan oma huone, niin siirtyminen on aivan ylivoimaista. Lapsi hidastelee, ei osaa irrottautua, jopa itkee muutoksen tuskaa.
On vasta eskarilainen, mutta keskittyminen ei suju lainkaan ikätasoisesti.
Mitä tuo muuten merkitsee, että ADD on poistumassa diagnoosina? Tuleeko jotain muuta tilalle?
Poika ekalla luokalla.
Dg on kapea-alainen dysfasia, mutta todennäköisesti myös add,josta diagnoosia ei ole.
Pojalla on 2 koetta, jotka meni oikein hyvin.
Matikan kokeessa meni kuuntelu tehtävä väärin ja sen takia ei saanut kokeista kymppiä.
Meillä näkyy kuuntelemisen ongelmana ja raivostuu kotona ilman syytä.
Lääkkeet auttaa.
On hyvin tarkka vaatteistaan mitä päällensä laittaa. Inhoaa takkeja, rakastaa huppareita.
On hyvin taiteellinen, luova, kekselijäs, seurallinen.
On myös vaativa ja itsekäs, mutta kavereille tosi reilu.
Haluaa kokoajan tavaraa ja ostaa jotain.
On omatoiminen ja hätäinen.
On myös urheilullinen ja älykäs.
Häiriintyy luokassa, jos muut liikkuu ja puhuu.
Vaikka ei ole diagnoosia? Tai mistä lääkkeistä on kyse?
Meidän saman ikäisellä on tällaista: Lapsella on vilkas mielikuvitus, hän on hyvin luova ja lahjakas kielellisesti ja kuvataiteellisesti. Myös liikunnalliset taidot ovat hyvät. Sen sijaan haastetta tuottaa matematiikka, looginen päättely ja kokonaisuuksien hahmottaminen. Lapsi on itseään kohtaan ankara ja haluaisi onnistua heti. Kun jokin asia (esim. matematiikka) ei oikein suju, lapsi haluaisi mieluummin luovuttaa kuin yrittää. Koulussa lapsen on vaikea aloittaa tylsiä tai vaikeita tehtäviä ja keskittyä niihin. Keskittymistä häiritsee kaikki: äänet, visuaaliset ärsykkeet, huonosti oleva sukka jne. Lapsi ei ole ollenkaan ylivilkas, vaan pikemmin hiljainen ja itseensä vetäytyvä. Päälle päin hänestä voi olla vaikea uskoa, että keskittyminen on vaikeaa ja päässä vilistää kaikenlaista korkealentoista ja mielenkiintoista. Myös kotona tylsät tehtävät aiheuttava kovaa vastarintaa. Mieluisia puuhia hän sen sijaan tekisi tuntikausia. Hän saattaa esim. uppoutua mielikuvitusmaailmaansa ja sen tuloksena on upeasti piirretty ja kirjoitettu sarjakuvatarina. Mutta kun tästä puuhasta pitäisi siirtyä siivoamaan oma huone, niin siirtyminen on aivan ylivoimaista. Lapsi hidastelee, ei osaa irrottautua, jopa itkee muutoksen tuskaa.
8-vuotias poika.
Olen vain ajatellut että on tullut äitiinsä ;)
Olen itse samanalainen.
Teen luovaa suunnittelutyötä jossa noista ominaisuuksista ei ole haittaa vaan pikemminkin hyötyä.
Se vaan on kurjaa, että koulussa ja opiskeluaikoina opin pitämään itseäni jotenkin huonompana ja vähemmän arvokkaana kuin muut. Juurikin siitä syystä, että sain paljon ikävää palautetta ominaisuuksistani.
Vasta kolmekymppisenä olen huomannut,
että ne ominaisuudet joita olen luullut heikkouksiksi, voivatkin olla vahvuuksia.
Yrittäkää tukea ja kannustaa näitä lapsia niissä asioissa joissa ovat hyviä, ja auttaa heitä näkemään omat vahvuutensa.
Nykyisessä kiireisessä, tehokkuutta arvostavassa yhteiskunnassa tämmöiset hitaat haaveilijat kokevat helposti huonommuutta.
Yksi ehdottomasti mahtava ominaisuus useimmilla hitailla haaveilijoilla on hyvä stressinsietokyky :) vaikka sitä ei ihan äkkiä uskoisikaan.
Töissä pystyn keskittymään työhöni kun kuuntelen musiikkia kuulokkeilla. Joillakin kollegoilla on sellaiset kuulokkeet jotka sulkevat hälyn pois, en nyt muista millä nimellä niitä kutsutaan. Kuulosuojaimista ei kuitenkaan ole kyse.
Koulussa ihmettelin miksi en tunneilla saa tehtyä tehväviä vaikka olisivat helppoja. Semmoiset tunnit olivat tuskallisia joilla opettaja antoi kasan tehtäviä ja lupasi lähteä kotiin vasta kun kaikki on tehty. Niiden kanssa meni aina pitkään. Ehkä kuulokkeet olisivat auttaneet koulussakin.
tautiluokituksesta...