Todella haastava, kerrassaan RASITTAVA lapsi

tutkisin ensin kaikki mahdolliset fyysiset viat. Esim. kaikki hormonit ja ruokavaliot ja muut sellaiset.

Nyt on talo taas hiljainen, pienemmät nukahti jo aiemmin ja esikoisen kanssa halittiin hetki sängyssä ihan kahdestaan, juteltiin tulevasta korismatsista ja muusta mukavasta ja pusittiin hyvät yöt. Tällaisinä hetkinä poikani on parhaimilllaan: ihana lempeä, hellä ja empaattinen oma itsensä.



Täytyypä kokeilla tuota ruokavaliojuttuakin. Poikamme syö kaikkea ja monipuolisesti, mutta ehkä ruokapäiväkirjaa pitämällä selviää, onko näillä puuskilla yhteys johonkin ruoka-ainekseen. Ja tietysti totta sekin, että tässä arjen hässäkässä yksilöllinen kannustus ja kasvatus palkitsemalla jää välillä liian vähälle, ja ohjeistus on lähinnä käskyjä ja pahimmillaan uhkailuja.



ADHD-tie ei varmaan meillä toimi, koska pohjalle tehtiin jokin arvio 7-vuotiaana lääkärissä, jonka perusteella hänellä tosiaan todettiin tarkkaavaisuushäiriöisen piirteitä mutta että diagnoosia ei voitu tehdä.



ap

Liputan lääkkeen puolesta ja olen nähnyt muitakin lapsia, joiden perhe vannoo lääkkeen nimeen.

Ajatteletteko te lainkaan asiaa pitkällä tähtäimellä? Sitä, että lapsi saisi elää vanhaksi?

Vai oletteko vain niin uskomattoman ulalla kaikesta, että uskotte ja kuvittelette ihmiskehon varastoivan mm. lääkkeistä sivutuotteena tulevia sivu-, väri-, säilöntä-, koostumus-, maku-, lisä- ja pintakäsittelyaineita rajattomasti? Ette ole kuulleet siitä, että maksa varastoi jokaisella näitä(kin) em. myrkkyjä vain rajallisen määrän?

Lääkkeiden lisäksi lapsenne saavat kemikaalirasitusta jatkuvasti myös mm. hengitysilman, ruuan, juomaveden ja erilaisten hoitotuotteiden (kuten saippua ja shampoo) välityksellä.

Ei paljon järki päätä pakota, ei. Luulisi, että normaali äidinsuojeluvaisto kertoisi toimimaan toisin, mutta näköjään toisilla se oma välitön jaksaminen kiilaa lapsen pitkän tähtäimen kiistattoman edun edelle.

*Puist*

ADHD-tie ei varmaan meillä toimi, koska pohjalle tehtiin jokin arvio 7-vuotiaana lääkärissä, jonka perusteella hänellä tosiaan todettiin tarkkaavaisuushäiriöisen piirteitä mutta että diagnoosia ei voitu tehdä. ap

Et arvaakaan kuinka monta ADHD-diagnoosia maassamme tehdään turhaan ts. väärin perustein. Vasta nyt on alettu keskustelemaan siitäkin mahdollisuudesta enemmän, että ehkä niillä lapsillakin vain on erilaisia tyylejä reagoida ja myös erilaisia energiatasoja (niin kuin meillä aikuisillakin - lapsi on vain sponttaanimpi, kaikki tulee esille niin puhtaasti, kun suodatinta ei vielä juurikaan ole).

Hyvä uutinen on se, että onneksi meitä jokaista varten täältä löytyy jokin kiitollinen työ / ala, jonka parissa em. erilaisistakin piirteistä on hyötyä. =) Jaksa uskoa poikasi mahdollisuuksiin, ja muistaa aina se, että tämä lapsuusaika on rajallista. Niitä lääkkeitä ehtii "nauttia" myöhemminkin aivan tarpeeksi, jos niikseen on.

t. 27

Täytyypä kokeilla tuota ruokavaliojuttuakin. Poikamme syö kaikkea ja monipuolisesti, mutta ehkä ruokapäiväkirjaa pitämällä selviää, onko näillä puuskilla yhteys johonkin ruoka-ainekseen. ap

Ruokavalio ehdottanut jatkaa.

Kannattaa huomioida KAIKKI mitä lapsi syö. Meillä esikoiselle tavallinne sininen keiju margariini on yksi pahimmista raivokohtausten aiheuttajasta. Ilmeisesti siinä syyllinen on lisäaine E472c. Eli ruokavalioa kokeillessa kannattaisi käyttää ehkä tavallsita voita tai jotain oivariini tyyppistä levitettä. Tietysti jos kokeilee maidotonta diettiä muutamiakaan päiviä niin silloin kannattaa valita esim. maidoton floora hetkeksi käyttöön. Mutta kannattaa siis vaihdella kaikkea lapsen syömiä ruokia niin että tulisi erilaisia ruokapäiviä ja mahdolliset erot näkyisivät. Eli ei ketsuppia, sinappia ym. jokapäiväisesti kun kokeilee ruokavalioa.

Meillä tällä hetkellä pahimpia ovat tuo E 472c, pähkinät, sitrukset, kaneli, inkivääri, curry, minttu jne.

Tsemppiä.

ja sitte minä ainakin löysäisin ne läksyt. Ilmottaisin kouluun, että nämä ei suju ja me ei niistä tapella. Että meillä on tarpeeksi siinä että saamme muut arjen hommat pyörimään tämän vaativan lapsen kanssa. Jos ei lapsi itse ota niistä vastuuta ja tee, niin siirtäisin vastuun koululle.

Omiltani taistelen ja kyttään, mutta ovat muuten normaaleja ja tavallisia lapsia. Minusta sinun tapauksessa on ihian oikeutettua siirtää läksyt pois sinun vastuulta. Ota siihen erityisopeen yhteyttä ja puhu hänen kanssa. Pyydä sieltä tukea. Jos siellä olis joku koulunkäytiavustaja, joka vois pitää "läksyparkkia" koulun jälkeen. Tekis siellä ne läksyt.

Sitähän on jo harjoiteltu eskari ja eka ja toka luokka.



Mitä koulupsykologi sanoo?



Ja kyllä läksyt kuuluu perheelle, eikä millekään kouluavustajalle.

Meillä 15v vastaavanlainen tyttö. Kaksi muutakin lastan on, mutta esikoinen työllistää vähintään yhtä paljon kuin nämä kaksi muuta. Meilläkin nyt todettu tarkkaavaisuushäiriön piirteitä, mutta normaalin rajoissa kuitenkin. Vieraan ihmisen läsnäollessa hankaluudet eivät edes tule esille.



Yritä olla syyllistämästä itseäsi. Minä ainakin heikoina hetkinä yritän todeta, että kaksi muuta lasta käyttäytyvät ihan eri tavalla vaikka heilä on sama äiti.



Itse olen kokenut, että koulusta ei apua saa ja nuorisopoleille ym. lapsi on liian helppo tapaus, koska ei jatkuvasti pinnaa koulusta eiä ole väkivaltainen.

Suosittelen myös tuota Ihmeelliset vuodet kirjaa. Meille on tuonut apua erityisesti Mary Sheedy Kurcinka: Raising your Spirited Child. Näistä olemme me vanhemmat saaneet juuri sitä lisäpinnaa ja arvostusta ja ymmärrystä omaa hankalaa lasta kohtaan. Positiivinen kierre toimii siinä kuin negatiivinenkin! Voimia!

Ben Furmanin Muksuoppia. Mun tulistuva ja haastava mutta pohjimmiltaan herkkä ja empaattinen poika on nyt neljännellä luokalla. Asiat ovat olleet vaikeita ja hankalia hänen kanssaan, rajoja kokeillaan jatkuvasti ja milliäkään en voi joustaa etukäteen sovitusta tai se kostautuu moninkertaisesti.



Viime vuosi eli kolmas luokka oli rityisen raskas, luokassa oli monta erilaista "ongelmalasta" ja opettaja ei pystynyt eikä osannut puuttua tilanteisiin. Poikaani myös kiusattiin ja härnättiin, ja jätettiin ulos yhteisistä peleistä, toisaalta ymmärrettävästi koska saattoi tulistua helposti, mutta toisaalta se yksin jääminenkin aiheutti ahdistusta ja lisäsi tulistumisia.



Keväällä mä luin Muksuopista ja lainasin kirjan ja sen perusteella mä selitin pojalle mitä tapahtuu sisällä kun suuttuu, käytin vertauskuvana pojan itsensä valitsemaa eläintä ja mietittiin kuinka eläin kesyyntyy. Ekaksi opiksi valittiin se että lapsi menee kiukun iskiessä ilman taluttamista omaan huoneeseen. Ja voi sitä riemua kun se lopulta onnistui! Monelle vanhemmalle varmasti itsestäänselvyys että lapsi tottlee ja menee huoneeseensa kun sanotaan, (kuten meilläkin kaksi muuta) mutta meille se oli iso juttu! Seuraavaksi opiskeltiin sitä että aikuista totellaan heti, eikä hetken päästä, ja aikuinen määrää, ettei aikuiselle saa väittää vastaan ja jankuttaa. Sekin alkaa olla jo hanskassa.



Hienoa on että jaksat pyytää apua! Niitä hyviä hetkiä on taatusti tulossa, mutta aikaa se vaatii ja vanhemmilta yhteistä vetoköyttä. Tukekaa toisianne!

Poika siis 9 -vuotias, esikoisemme. Koulunkäynti ollut hankalaa ekalta asti. On kuitenkin mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Hänelläkään ei mitään diagnoosia ole. On erittäin älykäs ja keskittyy hyvin asiohin jotka kiinnostavat häntä. Mutta sitten taas tämä "toinen puoli" , jos ei kiinnosta niin lyö täysin läskiksi homman. Meillä oli kuitenkin onni että pääsi pidemmäksi aikaa erityisluokkaan. Siellä vähemmän häiriötekijöitä, opiskelu sujuikin todella hyvin. Ongelmat olivat sitten siellä välkkärimaailmassa.



Syytän itseäni myös kun tuntuu että välillä vaan ei jaksa. Kalaöljyt olen huomannut vaikuttavan , mutta sitten pääsi taas kesäaikana lipsahtamaan niiden nauttiminen. Homeopaatilla pitäisi taas käväistä ; vyöhyketerapian ja homeopatian jälkeen on ollut pitkiä "hyviä kausia".



Minun lapseni on kahdestaan ollessamme (siis kun saa jakamattoman huomion) kuin herran enkeli. Juuri nuo iltahetket saavat minut kyyneliin. Kun hieroskelen pojan jalkoja ja juttelemme päivästä ym. Mietin että mitä lapselle jää muistoja äidistä ... kulmat kurtussa oleva huutaja vai mitä.



Kirjoitukseni tuskin sinua paljon auttoi mutta että tämmöistä minullakin.

Mä olen lukenut Tulistuvan lapsen ja Muksuopin ja niistä oli paljon apua oman suhtautumisen säätämiseen. Tällaisten lasten kanssa on tärkeä miettiä, miten lapsi OPPII käyttäytmään paremmin, eikä tyytyä pakottamaan. Ainakin meillä poika itse kärsii hirveästi raivareistaan, ei niistä tarvitse enää erikseen rangaista ellei siten ole nimitellyt tai tahallaan satuttanut, ja silloinkin yleensä annna aika lievän rangaistuksen. Vakava keskustelu ja anteeksipyytäminen on usein jo kova paikka vielä 9-v:llekin.



Parhaiten on tehonnut se, että osoitan lapslle itselleen kaikki edistysaskeleet. "Hienoa, ettet heittänyt sitä kirjaa vaikka mieli teki." "Huomaistko miten nopeasti pystyi tulemaan takaisin läksyjen pariin suuttumisen jälkeen." Jne. Palkinnot auttaa myös, ja joskus esim. läksyjen teossa on auttanut että saa samalla juoda teetä tai syödä rusinoita. Pitää pyrkiä onnistumisiin koska niistä oppii enemmän kuin epäonnistumisista.

Meidän 9-vuotiaan on ollut tosi vaikea puhua näistä ongelmistaan ja alkusi olin itsekin laiska ja annoin asioiden vain painua "unohduksiin" raivareiden jälkeen. Nyt olen tsemapannut tässä muutaman vuoden, jakaipa sekin vaikuttaa että poika on kehittynyt ja puhuminen on ylipäänsä mahdollista ilman uutta kiukustumista, ja se auttaa ihan hirveästi. Aluksi paljolti vain sanoitin lapsen tunteita ja selitin miltä hänen sanomisensa ja tekemisensä muista tuntuu. Nykyään lapsi osaa jo itsekin selittää reaktioitaan, vähän aikaa sitten hän esim. kiukutteli läksyjen kanssa ja sanoi sitten: Mulla oli kurjaa koulussa ja siksi suututtaa. Puhuttiin sitten se koulupäivä läpi ja tehtiin läksyt yhdessä myöhemmin. AIvan käsittäättöän upeaa meidän pojalta, vaikka ehkä joillekin ihan tavallista.



Meillä ei ruoka muuten vaikuta kuin että nälkä tietysti pahentaa. Karkkien syönnin jälkeen on myös usein edessä kiukku. Hieronta ja silittely rauhoittavat, ja joskus syli auttaa nousevaan kiukkuunkin. Kiinnipitäminen ei meillä ole koskaan toiminut eikä ankara komentaminen, parasta on jättää raivoaja yksin ja mennä vaikka itse toiseen huoneeseen jos hän ei siihen pysty. Luulen että tässä on kyse myös siitä, että kun huudolle ei ole yleisöä, se laantuu eikä alpsi tule lietsoneeksi itseään suurempaan raivoon.

Poika siis 9 -vuotias, esikoisemme. Koulunkäynti ollut hankalaa ekalta asti. On kuitenkin mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Hänelläkään ei mitään diagnoosia ole. On erittäin älykäs ja keskittyy hyvin asiohin jotka kiinnostavat häntä. Mutta sitten taas tämä "toinen puoli" , jos ei kiinnosta niin lyö täysin läskiksi homman. Meillä oli kuitenkin onni että pääsi pidemmäksi aikaa erityisluokkaan. Siellä vähemmän häiriötekijöitä, opiskelu sujuikin todella hyvin. Ongelmat olivat sitten siellä välkkärimaailmassa. Syytän itseäni myös kun tuntuu että välillä vaan ei jaksa. Kalaöljyt olen huomannut vaikuttavan , mutta sitten pääsi taas kesäaikana lipsahtamaan niiden nauttiminen. Homeopaatilla pitäisi taas käväistä ; vyöhyketerapian ja homeopatian jälkeen on ollut pitkiä "hyviä kausia". Minun lapseni on kahdestaan ollessamme (siis kun saa jakamattoman huomion) kuin herran enkeli. Juuri nuo iltahetket saavat minut kyyneliin. Kun hieroskelen pojan jalkoja ja juttelemme päivästä ym. Mietin että mitä lapselle jää muistoja äidistä ... kulmat kurtussa oleva huutaja vai mitä. Kirjoitukseni tuskin sinua paljon auttoi mutta että tämmöistä minullakin.

Mä luulen, et lapselle jää muistoja äiditä

joka hieroi jalkoja ja jutteli mukavia ja vietti aikaa vain hänen kanssaan.

Ihmisen mieleen jää peremin asiat joihin liittyy kosketus, oli se sitten hyvässä tai pahassa. Ja teillä juurikin todella hyvässä:)

Sulle ja kaikille muille haastavien lasten vanhemmille voimia elämään kuitenkin pohjimmiltaan niin ihanien lastenne kanssa:)

Vanhempia syyllistetään, kun lapsella on ongelmia ympäristön kanssa. Usein ongelmat tulee juuri 9-vuotiaana, jolloin lapsen ryhmä koulussa vaihtuu. Uudessa ryhmässä kaverit ja opettaja sekä työtavat vaihtuu. Haastavat tilanteet tulevat, kun lapsella kestää muita kauemmin sopeutua uusiin työtapoihin. Opettajan aika isossa ryhmässä ei riitä opastamaan lasta ja seurauksena voi olla lapsen lähettäminen jopa siraalakouluun, vaikka hän tulisi hyvin toimeen omassa koulussaan, jos turhat muutokset koulussa eliminoitaisiin.

uhittelut sun muut. Mietinkin onkohan tässä laissa menty liian pitkälle! Toisaalta ymmärrän miksi kun pahoinpitelyä ei erotettu kurittamisesta!

ammattilaisen taholta, että lapseni huono ja aggressiivinen käytös johtuu siitä, että minä käyn töissä.

uskonut noin typerää kommenttia. Entäs miehen työssäkäynti, sekö ei vaikuta? Tuo kommentti kertoo sanojansa ennakkoluuloista ja tyhmyydestä enemmän kuin mistään muusta. Eikä maallakaan kaikki äidit kotona, esim. veljeni vaimo yrittäjänä ja täysin tasapainoisia lapsista tullut.

Meillä 9-vuotias oli pulmallinen (oli vuoden kestävä äärihankala viahe) ja lastenpsykiatri oli tullut tiiminsä kanssa tulokseen, että minun pitäisi mennä töihin, koska olin pienimmän alle 3-vuotiaan kanssa kotona. Kotona olemiseni loi mustasukkaisuutta 9-vuotiaalle ja vaikeutti irrottautumista meistä vanhemmista. Toisaalta kuulemma pitäisi antaa silti enemmän aikaa lapselle, vaikka siis 24/7 olen kaikkien lasten käytössä tasapuolisesti.



Tuosta paradoksista jäi tiimiltä pois enää se vaihtoehto että ottakaa kaikki lapset kotiin niin kukaan ei ole mustasukkainen kenellekään ja ongelmat väistyvät.



Meillä ongelmat väistyivät sillä että ikää tuli eli kriisi meni ohi ja samalla päättäväisesti emme vanhempina noteeranneet huonoa käytöstä. Vähän kuin koirilla, käännyimme pois päin, veimme muita lapsia eri tilaan muihin puuhiin jne. jos käytös oli sietämätöntä. Tietysti sitten hyvällä hetkellä lyhyesti ja lapsentasoisesti käsittelimme tilanteet. Lisäksi tiivistimme perheen rytmiä, että menoja ja tuloja oli enemmän ja aikaa kiukutella vähemmän. Yhteisiä ulkoiluja etukäteen suunnitelluin tekemisten kera, "pelataanko palloa vai heitetäänkö frispiitä" ja vaikka olisi jukuroinut, niin me nuut sitten ainakin se 10min sitä mitä aiottiin.



Toivotaan että ap:n kohdalla myös kyse 9-vuotistaitteesta. Siitä on hyvä kirjakin jonka nimea vaan en muista, koeta ap löytää kirjastosta, siinä kerrotaan juuri 9-vuotistaitteesta ja siihen liittyvästä aggressiivisuudesta ja siitä miten lapsi haluaa olal yhtäaikaa iso ja pieni, itsenäinen ja riippumaton, haluaa ottaa valtaa ja huomaa ettei hartiat kestä vielä vastuutaa ja se harmittaa jne. jne.



Meillä oli apua myös siitä että lapsi sai opetella ihan oikeita itsenäisyyteen liittyviä asioita, oppi mm. muutaman ruokalajin tekemisen ihan kokonaan itse, eli myös uunin- ja hellan käyttämisen. Samalla kuitenkin pidettiin enemmän myös kainalossa ja luettiin yhdessä kirjoja jne.