Oletko koskaan itkenyt töissä niin että muut

Eikä ole edes ollut lähellä. Kai sitä sitten pitäisi tulla tosi henkilökohtaista ja epäasiallista moraalista väkivaltaa joka pistäisi minut itkemään. Konfliktien selvittely, kritisointi yms. yleensä liittyy työtehtävien hoitamiseen, osaan eristää tunteeni näistä mielestäni täydellisesti. Myönnän, että en ihan aina ymmärrä, miten joku voi ottaa työasiat niiiiin tunteella ja henkilökohtaisesti, että pärähtää itkemään. Kenties en ole kokenut mitään kovin pahaa sitten?

kun sain veljeltäni puhelun, että äitimme oli saanut syövän. Veljeni vielä kysyi hämmentyneenä: Itketkö sinä?

kun sain veljeltäni puhelun, että äitimme oli saanut syövän. Veljeni vielä kysyi hämmentyneenä: Itketkö sinä?

Eikä ole edes ollut lähellä. Kai sitä sitten pitäisi tulla tosi henkilökohtaista ja epäasiallista moraalista väkivaltaa joka pistäisi minut itkemään. Konfliktien selvittely, kritisointi yms. yleensä liittyy työtehtävien hoitamiseen, osaan eristää tunteeni näistä mielestäni täydellisesti. Myönnän, että en ihan aina ymmärrä, miten joku voi ottaa työasiat niiiiin tunteella ja henkilökohtaisesti, että pärähtää itkemään. Kenties en ole kokenut mitään kovin pahaa sitten?

Noita alkupään kommentteja luettuani ehkä ymmärrän paremmin noita tilanteita, joissa joku on _työpaikalla_ itkenyt (elämän ja kuoleman asiat jne:).

oli monta viikkoa ollut liikaa töitä ja ahdistava kiire ja paine. Oli jatkuvasti riittämätön olo. Oli huono aamu, lopulta vaan itketti kun toinen työkaveri otti myös raskaasti sen, että töitä oli niin paljon tekemättä (oli jo illasta jäänyt).



Alkoi itkettää kun puhuin pomon kanssa puhelimessa, hän ei oikein ymmärtänyt, mikä mua niin itketti (kysyi olimmeko riidelleet eikä oltu). Otin vaan tosi raskaasti sen, että kaikki kaatui sinä päivänä mun ja työkaverin päälle, työkaveri, n. viiskymppinen nainen oli myös synkkänä, se ahdisti minua vain lisää ja olin myös jotenkin hänen puolestaan pahoillani, kun tehtävämme oli mahdoton.

Asia meni eteenpäin ylemmälle tahollekin, ei täysin tuon tapauksen seurauksena mutta kuitenkin. Mutta arvelen, että minusta jäi niille ihmiselle kuva, että en kestä paineita, olen vaikea. Omasta mielestäni taas oli jatkuvasti kohtuuttomat vaatimukset ja paljon töitä. Pomoni teki monta viikkoa 10-14 -tuntisia päiviä ja apulaismyymäläpäällikkö teki myös ilmaista työtä. Se oli jotenkin sairasta menoa.

Muita kaupan alan kokemuksia:

Entinen pomoni kertoi, että kun hänen isänsä kuoli, häntä itketti melkein koko ajan. En tiedä, itkikö kassallakin.



Meillä oli töissä uhkaava tilanne, mies tuli raivoamaan yhdestä asiasta kolleegalle (n. 20v. tyttö), oli uhkaavan oloinen ja hakkasi nyrkillä kassapöytää. Kun mies oli häipynyt, tyttö purskahti itkuun, mitä en ihmettele yhtään. Hän oli ollut tosi mukava koko illan asiakkaille kassalla ja tuo yhtäkkinen miehen kohtuuton raivoaminen ja uhkaileva olemus oli hänelle järkytys. Olin tosi pahoillani hänen puolestaan, että joutui kokemaan tuollaista.

Tuo päivä sai minut itseasiassa ajattelemaan, että on kohtuutonta, että työ on sellaista, joka itkettää ja vaihdoinkin keikkailevaksi työntekijäksi.

Sain fudut töistä. Ainoana porukasta. Olin aloittanut hiljakkoin ja sitten tuli vähennystarve -> olin ilmiselvä lähtijä, koska pahimmat häiriköt oli niistetty pois jo parina edellisenä vuonna ja jäljellä oli ns inside-porukka. Keräsin itseni ilmoituksen jälkeen ja menin kahvioon juttelemaan. Ajattelin, etten näytä tunteita, vaikka asian olin kertonutkin jo monelle. Sitten kahvioon pykäsi eräs työkaveri, joka oli ollut aamupäivän asiakkaalla. Ensimmäisenä lauseena: "moi. Kiva nähdä teitä ja meiltä ei onneksi sitten vissiin lähde ketään. Ajattelinkin, kun nää yt:t on aina sellainen tapa hankkiutua epätoivotuista työntekijöistä eroon, kun on vahingossa palkattu vääränlaisia ihmisiä..." Tuli ihan hiljaista. Kaikki muut tiesivät tilanteen. Katsoin ja purin huulta, sitten tuli itku. Tottakai pyysi anteeksi kovasti, mutta ammuttu sana oli jo iskeytynyt.

tilanne oli sellainen että jokainen mies ymmärsi kyyneleeni.

Ja pelkkää empatiaa sain. Olin äskettäin kokenut keskenmenon vuosien lapsettomuuden jälkeen, kun pomoni joutui kertomaan minulle, että oli itse raskaana ja samoihin aikoihin LA kuin itselläni olisi ollut.



Siinä vaiheessa sain vielä pidettyä itseni kasassa ja onniteltua yms, mutta lähdin käymään printterillä päästäkseni tilanteesta pois, kun pomoni lähti perään kysymään olenko ok ja pahoittelemaan tilannetta. Se myötätunnon osoittaminen oli liikaa ja itkuhan siitä tuli, vaikka yleensä en itke julkisesti.

- kuultuani että yhden firman toiminta lopetetaan tuosta vaan



- kun kuulin työpäivän aikana että mummoni on kuollut



- kun kuulin työpäivän aikana että eräs kaverini on tehnyt itsemurhan



- kun kissani kuoli ja kerroin siitä työkavereille



- työpaikkakiusaamistapauksen vuoksi



- saatuani yhden työkaverin itkemään erään möläytyksen takia itkin itsekin vuolaasti. Sovimme asian.



- raskaushormonien sekoittamana olen itkenyt parikin kertaa enkä edes tiedä miksi



En tiedä, onko heikkohermoinen maine, todennäköisesti ja ehkä syystäkin ;) itken usein muutenkin, olen herkkätunteinen ihminen.

Olem hr-hommissa isossa organksaatiossa ja selvittelen usein vaikeimpia henkilöstöasioita.. Ihmiset usein itkien kertovat asioitaan, ja se toki tarttuu muhunkin.

Kun työntekijän lapsi oli kuollut, sitä itki kaikki yhdessä. Vieläkin itkettää kun muistelen tätä surullista asaa.

ja poistunut huoneesta kun työkaveri irtisanottiin yt-menettelyssä. Muut tajusi sen mutta aiheutti vain empatiaa, ei noloa mielestäni.



Kyllä meillä töissä on itkenyt ihmiset mm. kiukusta (työpiste paikassa johon ei halunnut), lähdön vuoksi kiukusta tai empatiasta jne. kaikenlaista.. elämää :)

Työkaverin kuollessa itkettiin kaikki. Muisteltiin samalla niitä hyviä hetkiä.

Hämmentää ympäristöä, mutta juttu unohtuu nopeasti kun on taas oma kipakka itsensä.

myös sympatiasta olen itkenyt ja niin on tehneet työkaveritkin. minun puolesta myös ovat itkeneet ku jouduin teholle pahoipitelyn takia.



Ihanat työkaverit mulla!

Tosin silloin itki moni muukin. Kyse oli yllättäen onnettomuudessa menehtyneen työkaverin muistohetkestä. Tuskin vaikutti mun maineeseen mitenkään. Uskoisin ihmisten tietävän muutenkin, että olen melko herkkis.

Olin päiväkodissa työharjottelussa ja lasten kanssa oli niin rankkaa, että tuli itkettyä kesken työpäivän. Piti lopettaa harjottelu kesken. Toisessa työpaikassa itku pääsi vessassa yhden kollegan syytösten ja naureskelun takia. Työ itsessään oli mukavaa. Opiskelun aikana on tullut itkettyä kun tuntuu, ettei selviä edes yksinkertaisista tehtävistä, raha-asioista tai ongelmista kotona. Ei ihme, että useat opinnot on pitänyt keskeyttää elämän aikana.

Sain pari vuotta puhelun töihin:

Mieheni oli saanut strokin olivat juuri viemässä ambulanssilla 200 km päähän sairaalaan.

Olin aivan shokissa, tärisin ja itkin.

Työkaverini olivat hekin shokissa; mitä nyt?

En muista päivästä paljoakaan muuta kun työkavereita oli toistakymmentä ympärilläni halaamassa ja tukemassa, istuimme kaikki sohvaryhmässä ei kenenkään työnteosta ainakaan mitään tullut❤️

Yksi kollega lähti viemään mua kotiin

Seuraavana päivänä sain kukkalähetyksen kotiin.

Olen ollut samassa työpaikassa kohta 10 vuotta ja itkuja on ollut useimminkin niin ilosta kuin surusta, ihmisiä me kaikki vaan olemme👩‍❤️‍👨

Ps: mieheni selvisi hengissä nipin napin oli 3 vkoa teholla mutta vanhaan terveyteen ennen strokia ei ole paluuta näillä ehdoilla mennään yhdessä.